Korsetteja ja tärkättyjä kauluksia. Fredrik Egerman (Björnstrand) on tuomarimies. Hänellä on lähes aikuinen poika, Henrik (Bjelvenstam) , ja nuori, lähes koskematon vaimo (Jacobsson). Lapsellinen Anne pysyttelee ukostaan erossa ja kun tylsä herra Egerman tahtoo purkaa paineitaan, hän lähtee Desiree Armfeldtin (Dahlbeck) luo. Näyttelijätär Desireen jalkoihin lankeavat monet muutkin. Näin ollen tylsän tuomarin elämä järkkyy, kun kreivi Malcolm (Kulle) karauttaa paikalle kesken kaiken. Malcolm ja hänen vaimonsa Margit ovat aivan oma erikoinen lukunsa, jotka hämmentävät Egermanien laiffia hurmaavalla sadomasokismillaan. Eli lemmensähellystä kerrakseen kuin Shakespearen Kesäyön unelmassa.
Vanhat kotimaiset komediat yrittivät useasti näyttää tältä. Musiikki, kulissit ja jotkin maneerit muistuttavat yllättävän paljon toisiaan, mutta Ruotsissa produktioille oli enemmän rahaa ja tekotaitoa. Eipä siis ihme, että esim. tästä Bergman -leffasta tuli yksi miehen ensimmäisistä kansainvälisistä menestyksistä. Ingmarin itsensä kirjoittama (luonnollisesti…) tarina käsittää useampiakin kerroksia kuin pintakiillon ja pureutuu tietysti sellaisiinkin ulottuvuuksiin, joihin meillä ovat päässeet vain lähinnä Jack Witikka ja Markku Pölönen – ja hekin verraten aika väkinäisesti.
Kesäyön hymyilyä on hauska, vaikkakaan ei napaa repivä ja silmiä vesittävä. Hahmot ovat tragikoomisia lähes kaikki. Mainiot näyttelijät edesauttavat löytämään samaistumiskohteita oivallisesti ja varsinaista valittamisen aihetta saakin etsiä. Nykypäivänä tempoa voisi toivoa lisää ja jotakin pitäisi ehkä tehdä teatterimaisuudellekin. Mutta mistä ne sitä siellä 50-luvulla olisivat tienneet?
Triviatietona… Egermanien nenäkästä palvelustyttöä, Petraa, esittää Jörn Donnerin ex-vaimo, Harriet Andersson.
