Ohjaaja David Cronenberg, joka ehkä parhaiten tunnetaan kauhuteoksesta The Fly, luo tyylilleen uskollisen mafiaelokuvan, josta ei puutu ruumiita ja graafisia kohtauksia. Silti elokuva on yllättävän ihmiskeskeinen ja persoonallinen. Useat muut mafiaelokuvat kuten Kummisetä tai Mafiaveljet, luovat eeppisen ympäristön, eeppisellä tarinalla jossa hahmot pettävät toisiaan, mafiaperheet taistelevat vallasta ja suuria juonenkäänteitä seuraa yksi toisensa perään. Tässä ei ole mitään vikaa ja rakastan molempia elokuvia. Halusin enemmänkin korostaa sitä, kuinka paljon Eastern Promises eroaa valtavirran mafiaelokuvista, niistä joita olemme tottuneet näkemään ja joiden perusteella olemme mafiaelokuviin oman stereotypian luoneet.
Synnytyksessä kuolleen äidin, yhdistää venäläiseen mafiaan hänen jättämä päiväkirja jonka kätilö (Naomi Watts) saa haltuunsa. Epävarmana siitä mitä naisen vastasyntyneelle vauvalle pitäisi tehdä hän lähtee selvittämään naisen taustaa. Matkalla hän törmää mafiaperheen yksityiskuskiin (Viggo Mortensen) joka haluaa edetä korkeaan asemaan perheen sisällä.
Elokuva lähtee liikkeelle vauvan syntymästä ja kahden ihmisen kuolemasta. Nämä kolme seikkaa laittavat juonen pyörimään ja tarinat saadaan hienosti solmittua yhteen, mutta pitkän aikaa elokuva kulkee ilman päämäärää, ilman selkeää tavoitetta jonka katsoja odottaa täyttyvän. Päämääränä olisi voinut olla Mortensenin hahmon kipuaminen korkealle jalustalle mafiaperheessä, tai vastasyntyneelle lapselle kodin löytäminen, mutta elokuva ei anna yhtä tiettyä tavoitetta, joka on yksi elokuvan suurista vahvuuksista. Oikeastaan koko elokuvan ajan saamme seurata mafiaperheen toimintaa ja tarkemmin sanottuna ihmissuhteita. Ihmissuhteiden ympärille rakennetaan kieroutunut tunnelma Howard Shoren selkäpiitä karmivalla musiikilla maustettuna. Omalta osaltaan tunnelmaa on värittämässä tai paremmin ilmaistuna viilentämässä, kuolleen äidin narraatio, joka herättää julmia salaisuuksia henkiin perheen toiminnasta. Ihmissuhteet ja tunnelma vievät tarinaa eteenpäin huomaamattamme.
Perheen sisällä olevat ihmissuhteet ja jännitteet jota heidän välillään on, ottavat vallan elokuvan keskivaiheilla. Perheen johtaja Semjon on tyytymätön poikaansa Kirilliin ja hänen typeryyteensä ja huolimattomuuteensa, Kirill on kateellinen Nikolaille (Viggo Mortensen), jonka suosio hänen isänsä silmissä kasvaa. Ja niin edespäin. Katsojalle syntyy epäilyjä hahmoista, heidän pääasiallisista vaikutteista ja periaatteista jotka voidaan helposti unohtaa. Tunnelmaa jännitetään hienosti näillä ihmissuhteilla, joka purkautuu näyttävästi elokuvan kliimaksissa.
Eastern Promises on alle 1h 40min mittainen, ja silti se onnistuu olemaan rauhallinen paikka paikoin jopa hiljainen elokuva. Paljon tapahtuu, sisältäen vähemmän spektaakkelia, jota useista muista mafiaelokuvista löytyy. Lähes tulkoon koko elokuva käsittää vain yhden perheen roihuavan kulissin ja vähäpätöisen kätilön, joka epäonnekseen on sekaantunut heihin. Vähemmän spektaakkelia, enemmän henkilökeskeistä draamaa. Se on elokuvan suurin voimavara, koska se on erilainen ja ainutlaatuinen pitäen hahmot elokuvan keskipisteenä koko ajan.
