Kaikkein parhaimmat elokuvat muodostavat aivan oman maailmankuvansa, jossa eivät päde sen kummemmin normaalit fysiikan kuin logiikankaan lait. Death Wish 3 on yksi niistä. Se on moraalisesti arveluttava, avoimesti fasistinen ja sen käsiksessä on Grönlannin kokoisia aukkoja. Ja mikä riemastuttavinta, toisin kun monet muut vastaavat nihilismivigilante-kyhäelmät, se ei luojan kiitos ota itseään liian vakavasti.
Beware, Charles Bronson is in town! Paul Kersey saapuu rainan alussa New Yorkiin, synnin pesään vain todetakseen heti alkuun että vanha ystävä makaa ryöstömurhan uhrina verilammikossa. Ja mikä surkuhupaisinta, Kersey itse päätyy syytettyjen listalla kärkipäähän. Paikallinen oliisipäällikkö on kuitenkin reilulla päällä ja päättää päästää Paulin vapaaksi sillä ehdolla että hän aloittaa ”puhdistusoperaation” lähiseudun gettoskenessä. .475-millisellä Mäntysuovalla. Ja ei muuta kun tuumasta toimeen ja ”mopin” varteen.
Death Wish 3 on elämys joka pitää itse kokea. Sen tarjoama universumi on läpeensä mustavalkoinen jossa ihmiset ovat joko hyviä tai pahoja. Ja ihmishenki on halpaa. Tämä kaikki olisi tuskastuttavan noloa seurattavaa jos rainaa olisi väännetty hampaat irvessä mutta itseironia on hyvinkin olennainen osa pläjäyksen viehätystä. Itse asiassa on hyvin hankala erottaa koska huumori on tahatonta tai tahallista. Sama se. One-linereita sinkoilee tahtiin joka saisi kenet tahansa amatööristand up-koomikon kateudesta vehreäksi. Ja kyllä, autot räjähtävät törmätessään toisiinsa päätähuimaavalla parinkympin tuntivauhdilla. So what?
Ja Charles Bronson, ehkä kaikkien aikojen karismaattisin action-sankari Itäpuun ohella. Tämän miehen kanssa et tahdo harjoittaa sormikoukkua. Äijä pistää holtittomat jengiläiset ojennukseen ja pelastaa keskiluokkaisen maailman. Ja ne viikset. Ne viikset.
Death Wish 3 on ensiluokkainen pläjäys ihmisille jotka ymmärtävät itseironiaa sekä sen yksinkertaisen tosiasian etteivät elokuvat ole totta. Death Wish 3 ei yritä tarjota katsojalle teennäisiä ja naiiveja moraalisia opetuksia vaan läjäyttää tiskiin armottoman nihilismipläjäyksen joka saa takuuvarmasti Tyyne-tädin hamuamaan nitroja lääkekaapista. Huumorintajuisille vapaa-ajattelijoille tarjolla on omaperäisyydessään mestarillinen tunneralli. Älkää vain kokeilko tätä kotona.
”I’m going out for some ice cream. This is America, isn’t it?”
