Saara (Pirjo Luoma-Aho) on onnellisesti naimisissa Sakarin (Taneli Mäkelä) kanssa. Saaralla on hyvä työ vaatekaupassa ja Sakari on arvostettu opettaja. Sitten Saara on saanut vainoajan (Antti Litja) kaupassa, mutta Sakarin mielestä ei kannata huolestua, sillä on aivan normaalia, että asiakas ihastuu myyjään. Kuitenkin asiasta olisi kannattanut huolestua, sillä juuri tämä mies seuraa Saaraa kotimatkalla töistä ja pahoinpitelyn kautta raiskaa hänet. Raiskaus tekee ison kolahduksen Saaran ja Sakarin avioliittoon, eivätkä he tule enää kokemaan yhtään normaalia päivää. Heidän elämänsä alkaa romahtua hiljalleen, kun oikeutta ei tunnu saavan valtion kautta. Oikeudessa luovutaan lopulta syytteistä raiskaajaa kohtaan, koska vahvat todisteet puuttuvat. Vaikka Sakari haluaisi loppuun asti saada oikeutta oikeudenkäynnin kautta, niin Saaran veljen Jarin (Kari Heiskanen) painostuksen alaisena hän sortuu epätoivoisiin tekoihin. Niinpä Jari ja Sakari murtautuvat haulikot aseenaan raiskaajan kotiin. Lopulta tilanne riistäytyy pahasti käsistä.
Lain ulkopuolella on viileän tyynesti kerrottu rikostaria. Siitä on riisuttu huumori, turhat sivujuonet, liiallinen tunteilu ja kaikenlainen hosuminen. Vaikka kerronta on yllättävän rauhallista, niin se pitää otteessaan jopa piinaavalla tavalla. Mieleen tulevat vahvasti 1970-luvulla tehdyt amerikkalaiset toimintapätkät. Mukana on niille ominaista rautaista kerrontaa, yhteiskuntakritiikkiä ja väkivallan uhkaa. Elokuva yrittää pohdiskella oikeuden saamista Suomen tapaisessa hyvinvointivaltiossa. Mukana on varmasti pointtia, vaikka virkavallan käyttäytyminen tuntuukin vähän kärjistetyltä. Oikeuslääkäri käyttäytyy välinpitämättömästi, poliisit töykeästi eikä oikeuskaan tunnu ajattelevan inhimillisesti. Itse en ole koskaan narrissut poliisien työstä tai muustakaan vastaavasta, mutta tämä elokuva narisee ja jos tällaista oikeasti tapahtuu, niin kai siihen on syytäkin. Litjan tulkitsema raiskaaja on kuitenkin sen verran erikoinen psykopaatti, että luultavasti harvoin hänenlaisiin rikollisiin törmää. Kritiikin esittäminen tuntuu kuitenkin paikoin aika tönköltä, minkä vuoksi elokuva kannattaa katsoa enemmänkin toimivana trillerinä.
Elokuva voitti aikoinaan Jussin ainakin Kari Heiskasen roolisuorituksesta, mikä on oikeastaan ihan ansaittua, vaikka leffassa nähdään parempiakin suorituksia. Heiskasessa on aina ollut sellaista uhkaavuutta, joka sopii juuri tällaisiin elokuviin. Taneli Mäkelä on aina aika samanlainen näissä vakavammissa rooleissaam, mutta suoriutuu niistä kuitenkin aina kunnialla, ja Pirjo Luoma-Aho on uskottava raiskauksen runtelemana naisena. Suoraa inhoa herättää Antti Litja limaisen raiskaajan roolissa. Vaikka hahmo ei ole hirveän uskottavasti kirjoitettu, niin Litjan suorituksessa on tehokasta mielipuolisuutta mukana. Nämä näyttelijät olivat leffan ilmestymisen aikoihin tunnettu enemmän komediallisista rooleista, joten siihen nähden he vetävät erittäin uskottavat tulkinnat tässä vakavammassa jännitysdraamassa.
Ei Lain ulkopuolella mikään mestariteos ole, mutta ainakin erittäin mielenkiintoinen filmi. Jos kotimainen tuotanto kiinnostaa, niin kannattaa ehdottomasti tilaisuuden tullessa tarkastaa. Ohjaaja Ville Mäkelä katosi tämän jälkeen elokuvamaailmasta, mutta ei hän tämän mukaan ainakaan mikään ihan kyvytön amatööri ole.
