Kassakoneen kilinä on yleensä oivallinen kannustin lypsää tuotteesta viimeisetkin sentit keinolla millä hyvänsä. Elokuvamaailmassa taalapinot innostavat poikimaan hittileffojen jatko-osia. Tahtia ei näytä välillä haittaavan edes se, ettei valmista käsikirjoitusta ole saatu valmiiksi ennen kuvausten aloittamista. Eikös se riitä, että on hyvä idea tai hyvä hahmo, jonka ympärille kyhätä? Onko se sitten leffakansan etu?
Juoni on jo kaikille varmasti tuttua huttua. Ensimmäiseen osaan verrattuna tapahtumapaikkoja on lisätty ja mukaan kelkkaan hyppää liuta uusia hahmoja. Tämä ei ole toteutuksen kannalta optimaalinen ratkaisu, sillä ohjaaja Verbinski ei kykene pitämään kaikki lankoja käsissään ja siksipä välillä meno muuttuukin aikamoiseksi sillisalaatiksi. Elokuva puskee eteenpäin kuin luotijuna eikä hulinassa jäädä pohtimaan paljon mitään. Katsojalle jää etäinen ja pinnallinen kuva.
Yksi asia on pysynyt entisellä hyvällä tasolla ykkösosaan verrattuna, nimittäin visuaalisuus. Ohjaaja Verbinskin ansioihin on kyllä luettava mykistävän kaunis toteutus. Visuaalisia efektejä pakertava porukka voittikin ihan ansaitusti Oscarin duunistaan. Äänipuolen porukka ei jää pekkaa pahemmaksi. Yhdessä ne tekevätkin leijonanosan leffan nautinnollisuudesta. Mahtipontinen musiikkipuoli alkaa jo sen sijaan kuulostaa kuluneelta ja hieman väsähtäneeltä, ehkä myös liikaa Amazing Racelta.
Näyttelijäpuolella Depp on yhä herra ja Hidalgo. Mutta ihan yksin Johnny-boyn ei tarvitse leffaa kantaa, sillä hän saa ihan mukavasti tukea sivuosien täyttäjiltä. Elokuvan tosipahis, ilkeä psykopaatti, Lordi Beckett (Tom Hollander) peittoaa pahisten kamppailussa, hieman sentimentaalisemman, lieronaama Davy Jonesin (Bill Nighy). Myös kaunainen James Norrington (Jack Davenport) sekä kapteeni Sparrowin ikiuskollinen oikea käsi Gibbs (Kevin McNally) kuuluvat leffan parhaimmistoon. Sykähdyttävimmän roolin vetää kuitenkin Stellan Skarsgård sympaattisena ja pyyteettömänä Saappaanraksi-Billinä. Leffan surkeimmat suoritukset vetää puolestaan (jälleen) nuoripolvi Bloom & Knightley. Paikoitellen kotikatsomoissa joutuu potemaan myötähäpeää tämän kaksikon kohelluksen vuoksi.
Johnny Depp toikkaroi jälleen itsensä maksavan yleisön sydämiin kieroilevana sekä pöyhkeänä, mutta kuitenkin niin sydämellisenä ja oikeudenmukaisena kapteeni Jack Sparrowina. Tosin terävin hohto Sparrowista on jo kulunut pois, mutta koska komiikkahan perustuu toistoon, jaksaa Jaskan maneerit vielä naurattaa. Deppin ansioksi on luettava herran aivan kertakaikkisen upea kyky tehdä komiikkaa fyysisesti ruumiillaan ja ilmeillään. Jaska Varpusen teutarointi kulkee Chaplinin ja Keatonin slapstick-komedioiden jalanjäljissä. Chaplinin ja Keatonin ihailu paistaa selvästi läpi Deppin roolihahmosta, ja hyvä niin, sillä mitä kapteeni Sparrow olisi ilman hieman yliampuvaa kaatuilua ja keekoilua? Ehdottomasti Deppille **** -laakia roolistaan.
Elokuvan ehkäpä suurin ongelma on se, ettei se ole toimiva itsenäisenä osana. Ensimmäinen osa pitäisi olla katsottuna, että pystyisi ymmärtämään tätä luomusta. Lisäksi loppuratkaisu on pettymys, ja luo pakottavan tarpeen nähdä seuraava osa. Suuhun jää rahastuksen paha maku. Muutenkin sekava, hätäinen ja tuskastuttavan ylipitkä elokuva ei vakuuta. Valitettavasti täytyy todeta, että mahtavan Pirates of the Caribbean: Mustan helmen kirouksen jatko-osa vajoaa armottomasti keskinkertaisuuden ankeaan kastiin.
nimimerkki: John Christopher Depp II
