Gulliver on urallaan paikalleen jämähtänyt toimiston postilähetti. Eräänä päivänä hän havahtuu tylsään elämäänsä ja päättää tehdä asialle jotakin. Gulliver onnistuu saamaan itsensä liriin valehtelemalla hermostuksissaan ihastukselleen Darcylle olevansa kokenut matkailija, ja samalla ilmoittautuu tekemään lehtijuttua Bermudalle. Bermudalla Gulliver joutuu myrskyn keskelle veneellään ja haaksirikkoutuu lilliputtien saarelle. Saarella Lilliputit vangitsevat Gulliverin ja käyttävät häntä orjana. Onnekkaan sattuman kautta Gulliver kuitenkin voittaa Lilliputtien arvostuksen puolelleen.
Elokuvasta valitettavasti on enemmän negatiivista kuin positiivista sanottavaa.
Alkuasetelmat ovat erinomaiset, mutta ikävä kyllä niitä ei ole hyödynnetty tarpeeksi. Tarina oli hyvin ennalta-arvattava. Elokuvateatterin 3D-versio oli turha, koska 3D-efektejä ei ollut lainkaan hyödynnetty, ja se oli suuri pettymys.
Elokuvassa pääasiassa keskityttiin Gulliverin kasvamiseen ihmisenä, ja huomattavasti kiinnostavammat lilliputit jäivät ikävästi sen varjoon.
Pistää myös ihmettelemään miten keskiajan aikakauden tasolla oleva kaupunki loihtii yhden yksinkertaisen ohjeen avulla modernin tappajarobotin itselleen – ja siinä on vain yksi esimerkki elokuvan lukuisista epäloogisuuksista. Mielessä pyöri koko ajan, että mitä oikeasti tapahtuisi, jos löytäisi kokonaisen kaupungin tulitikun korkuisia ihmisiä.
Edes Jack Blackin päärooli ei pelasta tätä elokuvaa, vaikka pettymyksen makua vähän pehmentääkin.
Hyvänä puolena voisi sanoa, että elokuva ei ole kovinkaan pitkä, eli sen jaksaa surkeudestaan huolimatta katsoa loppuun asti. Elokuva jäi ontoksi, mutta onnistui jotenkuten tuomaan sanomansa esiin: ”ei ole pieniä töitä, on vain pieniä ihmisiä.”
Kovista odotuksista huolimatta Gulliverin matkat päätyvät metsään. Näistä lähtökohdista saisi varmasti mestariteoksen, mutta tämä oli pilattu tyypillisellä länsimaalaistamisella.
