Juupa juu, jotenkin sain itseni huijattua katsastamaan tämän Saddams Familyn uuden tulemisen, vaikka en ole ikinä liiemmin pitänyt niistä aiemmistakaan tulemisista ja menemisistä. Koko franchisehan perustuu siis Charles Addamsin ikivanhaan sarjakuvaan ja siihen pohjautuneeseen, nyt jo ammoin unohdettuun mustavalkoiseen televisiosarjaan, jossa [movie]Chaplinin poika[/movie] Jackie Coogan näytteli omituista Fester-setää. Sittemmin franchise on rebootattu useammankin kerran, mutta itselleni viritelmistä kaikkein tutuin lienee se 90-luvulla suoraan televisioon tehty rupuinen uusversio, jota Nelonen parhaimmillaan pyöritti eräässä vaiheessa loputtomilla uusinnoilla pitkin päivää ja viikkoa vuosikausien ajan.
Addamsin perheen idea on varsin simppeli: Kahdesta lapsesta, vanhemmista, isoäidistä, hassusta sedästä, hovimestarista ja irtokädestä koostuva nimikkoperhe on sympaattinen kokoelma kaikkia mahdollisia kauhun kliseitä päästä varpaisiin. Normaalit ihmiset ja normaali elämä ei tällä laumalle sovi, joten luvassa on aina pienimuotoinen konflikti poikineen, joiden tarkoituksena on ilmeisesti kertoa jotain erilaisuuden hyväksymisestä ja suvaitsevaisuuden hyveestä. Kaikki aiheesta tehdyt elokuvat ja sarjat aina tähän päivään mennessä ovat kertoneet täsmälleen saman tarinan vähän eri variaatioin.
Legendaarisen kuppaisen [movie]Sausage Party[/movie]n tekijöiden näkemys ilmeisesti yrittää niin ikään sanoa jotain jostain, mutta itselleni jäi loppujen lopuksi täysin epäselväksi, mitä ja mistä. Perse Addamsin täytyy olla vuoden huonoimpia näkemiäni leffatarinoita ja ylipäänsä kädettömimpiä käsikirjoituksia miesmuistiin. Koko kupletti tuntuu alusta asti ihan kirjaimellisesti silkalta hallitsemattomalta kaaokselta, jossa asioita vain tapahtuu, mutta mikään ei lopulta etene mihinkään – tarina vain alkaa jostain ja loppuu johonkin, kaikki hahmot ovat pohjimmiltaan vain epämääräisiä statisteja vailla mitään järjellistä sanottavaa. Tuntuu aivan käsittämättömältä, että näin huono ja läpeensä tylsä käsikirjoitus on ikipäivänä päässyt luonnosteluvaiheesta valmiiksi elokuvaksi asti.
Täysin rikkinäinen käsikirjoituskaan ei ole edes pahinta, mihin nämä mestarit ovat tässä teoksessaan pystyneet, nimittäin jostain jumalan syystä tässä päätettiin visuaalisessa mielessä palata takaisin Addamsin alkuperäisiin järkyttävän susirumiin sarjakuviin, jotka eivät istu tällaiseen tietokonevoimin tuotettuun nykyaikaiseen animaatioon sitten millään. Kaikki Perhe Addamsin hahmot saavat karmeudessaan happaman oksennuksenkin nousemaan kurkkuun – erityisesti epämuodostuneelta ilmapallolta näyttävä Wednesday, joka voisi olla suoraan jonkun rappioituneen pirinarkkarin happoisimmista painajaisista. En muista vuosikausiin nähneeni toista yhtä rumaa animaatiota, jopa Illumination pahimmillaan on puhdasta Da Vinchia tähän verrattuna. Pelkkä kuvan tai trailerin näkeminen saa silmät vuotamaan ja suun vaahtoamaan.
Perhe Addams on ankea ja tylsä tekele, ruma kuin synti, ja vähintään yhtä turmiollinen elämys kaikille aisteille. Omissa kirjoissani tässä on vahva ehdokas vuoden huonoimmaksi animaatioksi; jos tylsyydestä, tuhlatusta ajasta, energiasta ja rahasta sekä katsojille aiheutetusta päänsärystä myönnettäisiin jonkinlaisia erityispalkintoja, olisi Perse Addams helposti vuoden suurimpia voittajasuosikkeja kaikissa kategorioissa. Tee itsellesi palvelus ja katso mieluummin jotain muuta, mitä tahansa parempaa ja henkevämpää kuin tämä turhake.
