Leffassa pyöritään tunnelissa joen alla, ollaan ahtaissa tiloissa, jotka vesi tuppaa tukkimaan. Astmapiiput sauhuaa kotisohvilla.
Syltty Stallone on virkavirheen takia virastaan erotettu New Yorkin katastrofiryhmän ex-pomo. Ukko on päätynyt kaahailemaan taksisuhariksi. New Yorkin ja New Jerseyn välinen tunneli pamahtaa silmien edessä juuri kun poka on päällä. Ukko päätyy pyörimään taksikuskin ominaisuudessa pelastustoimien hermokeskukseen, mutta vetäisee ihmettelijöille ässän hiastaan ja pääseekin taas tositoimiin pelastamaan ihmisiä kun kukaan muu ei sitä kerran osaa.
Sly on taas todellinen sankari ja heppu mumisee myös harvinaisen paljon vuorosanoja tulemaan tohinan tiimellyksessä. Leffa on tasan Syltyn kuva ja tehty tälle mittatilaustyönä. Kuinka ollakaan, äijä on kolhittu päästara, ainoa lajiaan, joka loppumetreillä yleisön hurratessa voittaa verissäpäin suuren alussa asetetun esteen.
Tässä on myös taas yksi hollyihmisten oppikirjateos siitä kuinka suurkaupunkiin voidaan luoda aivan käsittämätön kaaos. Kyseinen leffagenrehän on tiensä päässä ja ei tämän tyyppisestä aiheesta nykypäivänä kovin hurjaa viihtymiselämystä saa normaalikatsojalle päälle. Pikemminkin alkaa pohtimaan asiaa siltä kantilta kuinka pahoja juttuja voi tapahtua tai saada tietentahtoen aikaiseksi.
Kun alkaa yritys päästä loukusta ihmisten ilmoille niin jonkin verran alkaa elämään tarinan mukana. Yhden probleeman ratkaisu tuo tilalle toisen pahemman ja sitä rataa. Tätä jatkuu koko leffan, kunnes loppuratkaisu astuu kuvioihin.
Katsoja hukutetaan kliseisiin. Kaikki on nähty ziljoonaan kertaan eikä juonessa tarvitse paljon päänuppia vaivata.
