”Godzilla kohtaa Blair Witch Projectin” ja Manhattan kokee jälleen kovia Cloverfieldissä, joka on ehdottomasti yksi vuoden leffatapauksista. Ja lopputulos on jopa yllättävän hyvä, eikä pelkästään erilaisuutensa tähden.
Viime vuosina on alettu arvostaa pienen ryhmän näkövinkkelistä seurattuja suuria tapahtumia, joten Cloverfieldiä voidaan eräällä tavalla verrata Steven Spielbergin Maailmojen sotaan. Tosin Cloverfield on kuvattu Blair Witch Projectin tyyliin tavallisella käsivarakameralla.
”Kotivideoksi” Cloverfield tarjoilee paljon, ja tapahtumat ovat järisyttäviä. Äänitehosteet puskevat koko komeudellaan läpi ja räjähdykset ovat mieltä musertavia. Hirviö- ja katastrofielokuvaksi Cloverfield ei sinällään tarjoile mitään uutta, mutta juuri kuvaustyyli ja toteutus nostavat leffan täysin omaan kastiinsa. Ei tällaista kukaan ole ennen uskaltanut lähteä tekemään.
Heikkoja kohtia Cloverfieldistä kylläkin löytyy. Päällimmäisinä kaikkien huulilla ollut Nokian mainonta ja lopussa oleva kohtaus, jossa hirviötä näytetään liiankin tarkasti lamaannuttaen tietynlaisen tunteen siitä, että on pelottavampaa kun olentoa ei näy tarkasti läheltä.
Ryminää ja juoksentelua kuitenkin löytyy yllin kyllin ja pölypilvet valtaavat Manhattanin kadut kuin syyskuun 11. päivän terrori-iskussa konsanaan. Sikäli ironista, että tällaisia elokuvia tehdään ja vieläpä sijoittaen ne New Yorkiin, sillä vain vajaat seitsemän vuotta sitten ihmiset oikeasti juoksivat sortuvia rakennuksia ja tukahduttavaa pölyä karkuun Yhdysvaltain ykköskaupungissa. Noh, saarnaus sikseen. Cloverfield on hyvä ja edukseen erottuva elokuva. Tosin mitä ilmeisimmin tuleva jatko-osa mietityttää… ehkäpä sille on kuitenkin paikkansa ja tarpeensa.
