Kun puhutaan 90-luvun taloudellisesti menestyneimmistä elokuvista, ensimmäisenä mieleen putkahtavat ainakin Jurassic Park sekä Speed – kuoleman kyydissä. Samaa sarjaa on myös tehostepaketti Twister, joka on vielä tänäkin päivänä maailman 38. eniten kassalipputuloja tuonut leffa. Ja kun tarkemmin tutkaillaan, on helppo huomata, että tätä dollarikolmikkoa yhdistää pari tekijää, joista seuraavaksi hieman enemmän.
Spielberg siirsi siis Michael Crichtonin kirjoittaman/adaptoiman Jurassic Parkin todelliseksi rahasampoleffaksi vuonna 1993 ja teki miehistä rikkaita. Kun Crichton sitten ilmoitti myöhemmin kamulleen kirjoittaneensa vaimonsa kanssa huisin seikkailupaketin, jossa kaivattaisiin taas tuttua tehosteryhmää, Stevenin suupielet kaartuivat hymyyn. Miehet löivät ison kasan tienaamistaan rahoista potiin ja hankkivat vielä muutaman muun tuottajagurun kehiin. Huiman suosion saavuttaneen Speedin ohjaaja Jan De Bont sai käsiinsä lähes sadan miljoonan budjetin ja käsikirjoituksen, joka ikävä kyllä oli melkoinen pannukakku.
Jotain kertoo jo se, että Crichton ei saanut Twisteristä aikaan menestysromaania, vaan runoili silloisen vaimonsa Anne-Marie Martinin (toivottavasti tällä teoksella ei ole tekemistä eron kanssa) kanssa romanttisen hömpän ja idioottimaisen kohelluksen täyttämän seikkailun. Samaan aikaan, kun De Bont kikkaili myrskytehosteiden kanssa, Spielberg ohjasi Crihctonin ja David Koeppin kynäilemää JP:n kakkososaa ja Twisterin yllä leijui välityön leima.
Mutta niin vain kävi, että maailman hienoimmiksi kehutut tehosteet (no way, ei ainakaan enää!) sekä suositut nimet ajoivat leffateatterit täyteen ja kasvattivat aiemmin mainitun kolmikon rahapusseja entisestään. Ei tämä kassahitti silti tee De Bontin surkeaa filmografiaa yhtään kauniimmaksi. Samaa tasapaksua vääntöä tämäkin on.
Tarinassa urhea ilmanmullistuksia tutkiva jengi jahtaa vuosisadan kovinta pyörremyrskyä piittaamatta itsestään. Säänlukija William Hardingin (Baxton) ja Jo Thornton-Hardingin suhde syttyy uudelleen salamoiden halkoessa taivasta. Hardingin nykyinen heila Melissa Reeves joutuu ikävään välikäteen ja tsiigailee sivusta, kun ex-rakastavaiset rypevät yhdessä mudassa ja innostuvat myrskytuulesta.
Leffa alkaa ihan mukavasti, mutta sitten Roland Emmerichiltä lainattu kaaoslooppi jää päälle, ja samaa kohtausta veivataan kerta toisensa perään uudelleen. Viimeisten kuolettavan hurjien jyrinöiden kohdalla on pakko haukotella, ja miettiä kuinka tällaisessa metelissä saisi torkahdettua. Välissä vilahtava pätkä Hohdosta on nerokkain oivallus, varsinkin kun mukana viilettävät henkilöt nimeltä Stanley ja Kubrick.
Sivuroolien erikoismies Philip Seymour Hoffman on jälleen hauskassa osassa: äijä osaa olla symppis roolissa kuin roolissa. Samaa ei voi sanoa pääkaksikosta, jonka välillä ei salamoi, mutta ei kyllä ole mitään intohimoakaan. Varsinkin Paxton on karmaisevan huono veivatessaan mudassa Jenkkilän omana Pekka Poutana. Erittäin epäonnistunut casting.
Twister poiki aikoinaan myös oikeusjutun, kun eräs käsikirjoittelija ilmoitti Crichtonin & Martinin kässärin olevan häneltä varastettu. Pitkä oikeusprosessi päättyi kuitenkin Spielbergin tuotantoyhtiön voittoon. Ja sitä paitsi, ei kai kukaan muu kuin Crichton olisi voinut käyttää päähenkilöinä taas Hardingia (mm. JP:n Gerry Harding, JP II:n Sarah Harding)?
Twister on heikoin näkemäni Crichtonleffa, ja De Bontin surkean uran pohjanoteeraus. Sisältö on unohtunut kokonaan, ja tilalla on ukkosenjyrinää ja tornadoja. Kannattaneekin siis jättää tämä kaikkien aikojen ensimmäisenä DVD:lle julkaistu leffa ostamatta, ja kuunnella vaikka jonain sadepäivänä ukkosen oikeaa jyrinää sohvalta. Se on varmasti jännittävämpää kuin Twister.
