Vaikka lännenelokuvan ei viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana voikaan sanoa olleen kaikkein kovimmassa nosteessa ollut elokuvan laji, on viime aikoina putkahdellut esiin silloin tällöin genreä henkiin herätelleitä teoksia, kuten Ed Harrisin parin vuoden takainen Appaloosa. Perinteisten westernien tunnelma näistä on kuitenkin yleensä puuttunut, mikä katsojasta riippuen voi olla joko katastrofi tai Raamatullinen pelastus.
Kova kuin kivi tuo tähän kuitenkin poikkeuksen monellakin tapaa. Elokuva on sekä rujo että synkän humoristinen, kerronnaltaan klassinen ja perinteitä kunnioittava, mutta myös jopa jossain määrin realistinen kuvaus erämaaelämästä – sankareille sattuu onnettomuuksia, heillä on ristiriitoja eikä pistoolilla ammuta keneltäkään hattua päästä. Tuotu näkökulma onkin viehättävällä tavalla tuore, samoin inhimilliset henkilöhahmot. Kaikki on tietenkin suhteellista, ja veijaritarinoista tunnettujen Coenin veljesten ohjaukseksi Kova kuin kivi on yllättävän vakavahenkinen elokuva.
Valitettavasti vain tarina itsessään ei ole mikään omaperäisin mahdollinen. 14-vuotiaan Mattien (Hailee Steinfeld) isä tapetaan, joten tyttö palkkaa kivikovana palkkionmetsästäjänä tunnetun šeriffin Rooster Cogburnin (Jeff Bridges) nitistämään erämaahan paenneen murhamiehen – ja haluaa välttämättä itse lähteä mukaan. Jahtiin osallistuu myös lainsuojatonta pidemmän aikaa jahdannut LaBeouf (Matt Damon).
Tekninen toteutus on ehdotonta priimaa. Maisemat ovat upeita, ja kuvaaja Roger Deakins tuo luontoa esiin rauhallisella otteella, näyttäen myös villin lännen vähemmän tunnetun puolen, syksyn, talven, rospuuton ja lumen. Elokuvan juonellinen sisältö sen sijaan jää melko vähäiseksi, kun simppeli tarina keskittyy juonen sijaan henkilöihin. Miksikään Mariaanien haudoiksi elokuva ei silti onnistu eikä ilmeisesti pyrikään heitä syventämään.
Hahmogalleria ja näyttelijävalinnat ovat siltikin suhteellisen onnistuneita. Siloposkinen ”kaunis poika” Matt Damon sopii täydellisesti turhantärkeän lainvalvojan rooliin, vaikka hänen roolejaan yleensäkin vainoava teennäisyys on tälläkin kertaa läsnä. Nuori Hailee Steinfield on määrätietoisena tyttönä vakuuttava, mutta hahmo itsessään ei ole täysosuma: jos Mattien hahmo olisi aikuinen mies, hänen itsevarmuutensa, itsetietoisuutensa ja liioiteltu päättäväisyys saisivat jokaisen katsojan inhoamaan häntä. Mutta kun nämä piirteet annetaan esiteini-ikäiselle tytölle, se onkin olevinaan jotenkin nokkelaa. Onneksi hahmo inhimillistyy elokuvan myötä, vaikka varsinaiseksi kasvutarinaksi Kivenkovaa on paha kutsua.
Varsinaiseksi valopilkuksi osoittautuukin alusta lähtien Rooster Cogburn ja hänen tulkitsijansa Jeff Bridges. Bridges ei vain näyttele Cogburnia, vaan on yhtä tämän kanssa. Hahmo kerää katsojan sympatiat alusta lähtien puolelleen, mutta varsinainen yllätyskin on luvassa – äijäily onkin pelkkä ulkokuori ja parkkiintunut šeriffi paljon odotettua monisyisempi. Jos Kova kuin kivi antaisi nimikkohenkilölleen enemmän tilaa, Cogburnista olisi vielä joskus voinut tulla yksi elokuvahistorian elämää suuremmista arkkityypeistä.
