Kesällä 1942 saksalaiset sotilaat lepäävät italialaisten liittolaisten hoivassa. He ovat taistelleet ankarasti El Alameinissa ja saavat uuden tehtävän. Rykmennti siirtyy itärintaman eteläiselle alueelle, joka hyökkää Kaukasukselle ja Stalingradiin.
Tässä on julmuudessa ja toivottomuudessa hämmästyttävä sotaelokuva. Sen hahmot ovat uhreja loputtoman tuskallisessa ja vain pahenevassa tilanteessa. Autenttisuuden tuntua tuovat tekstitykset, jotka esittävät historiallista tilastoa taistelun rajuudesta ja julmuudesta. Kaupungin valtaus on armotonta räjäyttämistä ja ei-pidettyjen uhraamista konekiväärien kitaan. Kesäisten taistelujen loputtua alkaa hyytävä talvi ja aivan yhtä hyytävä Stalingradin piiritys, jonka luonnetta kuvataan saksalaisten puolelta. Tämä kuvaus on korutonta ja koko ajan julmistuvaa jäätävän tuiskun puhaltaessa arolta ja haavoittuneiden lukumäärän vain ja ainoastaan kasvaessa ja kirjaimellisesti elintärkeiden lentokoneiden tuhoutuessa.
Tässä elokuvassa ei ole yhtään mukavaa piirrettä. Päähenkilöissä on karheaa sympaattisuutta juuri tilanteen surkeuden takia. Heitä ei opi tuntemaan, mutta pieniä tietoja, joista heitä annetaan arvostaa, vaikka ne ovatkin ristiriitaisia. Saartorenkaan kiristyessä sotilaallinen velvollisuus väistyy eloonjäämisvietin tieltä, mutta siinä missä suurimmassa osassa sotaelokuvia pakenijat ovat pettureita ja roistoja, tässä tapauksessa he ovat tavallisia ihmisiä, jotka haluavat elää. Lopuksi kaikki romahtaa ja jokainen joutuu huolehtimaan vain itsestään.
Stalingrad on loistavasti kuvattu. Kaupunkitaistelujen stressaavuus ja hyytävän kylmä talvi tulee selvästi esiin ja myöskään taistelutoimien raakuus ei jää huomioimatta, kuten myös pienet ilonaiheet, vaikka käsikirjoitus vääntää sellaisen ilonaiheen, kuten viestin kotoa pelkäksi huonoksi asiaksi. Hyvin pessimistinen elokuva.
Tämä elokuvan loppuessa armottoman kylmyyden, sodan tai hulluuden kaapattua kaikki päähenkilöt katsoja on hyvin suruissaan. Tämä elokuva ei liioittele Stalingradin taistelun raskautta miltään osapuolelta ja esittää jokaisen osapuolen yhtä inhimillisenä. Oli kyse saksalaisista, venäläisistä tai sodan jalkoihin jääneistä siviileistä. Jokainen osaa satuttaa, mutta kukaan ei ansaitse kuolla.
Ehdottomasti julmimpia sotaelokuvia ja samalla myös koskettava olematta teennäinen tai väkivallalla mässäilevä.
nimimerkki: Jurpo
