Kieslowskilla on ohjaajana erityinen kyky kuvata ihmistä. Hän onnistuu käsittelemään ihmistä omalaatuisesta, inhimillisestä aspektista. Esimerkiksi elokuvassa ”lyhyt elokuva tappamisesta”
Kieslowski kuvaa nuoren rikollisen elämää toisaalta kriminaalin tylystä näkökulmasta, mutta toisaalta saa luotua katsojalleen silti hyvin inhimillisen ja ihmisläheisen kuvauksen. Tämä saakin katsojan usein herkistymään, ja toisaalta myös hämmästelemään Kieslowskin nerokkuutta hipovaa kerrontaa.
Veronikan kaksoiselämässä Kieslowskin inhimillinen ihmiskuvaus on vedetty äärimmilleen. Elokuvan päähenkilö tuodaan katsojan eteen kuin hopeatarjottimella, jonka jälkeen hahmoa käsitellään äärimmäisen syvällisesti ja ennen kaikkea hallitusti. Toisaalta Kieslowski luo hyvin utuisen tunnelman, ja jo alusta lähtien elokuva leijailee kuin toisessa ulottuvuudessa. Jo alusta lähtien katsoja on elokuvan vallassa. Ihmiskuvaus on sekä päällisin puolin että sisäisesti todella kaunista ja taidokasta, jopa siinä määrin että katsoja (ainakin allekirjoittanut) huomaa melkein herkistyvänsä.
Elokuva kertoo kahdesta kauniista naisesta, Veronikasta ja Veroniquesta. He ovat sekä ulkonäöltään ja luonteeltaan samanlaisia. He eivät tiedä toisistaan mitään, mutta silti molemmilla on outo tunne toisistaan; Heidän elämänsä limittyvät toisiinsa kummallisesti.
Elokuva on hyvin moniulotteinen, ja yhdellä katsomiskerralla kaikki tarinan tasot eivät ehkä tule edes näkyviin. Esimerkiksi jo edellä mainittu ihmisten kuvaus on nerokkuutta hipovaa. Toiseksi tarinan ”idea” kahdesta päähenkilöstä, joilla on henkinen yhteys tuntuu ehkä kaukaa haetulta, mutta Kieslowskin käsissä siitä muotoutuu todella upea teos.
Elokuva on hyvin älykäs ja tarina vaatii katsojaltaan tiettyä ajattelua. Katsojan tulisi olla sekä avoin Kieslowskin luovuudelle, mutta myös hieman analyyttinen; onko tarinan logiikka hukkunut jonnekin?
Onneksi vastaus on ei, Sillä ohjaaja toisaalta perustelee tarinaansa, mutta asettaa katsojalle itselleen mietittävää ja jopa oivallettavaa. Joissakin kohtauksissa katsojan itse on huomattava esimerkiksi se, miksi henkilö reagoi tiettyyn tilanteeseen niin kuin reagoi. Onneksi nämä kohtaukset on rakennettu niin, että katsojan ei pitäisi joutua rasittamaan älyään äärimmilleen. Näissäkin kohtauksissa näkyy myös Kieslowskin kerronnallinen nerous. Ohjaaja on rakentanut kohtauksen niin taitavasti, että katsoja oikeastaan johdattelee itse itsensä päätelmiinsä. Hauskaa on myös huomata loppupuolella rönsyilevät symbolit Veronikan tuplaelämästä.
Elokuva kertoo toisaalta sielunkumppanin etsimisestä, mutta pääpaino tuntuisi olevan enemmänkin kadotetun minän etsiminen. Veronikan kaksoisolento häviää tarinasta, mutta Veronika itse yrittää etsiä sitä; hän etsii kadotettua elämäänsä.
Eräässä vaiheessa katsoja saattaa kysyä, onko päähenkilö kenties vain kuvitellut kaksoisolentonsa. Kieslowski kuitenkin onnistuu antamaan katsojalle hyvin vakuuttavia todisteita toisesta minästä.
Elokuva ei onneksi pääse lässähtämään missään. Tarina on hyvin altis virheille, kun ottaa huomioon koko elokuvan idean. Ohjaajan ote onkin hyvin kevyt, mutta samalla äärimmäisen hallittu.
Elokuva on tajuttoman kaunis. Musiikki on osuvaa ja rauhoittavaa. Myös visuaalinen puoli on hyvin hallinnassa, ja katsoja saa nauttia niin värikylläistä kuvista kuin myös hyvin taitavasta kamerankäytöstä.
Tietysti ei pidä unohtaa tarinaa itseään joka jo pelkällä olemuksellaan on sisäisesti todella kaunis.
Niin kuin muutkin Kieslowskin elokuvat, tämäkin saa katsojassaan aikaan vahvan emotionaalisen vaikutuksen. Elokuvan herkkyys ja toisaalta nerokas tarina tienaavat ehdottomasti täydet pisteet.
