Draamakomedia on kuitenkin sellainen genrehirviö, jonka hallinta ja onnistuminen on äärimmäisen vaikea tehtävä.

14.12.2006 10:35

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:Riisuttu mies
Valmistusvuosi:2006
Pituus:119 min

Edelmann on Antti Pitkänen, reilu kolmekymppinen pastori, josta ollaan leipomassa piispaa. Taustavoimina uralle häärää vaimo ja vaimonpuoleinen suku. Paras ystävä ja bänditoverikin sattuu olemaan kirkon miehiä. Pahasti alkoholisoitunut tosin ja hänet pitäisi uuden nimityksen kynnyksellä jollain tavoin pidättää virasta. Ja sitten on vahtimestariksi ilmestyvä Vilma, jonka olemus sekoittaa Antin pääkoppaa.

Käsikirjoittaja veti herneet nenään ja niinpä elokuva on saanut taas julkisuusarvoa myös tuotannon kiemuroisista kuvioista. Niin tai näin lopputulos on mediapelin jälkeen tässä.

Aku Louhimiehen neljäs ohjaus liikkuu sinänsä mielenkiintoisessa maailmassa eli kirkonmiesten arjessa. Papisto esitetään aikalailla kärjistettyinä hahmoina: Pyhänä tarkoituksena on ilmeisesti ollut inhimillistää ammattikuntaa oikein kunnolla. Alleviivauksen yliannostuksesta ei olla kaukana, tässä tapauksessa missio on valua hukkaan. Viinaa juodaan, vieraisiin hairahdutaan, manipuloidaan ja politikoidaan, siis pappismiehet ja naiset elävät sitä samaa elämää kuin me muutkin kuolevaiset… vai onkohan asiat ja asenteet kuitenkaan ihan näin?

Louhimes on kelpo ohjaaja nykivine leikkauksineen ja näyttelijöiden selvine improvisointeineen ovat paikoin herkullista katsottavaa. Edelmannin itsensä likoon paneminen kaikesta ”Samuliyliannostuksesta” huolimatta on ihailtavaa. Miehen pyylevän olemuksen munasillaan hyppelyä voisi jo kuitenkin hieman rajoittaa. Erikoismaininta myös lutraavalle pappisystävälle jota esittää serkkupoika MIkko Kouki. Miesten välinen kemia on aika ajoin aistittavissa, vaikka kankaalle siirretyt ryyppysessiot kujeineen oivat olla hieman vähemmän esteettistä seurattavaa. Tottakai myös perisuomalainen saman näyttelijäklaanin hyödyntäminen leffasta toiseen voi pidemmän päälle olla rasite.

Ohjaajan edelliset teokset Paha Maa ja loistava TV-sarja Irtiottoja nostivat odotusarvoa hieman liiankin korkealle, vaikka tosin tiedossa oli elokuvan edustavan eri lajityyppiä. Oikeastaan samantyyppistä ihmissuhdekiemurointia kyllä saadaan aikaan kun Louhimiehen aiemmissakin teoksissa, se on tällä kertaa vain miljöössä ja lajityypissä joka hieman vieraanuttaa katsojaa henkilöiden ongelmista. Osittainen sekavuus ja ironaisuus tekee elokuvasta kuitenkin hieman rikkonaiselta tuntuvan kokonaisuuden. Komediallinen draama tai draamakomedia on kuitenkin sellainen genrehirviö, jonka hallinta ja onnistuminen on äärimmäisen vaikea tehtävä. Rajoilla mennään jälleen tosin elokuvan kaksituntinen pituus vierähtää soljuvasti.

Arvosteltu: 14.12.2006

Lisää luettavaa