David Fincher. Mies, jonka kädenjälkeä oli niin mestarillinen Fight Club kuin myös vuonna 1995 valmistunut Se7en. Eikä tämä leffa olekkaan mikään turha tapaus, vaan kuuluu ehkä kaikkienaikojen parhaimpiin trillereihin ja on ainakin allekirjoittaneen mielestä Fincherin toiseksi paras ohjaus heti Fight Clubin jälkeen.
Kyllä vain, tämä on sitä trillereiden kirkainta tähdistöä.
Ja niin on myös näyttelijäkaartikin. Brad Pitt ja Morgan Freeman tekevät hillityn ja äärimmäisen hallitun roolin, ja täytyypä myös kehaista itselleni suhteellisen outoa näyttelijää, R.Lee Ermeytä roolistaan superälykkäänä psykopaattina.
Elokuva kertoo siis etsivä William Somersetista (Morgan Freeman) ja hänen paristaan, etsivä David Millsistä (Brad Pitt), jotka yhdessä jäljittävät seitsemän kuolemansynnin nimessä murhaavaa psykopaattia.
Pian eläkkeelle jäävä Somerset saa nuoren keltanokka etsivä Millsin parikseen aivan elokuvan alussa, ja hahmojen välille alkaa heti kehittyä kitkaa. Yhteistyö ei nimittäin pelaa parivaljakon kohdalla aina, ja välillä Millsiltä kirjainmellisesti karkaa mopo käsistä, kun Somerset yrittää kokemuksen rintaäänellä selostaa rikostutkimuksen perusseikkoja nuoremmaleen ja vaikka mitä.
Elokuvan edetessä Somersetin ja Millsin välille voi huomata kehittyvän eräänlaisen isä-poika siteen, vaikka hahmot eivät tunne alussa toisiaan mitenkään. Kuitenkin Mills on kuin pikkulapsi, joka yrittää uhota ja olla itseään parempi, kun Somerset, vanhempana ja kokeneempana yrittää pitää Millsin kuosissa kuin isä.
Jo pelkkästään tämä ”hahmo komplikaatio” tekee elokuvasta kiinnostavan, mutta luonnollisesti katsojan huomi kiinnittyy murhaajan, joka ”on vain tuolla jossain”.
Fincher on onnistunut luomaan mukavan ahdistavan ja hämärän tunnelman elokuvaan, joka pysyy alusta loppuun tiiviinä ja tasaisena pakettina. Juoni kulkee mukavalla tahdilla ja loppuratkaisukaan ei ole se aivan odotettavin.
Eli yhteenvetona voisi sitten kertoa, että ei tästä voi kauheasti pahaa sanoa, hyvä leffa.
