Rocketman on vuonna 2019 ilmestynyt draamamusikaalielokuva Elton Johnista, jonka on ohjannut Eddie the Eaglesta tuttu Dexter Fletcher. En ole koskaan oikein innostunut Elton Johnin musiikista, mutta pakko myöntää, että tämä sai minut silti pariin otteiseen jammaileviin fiiliksiin.
Reginald Dwightin nuoruus oli mielenkiintoista aikaa. Hänen isänsä jätti perheensä hänen ollessaan nuori ja kasvoi äitinsä ja isoäitinsä kasvattamina. Reggien musikaalinen lahja huomattiin ja hän ruokki nälkäistä taitoaan. Hän onnistuu lähes kaikessa ja löytää itsensä huipulta. Lavalla hän on rakastettu, mutta todellisuudessa murtunut huume- ja seksiaddiktoitunut ihminen.
Rocketman saattaa tuntua hyvin tavanomaiselta Hollywood-elämänkerralta, jota se itse asiasssa välillä onkin. Riippuu vähän, kuinka leffaa katsot. Siinä on paljon omaperäistä ilmettä ja olen iloinen, että tekijät saivat aika vapaat kädet tarinan esittelemiseen. Kuitenkin tämä leffa onnistuu yhdistelemään upeasti fantasiapiirteitä musikaaliin ja draamaan. Traaginen, mutta myös huvittava. Leffa onnistuu esittelemään paljon asioita kahden tunnin kestonsa aikana, joten osa hänen elämästään tunnutaan käyvän aivan liian vähättelevästi ja nopeasti. Tosin saavutus siinäkin, että näin paljon saatiin yhteen pakettiin. Tarina keskittyi nimenomaan Eltoniin ihmisenä, ei hänen uraansa, kuuluisuuteen ja musiikkiin. Hänen elämästään esiteltiin rohkeasti huonotkin ajat ja siitä pidin. Huumeet ja homoseksuaalisuus olivat suuressa osassa ja niitä käsiteltiin voimakkaasti.
Ja tietenkin tätä verrataan Bohemian Rhapsodyyn, sillä ovat lähekkäin ilmestyneitä elämänkertoja muusikkolegendoista. Loppujen lopuksi ne ovat kuitenkin aika erilaisia elokuvia. Mutta kyllähän Rocketman voittaa tämän erän, oikeastaan aika helposti. Rhapsody oli kaunisteltu versio Freddie Mercurysta, josta olisi voinut saada vielä paljon koskettavamman ja traagisemman tarinan kerrottavaksi. Rocketman sen sijaan onnistuu, mutta missään nimessä se ei ole erinomainen teos.
Taron Egerton on loistava, hän on Elton John. Mukana on myös Game of Thronesista tuttu Richard Madden, joka esittää itsevarmaa John Reidiä vallan mainiosti. Oikeastaan en ihan aluksi muistanut, missä olin Maddenin ennen nähnyt, sillä en juurikaan leffan taustatietoakaan ollut ehtinyt/tahtonut selvittää ennen katsomista. Eltonin äidin roolissa nähdään Bryce Dallas Howard, joka hänkin suorittaa roolinsa hyvin toimivasti. Näämme myös Jamie Bellin Eltonin ystävän, Bernie Taupinin roolissa ja nuorta Eltonia eli Reggietä näyttelevän Kit Connorin.
Lopussa Elton tekee sovinnon itsensä kanssa. Ja se oli aina tärkeintä. Kyseessä on siis juuri fantasiaelokuva, alussa kaikki tuntuu jopa sadulta. Lapsi on musikaalinen nero, kun pääsee ensi kertaa käsiksi pianoon. Lapsen mielikuvituksen kadotessa, sijan ottavat huumeet, vaikka kaikki se taika löytyy silti hänen päästään. Kerrontaa suoritettiin yllättävän usein musiikkinumeroiden tahdissa ja fantasian parissa. Jotenkin en ehkä odottanut leffan olevan suoranaisesti musikaalielokuva, vaan musiikkielokuva.
