H. G. Wellsin futuristiseen seikkailuun perustuvan Aikakoneen 60-luvun versio on herttainen. Se on auttamattomasti vanhentunut tehosteiltaan (tosin voitti niistä aikoinaan Oskun) ja näyttelijätkin ovat kaukana parhaimmistosta, ainakin tämän päivän mittapuun mukaan. Silti tästä ei voi olla pitämättä edes hiukan. Häkellyttävän kaunis aikakonekulissi ainakin on nähtävä. Muukin lavastus on yksityiskohdiltaan tarkkaa ja namua.
Tiedemies George Wells (Taylor) rakentaa aikakoneen ja lähtee testaamaan sitä. Vuodet vierivät viehättävästi stop motionilla. Lopulta George pysähtyy tulevaisuuteen, kohtaa kahtiajakautuneen maailman ja ihastuu yhteen arjalaisen katsomuksen mukaan kauniiseen eloi-naiseen (Mimieux). Eloiden kukkaiskansaa määräävät morlokit, kasikymppisten smurffien oloiset örkit. Seuraa jännitystä siitä, kykeneekö koko pienen ikänsä kellarissaan tieteellisiä kokeita suorittanut Yrjö päihittämään eloiden viholliset. Kukaan ei taatusti tiedä miten siinä käy.
Aikakoneesta tulee väkisinkin mieleen löperöt Disney-elokuvat. Kuten niitäkin, Aikakonetta on paras tiirata aivot nollilla ja pehmofiiliksellä.
DVD:llä tulee mukana dokkari, joka kertoo kulissiaikakoneen kohtalosta (paljon hyviä kuvakulmia, jos ko. masiinan pienoismallin teko kiinnostaa). Mukaan on ympätty myös lyhyt jatkoepisodi itse elokuvalle.
