Yleensä suhtaudun eläinaiheisiin kauhuelokuviin pienoisella varauksella, sillä kovin moni ei ole aina yltänyt Hitchcockin Lintujen tai Spielbergin Tappajahain tasolle. Viimeksikin tuli nähtyä tappajamadoista kertova elokuva, joka koomisesta asetelmastaan (ja muutamien ihmisten kehuista) huolimatta aiheutti lähinnä myötähäpeää. Mutta Day of the Animals, meillä Petojen päivä, ei tällä kertaa jättänyt niinkään kylmäksi vaan osoittautui hyvinkin nautinnolliseksi puolitoistatuntiseksi.
Eli juonesta tämän verran: joukko retkeilijöitä lähtee oppaan johdolla vaellukselle halki metsäisän erämaan. Hetki ennen tätä episodia scrollautuu leffan alussa teksti, jossa puhutaan heikentyvästä otsonikerroksesta ja kuinka se tulisi vaikuttamaan tämän elokuvan tarinaan. No, päivä ilmenee erittäin kuumana ja seudut 1500 metriä merenpinnan yläpuolella osoittautuu otolliseksi kauhunnäyttämöksi, kun voimakkaat säteilyt alkavat vaikuttaa villieläimiin suorastaan pelottavan vihamielisellä tavalla. Ja eikä vain eläimiin…
Pakko sanoa, että elokuva etenee hitaasti, tunnelmallisesti ja hyvin laskelmoiden. Katsojalle tulee jo ennen elokuvan katsomista ymmärrys siitä, mikä näitä henkilöhahmoja tulee uhkaamaan, mutta etenkin allekirjoittanut, joka lukeutui juuri tuohon mainitsemaani katsojajoukkoon, tunsi koko ajan uhan harteilla ja jännittyneenä odottelin, mikä eläin iskisi koska ja kehenkin. Muuten kyllä kesyn puoleisesta elokuvasta puhutaan, hirmuisella väkivallalla ei mässäilty ja hyvä niin, sillä homma toimi siitäkin huolimatta.
Käsikirjoitus menetteli ja ohjaus toimi myös, mutta kuvaus oli jotenkin liian valoisaa ja pehmeätä samanaikaisesti ja pimeissä kohdissa oli paljon roskaisuutta. Roskaisuudelle voisin laittaa syyksi kenties Future Filmin vastikään ilmestyneen DVD:n, mutta muuten kuvanlaadusta näki että aika halvalla mentiin. Myös leikkauksellisesti olisi ollut parantamisen varaa, etenkin siirtymäkohtien häivähdyksissä häiritsi paikoin.
Näyttelijäsuorituksista minun on myönnettävä, että kaikki hahmot, etenkin ne päähahmot, jäivät täysin nyttemin edesmenneen Leslie Nielsenin jyräämiksi. Vaikka hepusta näkikin, että hän vasta liikkui uransa alkupäissä eikä ollut noussut vielä yhdeksi suureksi komediaikoniksi, olin kyllä ihan myyty. Vaihteeksi oli erikoista nähdä Nielsenin esittävän psykoottista ja ah niin ihastuttavan v-mäistä hahmoa. Myös Nielsenin ja karhun kohtaaminen jäi mieleen kummittelemaan.
Yhteenvetoni on, että elokuva on kaikin puolin ok survival horror. Se iskee tajuntaan kuin puuma ikään, mutta on silläkin ne pienoiset sudenkuoppansa. Kannattaakin varautua siihen, että elokuva on valitettavasti ajan hampaan raatelema. Silti jos et välitä varoituksestani vaan haluat nähdä jotain toimivaa eläinkauhuilua ilman että harmittelisit turhaan kulutettujen minuuttien perään, hanki tämä heti omaksesi.
