James Bond (Roger Moore) joutuu törmäyskurssille teollisuuskiho Max Zorinin (Christopher Walken) kanssa. Zorin ei aikaile käyttää väkivaltaa ja tämän apurikauh/nistuksena on hevosen voimat omaava May Day (Grace jones). Juonittelut, takaa-ajot ja kärhämöinnit vievät Bondin tien Kaliforniaan, missä Zorin lyhyesti sanoen aikoo poistaa kilpailun oman markkina-alueensa laajentamiseksi, joskin Bond tärvää suunnitelman, kaappaa mukaan kaunistuksen, Stacey Suttonin (Tanya Roberts) ja vielä henkilökohtaisena kiusana pudottaa Zorinin korkealta, Golden Gate-sillan tukirakenteilta äärimmäisen huiman tappelukohtauksen jälkeen.
Roger Mooren viimeiseksi jäänyt kerta James Bondina kärsii monista heikkouksista, mutta toisaalta siinä on myös tiettyjä rohkeita vetoja jotka antoivat tarpeellista etua. Ikunuorelta vaikuttavan Roger Mooren ikä näkyy ilkeästi ja vaikka mies itsekin oli sitä mieltä että teki tämän yhden Bondin liikaa on silti rooli huolella toimitettu ja Bondien ohjausveteraani John Glen osaa työnsä ongelmitta. Tanya Roberts ei ulkonäköasioissa jää ollenkaan huonoksi, mutta hahmon merkitys on suorastaan täydellisen tarpeeton juonen kokonaisuuden kannalta. Tartuntatauti joka vaivasi kaikkia Mooren tähdittämiä Bondeja enemmässä tai vähemmässä määrässä.
Jps hyvispuoli jää hieman heikoksi, on Christopher Walkenin epäsäännöllisiä taukoja ja virtuoosimaista kykyä puhua vakavalla naamalla mitä oudompia asioita mitä oudommissa asiayhteyksissä hyödyntävä rooli Max Zorinina värikäs, jos ei niin omalaatuinen roisto Bond-konnakoplaan. Kolkkoa karismaa uhkuva Zorin itsetyytyväisen hulluutensa lisäksi ei epäröi myöskään hoitaa likaista työtä itse ja myös tekee niin. Grace Jones on ihan omassa kauh/nistuksien ryhmässä ja tämän intensiivinen, eläimellinen olemus hevosen voimat omaavana May Dayna on arvioinnin ulkopuolella. Se toimii, mutta et halua sen enempää ajatella syitä siihen.
Näyttelijäryhmän täydentää Desmond Llewelyn Q:na, Walter Gotell kenraali Gogolina ja tekeepä Lois Maxwellikin viimeisen ilmaantumisensa Moneypennyna.
Kokonaisuus on ehkä alakanttiin suuntaava, mutta kokonaisuutta pitää yllä Walkenin hyytävän hauska konnatyö, huima toiminta mitä Bondeilta on saatu aina odottaa ja virheetön toteutus.
