Will Smith suuren budjetin robottitoimintamätössä? Voi jee! Haukotuksia aiheuttavista lähtöasetelmistaan huolimatta I, Robot on varsin onnistunut, viihdyttävä tekele.
Elokuva sijoittuu vuoden 2035 Chicagoon. Pian kaikilla kaupungin asukkailla on kotonaan oma robotti auttamassa kotitöiden kanssa. Poliisin murharyhmän etsivä Del Spooner (Smith) ryhtyy tutkimaan robottien kehittäjän, tohtori Alfred Lanningin (James Cromwell), itsemurhaa, joka on yllätys kaikille herran tunteville. Spooner tuntee syvää pelkoa ja inhoa robotteja kohtaan – vastoin kaikkien muiden tuntemuksia – ja Lanningin itsemurhan outous sekä siihen sisältyvät kysymykset saavat miehen epäilemään, ettei kyseessä olekaan itsemurha. Kukaan ei kuitenkaan usko Spoonerin villejä teorioita viallisesti käyttäytyvästä Sonny -robotista (Alan Tudyk) huolimatta, sillä eihän yksikään robotti ole koskaan tehnyt rikosta…
Tietenkin mukana on oltava myös kaunis nainen. Tässä tapauksessa kuvioihin astuu tohtori Susan Calvin (Bridget Moynahan), joka on robotteja valmistavan US Robotsin ”robopsykologi” ja täten asenteiltaan robotteja kohtaan täysin erilainen kuin Spooner. Tämä luo jotain jännitettä ja paikoittain jopa suht hauskaa dialogia henkilöiden välille. On kuitenkin oikea ratkaisu, ettei heille ole väkisin yritetty rakentaa mitään vuosisadan rakkaustarinaa.
Will Smith ei ole maailman parhaita vakavien roolien näyttelijöitä. Jotkin vuorosanat tulevat miehen suusta ulos hieman kökösti, mutta muutoin hän suoriutuu oikein mallikkaasti roolistaan. Varsinkin äijäilytoiminta häneltä luonnistuu mainiosti, mikä onkin tässä elokuvassa tärkeintä. Muut näyttelijät tekevät sen, mitä täytyy, eli floppeja ei tarvitse pelätä. Myös miljöönä toimiva tulevaisuuden kaupunki on uskottavan näköinen ja kaunis runsaahkosta CGI:n käytöstä huolimatta. Siinä ei siis ole sorruttu uuden Star Wars -trilogian kaltaiseen epäaitoon erikoistehosteiden liikakäyttöön.
I, Robot on pikkuvioistaan huolimatta pitkälti sitä, mitä sen pitääkin olla: puhdasta viihdettä toiminnan muodossa. Elokuvassa sanotaan joitain irrallisia, mystiseltä kuulostavia lausahduksia ja lopetus on jokseenkin samaa sarjaa. Paikoin tuntuu, että elokuvaa tehtäessä on turhaan kurkotettu kohti jotain todella nerokasta tarinaa, mikä näillä muuttujilla on mahdoton yhtälö toteutua – vaikka juoni ihan toimiva silti onkin. Myös syy Spoonerin syvältä kumpuavalle vihalle robotteja kohtaan jää jotenkin latteaksi. Koko elokuvan ajan on pohjustettu jotain todella suurta, joten tarjottu selitys on väkisinkin pieni pettymys. Kaikesta huolimatta I, Robot on piristävä teos ”Hollywood -roskan” joukossa: ei mikään mullistava osa elokuvahistoriaa, mutta oikein passeli piristämään tylsää sadepäivää.
