Susanne Bierin ura on kukoistanut Tanskan maaperällä ja hän on noussut maan taitavimpien ohjaajien joukkoon. Hänen ohjaustyönsä ovat sisältäneet dogmailuakin, mutta pääpaino on yleensä ollut vahvalla draamalla. Eipä Rakastan sinua ikuisesti (2002) muutenkaan ole samaa luokkaa muiden näkemieni dogmafilmien kanssa, vaan kyseessä on eräs väkevimmistä rakkaustarinoista koskaan ja tarina nousi elokuvallisia kikkailuita tärkeämpään osaan. Hänen käsikirjoituskumppaninsa Anders Thomas Jensen kanssa tehdyt Veljet (2004) ja Häiden jälkeen (2006) ovat pitäneet naisohjaajalupauksen kovaa mainetta yllä. Niinpä Bier siirtyi tekemään elokuviaan Hollywoodin ihmemaahan ja vuonna 2007 ilmestyi Things We Lost in the Fire. Pystyykö kotimaassaan menestynyt ohjaaja pitämään tyylistään kiinni Hollywoodin koneiston jyllätessä vai onko omaperäisen näkemyksen terä pakostakin tylsynyt?
Bierin Amerikan debyytti on juuri sellainen elokuva kuin tanskalaiset ohjaukset antoivat luvan odottaa. Se on juuri samanlaista laatudraamaa, jota vuonna 2006 Tanskan Oscar-ehdokkaana komistellut Häiden jälkeenkin tarjosi. TWLitF todistaa Bierin jälleen olevan hyvä ihmistuntija ja taitava henkilöohjaaja. Hänen draamansa alkavat aina rankoista ja jopa melodramaattisista lähtökohdista, mutta hän ei alistu ohjaamaan siirappista lässytystä tai ylisynkkää masennuksessa kieriskellyä. Bier yrittää löytää surkeisiin tilanteisiin mahdollisimman hyviä ratkaisuja, mutta ei tosiaan helppoja. Hän luottaa ihmisten hyvyyteen ja saa siten aikaan jopa toiveikkaita elokuvia. TWLitF yhdistää juuri nämä Bier-tuntomerkit tarjoten näin vahvimpia draamaelokuvia, joita Hollywoodin sisältä on vähään aikaan tullut.
Alkuun leffa vaikuttaa liiankin tyypilliseltä surukuvaukselta, mutta se kaappaa silti katsojansa heti mukaansa. Elokuva esittelee Burken perheen, joka on kohdannut suuren surun. Brian-isä (David Duchovny) on kohdannut elämänsä päätepisteen traagisissa merkeissä ja jättänyt kaksi lastaan sekä kauniin vaimonsa Audreyn (Halle Berry) pitämään taloa pystyssä. Brian oli lähes ainut tyyppi, joka ei jättänyt parasta kaveriaan pulaan vaikeina aikoina. Jerry (Benicio Del Toro) on heroiininarkkari, joka yrittää tosissaan päästä kuiville. Brian oli hänen tärkein tukihenkilönsä ja paras ystävä, joka ei missään tilanteessa pettänyt. Audrey on aina ollut jopa mustasukkainen Jerrylle, koska hän tunsi välillä jääneen tuon ystävyyden varjoon. Nyt Audrey tarvitsee tukeaan itselleen ja lapsilleen, joten hän pyytää Jerryä muuttamaan heidän luokseen asumaan. Hän haluaa tukea itselleen, mutta myös antaa sitä Jerrylle.
Alkupuolisko leffasta kerrotaan takautumien avulla, jolloin nähdään kuinka mahtava kaveri tämä Brian oli. Aina positiivinen taivaanrannanmaalari, jolta löytyi aina ratkaisu ongelmaan ja pyytetöntä hyvyyttä vaikka muille jakaa. Duchvony on kasvanut pois pökkelyyden ajoistaan ja on varsin luonteva Brianin roolissa. Tämä alkupuoli on mielenkiintoista ja jopa surullista katsottavaa, minkä jälkeen jälkimmäinen puolisko, joka keskittyy Brianin läheisten elämään Brianin jälkeen, tuntuu hieman laimealta. Muutama minuutti on ehkä liikaa ja pientä venytyksen makua on ilmassa, mutta silti lopputulos jää enemmän plussan kuin miinuksen puolelle. Tapahtumat tuntuvat ehkä valuvan liian arvattavasti, mutta se ei kuitenkaan leffaa kokonaan heikennä. Bier on sen verran taitava henkilöohjaaja, että saa Halle Berrystä pitkästä aikaa hyvän roolisuorituksen irti ja palauttaa uskon näyttelijättären kykyihin, jotka ovat olleet harharetkillä sitten Monster’s Ballin järisyttävän show’n jälkeen. Järkälemäinen Del Toro on jälleen hyvä, vaikkakin jälleen kerran samanlainen. Mikäs siinä, kun jätkä kerran osaa tulkita näitä elämänsä suunnan kadottaneita, mutta sitä oikeaa suuntaa kuitenkin ahkerasti etsiviä miehiä. Pisteitä tulee myös poikkeuksellisen luontevista lapsinäyttelijöiden suorituksista.
Things We Lost in the Fire kävelee tuttuja polkuja, mutta se ei haittaa. Elokuvasta löytyy sellaista lämpöä, todentuntua ja aitoa rakkauden ilmapiiriä, joihin ei joka päivä törmää. Leffa on lopulta jopa varsin piristäväkin kokemus, joka jättää katsojaansa suurta toivoa. Elokuva on jopa kepeä ja arkinen huumori maustaa rankkojakin hetkiä mukavasti. Filmi esittelee läheisten ihmisten muodostavan tukiverkoston ja ihmisten hyvyyteen luotetaan niin paljon, että se voisi jopa yököttää. Bier ei kuitenkaan ole mikään maailman pahuudelta silmiään umistava unelmoija, vaan optimistinen realisti, joka haluaa löytää kurjuudesta tien ylöspäin.
Niin ravisteleva ja koskettava Things We Lost in the Fire ei ole kuin haluaisi, mutta kelpo draamaa kaikin puolin. Lämmittävä surukuvaus ja saarnaamaton narkkaritarina samassa paketissa. Leffa pohdiskelee mitä me jätämme jälkeemme kuoltuamme ja mikä merkitys menneellä on. Toivottavasti Bierin uralle Hollywoodissa sattuu vielä täysosumiakin. TWLitF on lupaava alku, vaikka ei vielä ihan mestariteos olekaan.
