Traakialainen Spartacus (Kirk Douglas) oli koko elämänsä ajan orja. Aluksi suolakaivoksilla, joista hänet myytiin Lentulus Batiatuksen (Peter Ustinov) gladiaattorikouluun ja hän rakastui naisorja Variniaan (Jean Simmons). Hetken mielijohteesta ja afrikkalaisen Draban (Woody Strode) näyttämästä esimerkistä syntynyt kapina johti suunnattoman suureen orjakapinaan ja vapauttaan janoavat orjat tuhosivat heitä pysäyttämään lähetetyt kohortit, joita komensi Marcus Publius Glabrus (John Dall). Edeltäjänsä epäonnesta oppinut Marcus Licinius Crassus (Laurence Olivier) oli lopulta brutaalisti voittoisa, joskin hänen vastustajansa Sempronius Gracchus (Charles Laughton) juoni menestyksekkäästi hänen suurimman voitonmerkin ja myös Julius Caesar (John Gavin) alkoi olla nouseva poliittinen mahti.
Kirk Douglasin tähdittämä ja myös tuottama Spartacus on eeppinen kertomus legendasta. Silloin vielä varsin uusi ohjaaja Stanley Kubrick istui Anthony Mannin tuolille ja luotsasi projektin loppuun. Valtavista riidoista huolimatta kokonaisuudesta tuli eeppisen koskettava ja menestys. Kirkin itsensä rooli orjana ei ole minkään suuren puhujan esitys, vaan pelkkä vapauttaan janoavan ja alistumattoman ihmisen lopullinen ponnistus. Vaikka häviö on hänen kohtalonsa ei Crassuksen voitto riittänyt. Yritys tuhota Spartacus ihmisenä ja legendana epäonnistui täydellisesti, sillä yhä uhmakas orja muistetaan. Kunrickin ohjaus on toimintaa kuvatessa on brutaalin armotonta ja draamassa taas suorastaan melodramaattisen voimakasta.
Laurence Olivier roomalaisen vastapuolena on kolkko ja tyly rooli. Crassuksen ahneutta ja vallanhimoa ei voi helpolla tyydyttää, mutta silti jopa voittonsa hetkellä ja laittaessaan entisen orjansa, Antoniuksen (Tony Curtis) taistelemaan kuolemasta on mukana pelkoa. Hän aavistaa aivan oikein että Spartacusta ei voi tappaa kuin lihassa, sillä legenda on jo tehnyt itsensä kuolemattomaksi ja mikään ei enää pysty Crassusta vapauttamaan siitä tiedosta.
Peter Ustinov ja Charles Laughton Crassuksen vastustajina eivät petä, vaikka Laughtonin kuvottava olemus onkin melkoinen inhoke. Peter Ustinov tulkitsee ahnetta Batiatusta hermot pinnalla ja hyvin onnistuneesti. Hänen syynsä toimiinsa ovat puhtaasti ahneudesta johtuvia, mutta hän myös pitää ostetun sanansa.
Kubrickin ohjaama Spartacus on eeppinen kaikissa mahdollisissa mitoissa. Mukana on aikansa suuria tähtiä, lavastus ja tehosteet toimivat hyvin, historiallisten yksityiskohtien suhteen on otettu taiteellisia vapauksia ja pituuttakin eeppiset kolme tuntia plus, mutta silti kokonaisuus on tehokas.
