Fox Mulder on kumma jätkä. Fox Mulder haluaa paljastaa Yhdysvaltain hallituksen salaliiton sekä löytää totuuden ulkoavaruuden muukalaisten kidnappaaman siskonsa kohtalosta. Myös Elio on vähän omituinen. Ystäviä pojalla ei ole, eikä sen puoleen vanhempiakaan – enää. Tätä nykyä Elion huoltajuudesta vastaa tämän täti, jolla on arjessaan tarpeeksi kiirettä työpaikkansa vuoksi. Niinpä ulkopuoliseksi itsensä kokeva Elio alkaakin unelmoida joutumisesta lentävän lautasen kidnappaamaksi. Unelmista tulee totta, ja Elio päätyy Jar Jar Binksin orkestroimaan intergalaktiseen parlamenttiin johtamaan rauhanneuvotteluja Maa-planeetan edustajana. Samantha Mulderin kohtalo tosin ei selviä vieläkään.
Mikä ihmeen Elio? Disney ei markkinoinut Eliota käytännössä lainkaan. Monessa lähteessä mediahiljaisuus onkin nähty merkkinä megakorporaation johdon luottamuksesta satoja miljoonia maksaneen tuotteensa menestykseen. Toiset taas ovat uumoilleet firman vain keskittyneen perinteisen median sijaan someen sekä erityisesti TikTokiin. Jälkimmäisen puolesta puhuu myös Elion tylsä ja itseään toistava sommittelu, jossa tapahtumat on kohtaus toisensa perään sijoitettu laajan kuvaruudun keskelle helpottamaan irtoklippien levitystä mainitulla alustalla, tai näin ainakin olen asian ymmärtänyt. Elion tuottamista rahavirroista voidaan kuitenkin päätellä markkinointistrategian epäonnistuneen.
Elio ei elokuvana ole toivoton tapaus, eikä Pixarin uusin millään muotoa loukkaa huonoudellaan. Elio vain on liiankin turvallinen ja tylsä toimiakseen jännittävänä seikkailuna. Alkujaan Adrian Molinan ohjaustyöksi korvamerkitystä projektista tarkoitettiin omaelämänkerrallista kertomusta yksinäisyydestä ja eristäytyneisyydestä. Epäonnistuneen testinäytöksen jälkeen Molina siirrettiin toiseen projektiin, ja Eliota alettiin mikromanageroida myyvempään muotoon, eli hauskaksi ja kevyeksi tarinaksi ystävyydestä ilman sen suurempia teemoja tai kysymyksenasetteluja. Lapset eivät tunnetusti perhe- tai avaruuspolitiikasta perusta, ja homostelukin meni jo muodista.
Varman päälle pelaaminen heijastuu myös Elion ulkoasuun. Pixar kierrättää kylmästi aiemmista leffoistaan tuttuja designeja, ja harvat uudetkin hahmot ovat pohjimmiltaan mielikuvituksettomia ja tylsiä katsella. Olen lukenut Pixarin animaattoreiden tutkineen merenelävien ja hyönteisten anatomiaa valmistautuessaan työhönsä, mutta olisin ainakin itse suonut näiden kehittävän aiheen ympärille matoja ja kärsäkkäitä omaperäisempiä hahmoja. Jopa tarina kuolleista vanhemmista ja vaikeasta huoltajahahmosta on kuin suoraa lainaa Lilo & Stitchistä – jonka remaken kanssa Elio joutuikin kilpailemaan yleisöstä. Kuuloelinten iloksi alkuperäiskielinen ääninäytteleminen on onneksi hoidettu mallikkaasti, ja erityisesti lapsinäyttelijät ovat rooleissaan harvinaisen söpöjä.
Niin perusteellinen petroolipommi Elio on markkinointinsa, ristiin menneen julkaisunsa ja masentavan lippukassamenestyksensä puolesta ollut, että mokailu on poikinut muutaman lennokkaan salaliittoteoriankin. Erään kaskun mukaan Disney sabotoi Eliota tarkoituksella ajaakseen Pixaria tuottamaan enemmän jatko-osia ja remakeja omistuksistaan. Teatteriliput ovat nykyään niin kalliita, etteivät lapsiperheet enää käy vanhan hyvän ajan malliin yhdessä katsomassa Disney-leffoja. Siksi koko perheelle viihdettä tuottavan megakorporaation onkin viisaampaa keskittyä vanhemman yleisön kosiskeluun lapsuuden nostalgialla. Eihän moista salaliittoa keksisi ketjupolttava Fox Mulderkaan. Eihän?
