Maailma (=USA?) ei taaskaan ole turvassa, sillä hasardien ”mestari” Roland Emmerich on tehnyt paluun. Tällä kertaa aiheena ja ihmiskunnan uhkana on ilmaston lämpeneminen sekä sen katalat seuraukset. Emmerich on kerrankin valinnut oivan aiheen leffalleen, mutta itse toteutus on varsin tyhjänoloinen.
Ilmaston lämpenemisestä ja nykyajan ihmisten itsekeskeisyydestä vakavan uhkan kohdalla on puhuttu paljon, varsinkin Bushin hallituksen jättäydyttyä Kioton sopimuksen ulkopuolelle. Ei ole siis omituista, että Day after tomorrow käynnistyy ympäristökonferenssista, jossa Jack Hall (Dennis Quad) esitttää synkän tulevaisuudenkuvan tietämättä itsekään, kuinka lähellä ekosysteemin luhistuminen jo on. USA:n varapresidentti lähinnä pyyhkii persettään tutkijan pelottavalla teorialla…
Tarinan toisen pääkohteen muodostaa Hallin poika Sam (Jake ”Kirsten Dunstin ex-kumppani” Gyllenhaal) luokkatovereineen. Nuoret nerot ovat edustamassa kouluaan tietovisassa New Yorkissa, kun ekosysteemi alkaa järkkyä. Los Angelesin murskaannuttua linttaan ja itärannikon New Yorkin ollessa seuraavana vuorossa, isäpappa Hallia alkaa huolettaa kovasti.
Emmerichin tyyliin kaikki on jälleen liian suurta ja pieniä virheitä vilisee ruudulla, mutta visuaalipuolella leffa on silmiä hivelevän kaunis. Aavat jäätiköt ja jäätävä tuuli suorastaan pursuavat katsojaa kohti, ja jännitystäkin Godzillan raiskaajana paremmin tunnetun harmaahapsen leffa nostattaa hetkittäin. Mitä isompi telkku ja mitä parempi kotiteatteri, sitä mahtavampaan osaan tehosteet nousevat.
Itse ilmaston lämpenemisestä Emmerich ei saa juuri mitään irti. Se on vain muodikas aihe leffalle, ja sen pohjalta on kiva yhdistellä Twisterin & kumppaneiden jättimäisiä luonnonmullistuksia ja ihmissuhdedraamaa. Myös näyttelijäosasto peittyy tehosteisiin kuin New York lumeen. Vasta 17-vuotias Emmy Rossum sentään onnistuu antamaan merkkejä potentiaalistaan.
Mitä sitä nyt sitten sanoisi? Emmerich on Emmerich vaikka jättimäisiä jääpaloja sataisi. Kopterit putoilevat taivaalta yhä yhtä epäloogisesti kuin karmaisevan huonossa Godzillassa, mutta todellista uhkaa potenssiin korotellessaan Emmerichin itse rustaama käsikirjoitus toimii hetkittäin. Kohuttu susikohtaus on turha, ja yllättävän verkkaisesti kaaos etenee. Onneksi jää sentään leviää valon nopeudella, mutta pysähtyy oveen! Jättiaalto sen sijaan jää kakkoseksi tarinan noheville sankareille!
Lopussa on helppo unohtaa koettu tuska ja kuolema, sillä ovathan kaikki sankarit oppineet jotain Äiti Maasta. Ja Roland kerännyt sievoisen summan kahisevaa seuraavaa megaspektaakkelia varten. Pelottavaa…
