Vuosi 1971 oli poliisielokuvien juhlavuosi. Silloin tulivat sellaiset hienot trillerit kuin Likainen Harry, ja Kovaotteiset miehet. Kummatkin elokuvat olivat tiukkoja äijätoimintapätkiä, joiden näyttelijät olivat erinomaisia, ohjaajat olivat aikansa parhaimmistoa ja (varsinkin Kovaotteisissa miehissä) käsikirjoitukset olivat loistavat. Koska menestystä tuli, ei ollut outoa että tuli myös jatko-osia. Likainen Harry sai niitä jopa neljä kappaletta, Kovaotteiset miehet vain yhden. Vaikka Likainen Harry oli parempi (hitusen) kuin Kovaotteiset miehet, oli Kovaotteisten miesten jatko-osa parempi kuin yksikään Likaisen Harryn jatko-osa.
New Yorkilainen kyttä, Jimmy ”Pop Eye” Doyle ei, raivoisista yrityksistään huolimatta, saanut ranskalaista huumelordia kiinni kotikentällään, mutta taistelu ei ole vielä ohi, Doyle nimittäin lähtee Charnierin perään Marseilleen. Pian käy ilmi, ettei Ranskan poliisi pidä Doylesta yhtään sen enempää kuin virkaveljet kotonakaan, mutta sehän ei Pop Eyen vauhtia pysäytä, kun mies on päättänyt jotain, se hoidetaan päätökseen, vaikka henki menisi.
Jatko-osiin suhtaudun usein kovin skeptisesti, varsinkin jos ne tehdään sellaisille klassikoille kuin the French Connection. Onneksi yllätyin tällä kertaa positiivisesti. Ohjaaja John Frankenheimer hoitaa hommansa hyvin, ja näyttelijät ovat jälleen loistavia. Gene Hackman on aivan älyttömän hyvä, vaikkei hän (tietenkään) yllä aivan edellisen osan roolisuorituksensa tasolle. Ja käsikirjoitukseen on panostettu tässäkin osassa. Itse asiassa eniten harmittaa se, että mukana ei ole enää Doylen paria, jota esitti Roy Scheider. Nyt leffa on periaatteessa vain Kovaotteinen mies…
Hieno jatko-osa hienolle leffalle. Jos pidit ykkösestä, suosittelen, vaikkei tämä aivan yhtä hyvä olekaan. Edeltäjänsä tavoin Kovaotteiset miehet II on poliisileffojen parasta a-luokkaa.
