Wedding singer on huono yritys irvailla 80-luvulle tylsässä komediassa. Hollykylän yksi ärsyttävimmistä piirteistä on kyky valmistaa erityisen huonoja komedioita. Wedding Singer on erinomainen esimerkki mitäänsanomattomasta pläjäysestä. Se todistaa Adam Sandlerin todellakin olevan kaikkea muuta kuin hauska mies.
Puolivaloilla kulkevan komedian ja draaman sekoitus kertoo hääjuhlia järjestävästä seurueesta jossa bändin laulaja ja tarjoilija tutustuvat toisiinsa. Molemmat ovat tahoillaan astumassa avioliiton auoiseen satamaan mutta kun erinäisiä mutkia tulee matkaan loput tarinasta voikin jokainen jo arvata. Tarina sijoittuu iloiselle 80-luvulle. Musiikki ja siteeraukset ovat sen mukaisia. Suhteellisen hirvittävistä kappaleista saa katsoja kärsiä suhteellisen hirvittäviä raiskausversioita. Kaikkea muuta kuin hauskaa!!
Roolihahmot ammottavat tyhjyyttään. Yksinkertaisesti ne ovat niin ällöttäviä ja pinnallisia että ainakaan samaistumisen pelkoa, saati sympatian saantia, niiden suhteen ei pääse syntymään. Adam Sandlrin esittämä “wedding singer” on hahmona yksi kauheimpia tapauksia pitkään aikaan. Äijän olemus vaan on yksinkertaisesti kammottavaa katseltavaa. Muutaman kerran saamme kuulla äijän jonkinlaiseksi tavaramerkiksi syntyneen karjunnan, mutta se ei pelasta paljoakaan. Drew Barrymoresta voimme todeta että se perheen pikkusiskon rooli elokuvassa E.T on edelleen eukon paras veto ja jos linja jatkuu nykyisellään niin siihen se tulee myös jäämään.
Wedding singer on siis omalla tavallaan malliesimerkki amerikkalaisesta tyhjäpääkomediasta. Yksi harvista pläjäyksistä joka kaikesta huolimatta tulee katsottua loppuun vaikka jo ensimmäiset 15 minuuttia kertovat selkeästi mistä on kyse.
