Ehkä sittenkin kiinalaiset.

20.6.2021 19:42

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:Nattvardsgästerna
Valmistusvuosi:1963
Pituus:78 min

Talven valoa. Ingmar Bergman.
Dostojevski on todennut: ”Mikään maailmantapahtuma ei ole lapsen vuodattaman yhden ainoankaan pikku kyyneleen arvoinen”. Ingmar Bergmanin elokuvassa ”Talven valot” lapset vuodattavat kyyneleitä. He menettävät isänsä, joka pitkään oli hautonut hengen riistoa. Ja kyse oli kiinalaisista! Voiko olla mitään näin epätoivotonta? Ja näin absurdia!
Patterson ei löydä syytä elää, sillä hän jatkuvasti lukee lehdistä kiinalaisista, joilla ei ole mitään menetettävää. Lehdissä myös sanotaan, että kiinalaisia kasvatetaan vihaan ja on ajan kysymys, milloin he saavat atomipommin. Lehdistön levittämät kauhistuttavat tiedot rikkovat pienten ihmisten turvallisuuden tunteen. Pattersonin rouvalla ei ole niin hyvä mielikuvitus, mutta hänen huolensa miehestä on todellinen. Pattersonin pariskunta on neuvoton. He tulevat kirkkoon saadakseen puhua jonkun kanssa. Huomaatteko: jonkun. Ei itse Patterson, joka on jo päätöksensä tehnyt, vain rouva etsii apua, on valmis tarttumaan vaikka mihin oljenkorentoon.
[-] ”Ei minusta paljon apua ole, meillä kaikilla on koko lailla samat pelot. On vain luotettava Jumalaan”. Katsoja näkee, miten rouvan katse sammuu: pastori-ihminen piiloutuu käsitteen, idean taakse. Rouva ei luota pastorin itse uskovan sanomaansa. Miehensä asia tuntuu rouvalta niin valtaisalta ja jumala niin etäisältä.
Vielä silloinkin, kun pastori kertoo tuntevansa itsensä voimattomaksi, mutta ymmärtävänsä Pattersonin ahdistuksen, kytee toivo, että pastori pystyy vastamaan Pattersonin kysymykseen: Miksi on elettävä?
Patterson ei ole naiivi: ”pastori turhaan vaivaa päätään”. Pastorin ammattiylpeyskö on koetuksella, vai herääkö hänessä taas ihminen, joka ehdottaa puhua oikein kunnolla. Voi mikä toivo syttyy jälleen rouvan silmissä.
Ja toivon kipinä leimahtaa katsojissakin, kun me näemme pastorin odottavan kiihkeästi Pattersonia. Katsoja ei enää epäile, että pastorilta löytyy oikeita sanoja pysäyttämään Pattersonin. Katsoja pelkää vaan, ettei mies palaa. Ja mies palaa. Toivoako etsimään. Jumalaltako vai ihmiseltä?
Pastori puhuu vain itsestään, omista Jumalan etsinnöistä. Hän lataa omaa epätoivoa Pattersonin niskaan. Toivon oljenkorsi taittuu, ei kestä kahden taakkaa. Patterson lähtee. Katsoja melkein huutaa: Juokse hänen peräänsä, älä jätä, pidä käsistään kiinni, älä vaan jätä yksin.
Pastori jää paikalleen hautomaan elämää ikkunasta. Hän toteaa kylmäverisesti, ettei saanut Jumalalta apua Pattersonin käsittelyyn. Ei edes ”kaikujumalalta” joka antoi hänelle suopeita vastauksia ja turvallisuuden tunteen.
Jumala hylkäsi pastorin, koska hän hylkäsi ihmisen. Jumalan edustaja maan päällä ei välittänyt ihmisestä ihmisenä. Hän kaipasi vain jotain täydellistä ihmishahmoa, vain tämän puolesta hän pystyi rukoilemaan, ei tavallisesta ihmisestä puutteineen.
Rakkaus on kuulemma elokuvan pääaihe. Rakkausko? Ei ainakaan Pattersonia kohtaan.
Patterson joutuu väliin lehdistön vyyhdin ja idean Suuresta Jumalasta. Hän kamppailee lehdistön viestinnän ja Suuren Jumalan voimaan turvautuvan luottamuksen kanssa. Niiden kahden edessä hän on liian pieni ja vaatimaton. Hän on pelkkä ihminen.
Ihmiset turvautuvat aina ihmisiin. Kun ihmistä ei löydy, niin toivo häviää. Kun toivo häviää, etsitään syyllisiä.
Niin, ehkä sittenkin kiinalaiset.

Arvosteltu: 20.06.2021

Lisää luettavaa