Remake-jyrä jyllää jälleen! Tällä kertaa päivityksen alle joutuu vuoden 1982 sci-fikauhu The Thing – ”Se” jostakin, jonka ohjauksesta vastasi horrorlegenda John Carpenter. Mutta älkööt erehtykö: vaikka uutuus ratsastaakin kasariversion nimellä, on kyseessä silti niin sanottu esiosa vanhemman elokuvan tapahtumille. Nyt pohjustetaan Antarktiksella sijaitsevan norjalaisen tutkimusleirin painajaismaisia tapahtumia ennen, kuin amerikkalaisretkikunta saapui paikalle alkuperäisessä Thingissä ja löysi…no, ”sen”. Oikeastaan Carpenterin elokuvastakaan ei voida puhua alkuperäisenä, sillä teos on filmatisoitu alun perin jo mainiosti 50-luvulla, tuolla ufoelokuvien kultaisella aikakaudella. Ainoa linkki uusimmalla tulokkaalla vanhimpaan versioon on samankaltaiset kohtaukset, joissa tutkijoita piinaava olento löydetään jäästä, mutta muuten se sijoittuu samaan jatkumoon 80-luvun leffan kanssa.
Esiosa valottaa olosuhteita, josta vaarallinen tuntematon olento löytyi. Silti remaken ja esiosan rajan voi todeta olevan tässä tapauksessa aika häilyvä. Löydön jälkeen siirrytään nimittäin aika lailla samanlaisiin tunnelmiin, kuin Carpenterin visiossa. Ihmisjoukko on loukussa tutkimuslaitoksella kylmän keskellä vailla kontaktia ulkomaailmaan. Muuntautumiskykyinen hirviö vaanii kenen tahansa heistä kehossa. Sitten alkaakin paranoian täyttämä arvailu, kuka on ”se jokin”, ja milloin se hyökkää. Jossain vaiheessa alkaakin jo mietityttää, mitä uutta tämä prequel tarjoaa jo melkein 30 vuotta sitten valmiiksi erinomaisesti tehtyyn elokuvaan. Samankaltaisia kohtauksia on useita, välillä tosin hieman eri tavoin toteutettuna, mutta kokonaisuus on suhteellisen samaa kauraa. Onko tämä remake…krhm…esiosa siis lainkaan tarpeellinen?
Mielestäni ei. Kasariversioinnin loistavan vainoharhaista tunnelmaa on yritetty luoda tähänkin, tosin yritys jää tällä kertaa valitettavan keskinkertaiseksi. Jännittäviä kohtia on muutama, mutta siihen se jääkin. Carpenterin The Thing on jäänyt itselleni ainakin eräänlaiseksi merkkipaaluksi käsin tehtyjen tehosteiden saralla, sillä hirviöefektit olivat elokuvassa hätkähdyttävän hienoja. Nykypäivän malliin örvelö on tässä pääosin pikseleitä. Hienon näköistä menoahan se on, ja otus eri sekasikiömuotoineen on paikoin todella groteskin näköinen, eikä täysin matkittu originaalista. Toteutus ei tosin aina näytä vakuuttavalta, ja viehätystä koko jutusta syö se, että toteutus on tehty kuvottavammin jo vuosikymmeniä sitten ilman tietokonegrafiikan avustusta.
Olihan Carpenterinkin elokuva aikamoista mässäilyä, mutta tässä meno on välillä turhankin mekastavaa ja äänitehosteisiin luottavaa. Hahmokaarti jää todella pahviseksi, joka on yksi syy tunnelman puutteeseen. Kun jengi alkaa loppumetreillä vähentyä, kuolevista hahmoista ei paljon jaksa välittää tai muistella, sillä niiden pohjustus tehty kehnosti. Pääosaan on nostettu Mary Elizabeth Winsteadin esittämä naispaleontologi. Winstead yrittää naama peruslukemilla liekinheittimen kanssa heiluessaan näyttää kovalta naissankarilta, mutta on oikeasti todella hukassa. Karismaa on todella laihasti verrattuna Kurt Russelin jäyhään suoritukseen vanhemmassa leffassa. Näyttelijäkaartissa ainoa kehaisun aihe on siihen palkatut oikeat norjalaiset näyttelijät, jotka puhuvat omaa äidinkieltään vain tyypillisen kliseisen skandinaaviaksentilla ryyditetyn englannin sijaan.
Tämän vuosituhannen The Thing sisältää muutamia onnistuneita kohtauksia, mutta toistaa liian samankaltaisesti jo aiemmin tehtyä tunnelmaa ja asetelmia. Loppukohtaus sentään onnistuu luomaan kivan linkin Carpenterin elokuvan alkuun, ja jättääkin mielenkiinnon katsella sen taas pitkästä aikaa. Meneehän tämäkin kertapullana, mutta kyseinen tuotos ei silti edusta sitä tarpeellisinta päätä uusintaversioiden saralla. Eikun siis esiosien.
