Juoni kaiken kaikkiaan erittäin yksinkertainen. Blanche DuBois(Leigh) saapuu raitiovaunulla nimeltä Desire tapamaan pikkusiskoaan Stellaa(Hunter), joka on naimisissa sotilas Stanleyn (Brando) kanssa. Näennäisen herttaisen alun jälkeen katsoja huomaa tulleensa keskelle epäilyksi, väkivaltaa ja valheita. Juonesta on vaikea selittää enempää, vaan se pitää itse nähdä.
Elokuva herätti minussa erittäin ristiriitaisia tunteita. En osaa sanoa tykkäsinkö koko raihnasta, mutta se jäi mieleen pitkäksi ajaksi katsomisen jälkeen. Kiinnostavan elokuvasta teki pääkolmikon väliset suhteet. Blanche on mielenterveydeltään hailahtelevainen jo yli kolmekymppinen nainen, joka kärsii vieläkin nuoruuden rakastetunsa itsemurhasta. Lisäksi hän on turhamainen ja takertuu maailmaan oman päänsä sisään ja unohtaa välillä itsekkin mikä on totta ja mikä ei. Leigh esittää nyrjähtynyttä Blanchea aivan loistavasti ja alusta asti katsojalle tulee selväksi, että tässä naisessa ei ole kaikki kohdallaan. Lisäksi jännite Blanchen ja Stanleyn välillä on havaittavissa ensi hetkistä alkaen. Vaikka Blanche on mitä on, tämän suhde siskoon on selvästi lämmin ja kiinteä. Blanche yrittääkin saada Stellaa pääsemään irti miehestään, joka on komeastaan ulkonäöstään huolimatta taipuvainen huutamaan, tappelemaan ja määräämään.
Stellan ja Stanleyn suhde on se, joka tekee elokuvasta ajankohtaisen vielä tänäkin päivänä. Stella on riippuvainen Stanleystä ja päinvastoin vaikka suhde ei ole ainakaan Stellan kannalta hänelle hyväksi. Huolimatta tappeluista ja huudosta Stella rakastaa miestään ja tekee melkein mitä tahansa hänen puolestaan. Naisten heikkous on se, joka ainakin itseäni otti päähän tätä elokuvaa katsoessani. Toki se oli ajan henki ja kyseistä esiintyy kai vieläkin, mutta pienenä feministinä en voisi olla toivomatta, että naiset olisivat saaneet jotakin aikaiseksi, eivätkä vain kaatuilleet sängylle aina kun talon kingi alkaa kohottamaan ääntään. Lopussa onneksi Stellalla on sen verran rohkeutta ja päättäväisyyttä, että hän pääsee Stanleystä irti.
En ole ennen ymmärtänyt, että mikä on se tekijä joka on tehnyt Marlon Brandosta yhden aikamme ylistetyimmistä näyttelijöistä. Tämä elokuva valotti vähän mysteeria. Metodinäytteleminen onnistuu tyypiltä kuin vettä vaan. Brando uhkuu karismaa ja onnistuu todella vakuuttamaan katsojan riehuvana ja pelottavana miehenä kuin myös aviomiehenä, joka iloitsee tulevasta lapsesta.
Kaiken kaikkiaan tämä oli erittäin onnistunut elokuva, mutta se olisi kaivannut vielä jotain pientä lisäystä, kenties hyvää scorea, en osaa sanoa.
