Lähtökohtana on että poliisin poika sairastaa leukemiaa ja ainoa pelastavan luuytimen luovuttaja on paatunut rikollinen joka on tappanut mennen tullen. Miten saada Hannibal Lecterimäisesti selliinsä eristetty pahis pelastamaan joku, kun meriitteinä on pelkkää lahtausta? Mielenkiintoinen alkuasetelma, mutta…
Alun virittelyn jälkeen homma lirahtaa pahasti peruskohkaamisen puolelle. Juonen virittelyssä turvaudutaan loppupeleissä raiskintään ja alkuperäinen jännite unohtuu.
Michael Keatonia kohtaan on, myönettäköön se, asennevamma, mutta kyllä ukko osaa vesittää totaalisesti pahiksen osansa. Uskottavuudesta ei ole tietoakaan. Juuri kun jonkinmoista uskoa elokuvaa kohtaan on saatu, tulee kohtaus missä Keatonin tuoliin köytetty pahis sähisee niin että poliisischäferitkin pakenevat komeroiden taakse!
Kohtuuden nimissä on sanottava ettei koko likaämpäriä voi Keatonin naamalle kaataa. Mielenkiintoisen perustarinan ympärillä on liian paljon aukkokohtia, eikä ohjaaja pysty paikkomaan mitenkään tarinaa tiiviiksi leffaksi.
Piinaavat hetket ovat alehyllyjen vakiokamaa ja divareissakin leffan voi bongata useampina versioina. Onnea vaan jälleenmyyjien yrityksille ja osanottoni jo leffan ostaneille.
