Urheilu USA:ssa = jenkkifutis ja jenkkipesis. Siis tietenkin vain ja ainoastaan jos haluaa uskoa perinteisiä amerikkalaisia (urheilu)elokuvia. Dodgeball – boltsit pelissä irvailee juuri tälle enemmän tai vähemmän pyhälle kaksinaisuudelle, sekä urheilutapahtumille yleensä aina valmennusjohdosta selostajakoppiin.
(Peter LaFleur) Vince Vaughn on kuntosalin pitäjä, joka uhkaa menettää salinsa lipevälle, itserakkaalle bisnesmiehelle White Goodmanille (Ben Stiller), ellei pysty keräämään 50 000 dollaria jostain ja vähän vikkelään sittenkin. Ainoaksi toivoksi jää tarttuminen polttopalloturnaukseen, johon myös Goodman päättää osallistua tosiaan saadakseen sen kuntosalin ? ja tietenkin nöyryyttääkseen LaFleuria. Poppoon valmentajaksi suostuu alan legenda (Rip ?MIB:n Z? Torn).
Valmennusmenetelmät suoraan 1930-luvulta osoittautuvat monipuolisiksi, mutta todellista naurua revitään hulluista selostajista sekä notkeasta verbaalitemppuilusta. Parhaimmillaan vitsejä lentää niin monta, että edes joku osuu väkisinkin maaliin. Mutta puuduttavan usein leffa lähtee seuraamaan komedioiden perusjuonta. Loppupuolelle jokaiselle LaFleurin tiimiläiselle väännetään väkisin jokin ongelma, ja sydämethän ne siinä pamppailevat.
Ben Stilleriä on mukava katsoa hetki pahiksen roolissa, mutta pidemmän päälle toivoo, että Vaughn ja Stiller vaihtaisivat paikkoja keskenään. Stiller ei nimittäin pysty venymään kaikkiin hahmoille asetettuihin vaatimuksiin. Vaughn sen sijaan näyttää lähinnä turhautuneelta haasteen puutteessa.
Kaikesta huolimatta itse pelikohtaukset pelastavat niin paljon, että on suoranainen ihme ? ja sääli?, ettei niiden määrä ollut suurempi. Elokuva on kuitenkin tajuttu lopettaa silloin kun se on vielä hauska. Pisteet ja kiitokset siitä. Kyseessä on juuri sopivan kaistapäinen komedia.
nimimerkki: X-tyyppi
