John Carpenter on aina ollut omaperäisten ideoiden mies ja mielestäni hyvä ohjaaja. Papan tuotantoon mahtuu niin hyviä kun taas sitten niitä huonojakin elokuvia, jopa kalkkunoita myöhemmiltä vuosilta. Kultaisen 80-luvun alkupuolelle osuneet parhaimmat päivät tuottivat mm. The Thingin ja Escape From New Yorkin. Olen kuitenkin aina pitänyt Carpenterin nimeä kotelon kyljessä enemmänkin laadukkaan kauhun merkkinä, vaikka mies toimintaakin on ohjaillut. Viimein sain sitten mahdollisuuden nähdä vuonna 1980 valmistuneen Fogin, suomenkieliseltä nimeltään Usvan, joka osoitti sen, että kyllä sitä ennen vanhaan osattiin pätevimmät kauhuleffat tehdä.
Itselleni ovat kummitustarinat aina kolahtaneet ja kiehtovan sellaisen Carpenterin ohjaama Fog tarjoaakin. Eräs merenrannalla sijaitseva pikkukaupunki nimeltä Antonio Bay valmistautuu juhlimaan 100-vuotissyntymäpäiviään, mutta hieman erikoisemmat voimat ryhtyvät pistämään showta pystyyn ja juhlat muuttuvat hetkessä yhdeksi painajaiseksi. Aikoinaan kaupungin lähistölle uponneen laivan miehistö päättää nousta kuolleista synttäriyönä ja usvan saattelemana haamut vyöryvät mantereelle joukkioittain laittelemaan kapuloita kylänväen rattaisiin. Kaikki on valmista ja näillä eväillä mennään eteenpäin.
Vaikka kyseessä onkin varsin vanha kauhuelokuva, niin aika ei tätä tekelettä ole onnistunut piloille järsimään, visuaalinen puoli sekin on vielä yllättävän hyvässä kunnossa. Tehosteet toki paikoin vaikuttavat vähän helponnäköisiltä ja kököiltä, mutta karmivaa ja jännittävää tunnelmaa Carpenter taidokkaasti näiden avulla onnistuu luomaan jo ihan sieltä elokuvan ensimetreiltä alkaen. Carpenterin omat, yksinkertaisen hyvät sävellykset todistavat jälleen kerran osuvansa parhaiten maaliin, järeämmän musiikin sijaan.
Vihreän sakea usva on omiaan verhoilemaan merenranta -ja kaupunkimaisemia sekä kuljettelemaan merimiesaaveita paikasta toiseen. Itse kummituksetkin ovat hienosti toteutettuja ja uhkaavia kuvatuksia, joita ei ihan mielellään pimeällä kujalla tapaisi. Muutamia pakollisia uhreja epäkuolleille syötetään, mutta pääasiassa kauhu syntyy ihan muista asioista kuin väkivallasta. Psykologinen kauhu on mitä parhainta, ja sillä puolella elokuva osuu kultasuoneen, kaikkien pienten juttujen muodostaman toimivan kokonaisuuden ansiosta. Pelkästään idea kuolleista nousevista merimiehistä on niin mahtava, että sillä pötkitään jo todella pitkälle. Ei tämä välttämättä nykystandardeilla ole kovinkaan mittava teos, mutta enemmän tällaiset kauhutarinat lyövät itseänsä läpi meikäläisen kohdalla, vaikka tämäkään nyt ei varsinaisesti hampaita kalisemaan saanut.
Mitään sen suurempia vikoja leffasta ei löydy ja näyttelijäntyökin on hyvää tämän tyyliselle kauhuleffalle. Parhaimman kirkujan tittelin joskus pokannut Jamie Lee Curtis kumppaneineen tukee tarinaa moitteettomasti. Carpenter on hoitanut työnsä sekä käsikirjoituksen että ohjauksen suhteen kiitettävästi ja tuloksena on mainio kauhuelokuva.
nimimerkki: Lutkus
