Kieltämättä Frank Capra oli loistava ohjaaja ja He uskoivat elämään on yksi hieno mallinäyte hänen elokuvistaan. Tässäkin on se capramainen tunnelma ja sanoma joka löytyy monesta hänen elokuvastaan.
Ann Mitchell (Barbara Stanwyck) saa potkut työpaikastaan kun sanomalehteä uudistetaan. Kostoksi hän kirjoittaa jutun kirjeestä jonka sai John Doelta. Siinä työtön mies arvostelee yhteiskuntaa ja uhkaa hypätä kaupungintalon katolta jouluaattona saadakseen asiansa kuuluviin. Kumminkaan kirjettä ei ole olemassakaan, mutta siitä syntyy suuri kohu. Ann saa suostuteltua lehden päällikön Connellin (James Gleason) jatkamaan juonta ja he etsivät sopivan John Doen, joka löytyy Long John Willoughbysta (Gary Cooper). Johnin mukana kulkeva Eversti (Walter Brennan) ei pidä koko juttua hyvänä ideana, mutta joutuu taipumaan, vaikkei ilman vastalauseita. Kulissia pidetään yllä, Ann kirjoittaa puheet ja John välittää ne kansalle. Pian kaikki ovat niin syvällä, ettei siitä kunnialla pois pääse, mutta John Doen hyväntahdon sanoma on saatu esille. Syntyy John Doe kerhoja ja kaikki ihmettelevät kun esimerkiksi sosiaaliturvan haku on romahtanut. John on selvästi rakastunut Anneen ja tämä alkaa pel!ätä, että John todella alkaa uskoa olevansa John Doe. Mutta hyvä loppuu aikanaan, ”luentoja” kustantanut D.B Norton (Edward Arnold) päättää käyttää niiden jäseniä saadakseen ääniä pyrkiessään poliitikoksi, mutta kun John ei suostu, ilmoittaa Norton, että hän loi John Doen ja hän voi myös tuhota tämän.
He uskoivat elämään ei ole yhtä kevyt kuin monet Capran elokuvista ja aivan selvästi siinä on vakava sanoma. Vaikka elokuvassa on mukana komediaa ja romantiikkaa (jälkimmäistä ei kovin paljon, mutta se on olemassa), on se selvästi draama. Tätä voi jopa verrata samaisen ohjaajan jouluiseen elokuvaan Ihmeellinen on elämä ja kuten Capran elokuvissa yleensäkin, on tässäkin A-luokan näyttelijät. Barbara Stanwyck ja Gary Cooper vetävät Oscarin arvoiset suoritukset, mutta valitettavasti elokuva ei ollut ehdolla kuin parhaalle alkuperäiselle kirjoitukselle. Hieman kärttyisen oloinen James Gleason ja rahanimijöistä saarnaava hieman komediallinen Walter Brennan ovat loistavia. Elokuva on syvällinen ja sillä on todella tärkeä taka-ajatus sanoissa joita John Doe jakaa. Tämä liikuttaa ja antaa tärkeän opetuksen. Lisäksi Walter Brennanin esitelmä rahanimijöistä on kyllä kuulemisen arvoinen.
nimimerkki: LeffaPopcorn
