Juuri kun sitä ehtii tuomitsemaan belgialaisen mestarietsivän nykykunnon, saa tuta Rikoksen Kuningattaren harmaiden aivoitusten paremman puoliskon – jopa terävimmän osan. Hautajaisten jälkeen tunnelman voisi olettaa olevan jäätävän kylmän, mutta kumman kepeässä tunnelmassa Poirot palaa kehiin ja ratkaisee mysteerit tutulla varmuudella.
Alussa tapahtumia piisaa: Richard Abernethien nukkuu pois, yksi perijöistä vihjaisee hautajaisten jälkeen kyseessä olevan mahdollisesti murha, ja sitten kierre onkin valmis. Myrkytysyritys, raaka murha, kadonneita papereita, väärennetty testamentti… Abernethien suvulla on paljon salaisuuksia. Onneksi Puaroo on oikea mies tilanteeseen kuin tilanteeseen.
Tällä kertaa kerronta ei töki. Vaikka vauhti hidastuu loppua kohden, on lopun hitaus pikemminkin Poirot-imagoon sopiva charmantti lisä, eikä haitta. Turhat typerät twistin venyttelyt (ja jatkeet) on jätetty pois, ja loppu on tyylikäs. Sitä ennenkin jo hieman parjaamani Sarah “hei, kaimani tosiaan on Jurassic Parkin hahmo” Harding pitää tarinan tasolla, jota ei edes tv-leffameiningiksi uskoisi. Adaptaation tekijänä kunnostautuu tuntematon, lähinnä näyttelijänä toiminut, Philomena McDonagh. Näyttelijöistä mainittakoon brittisarjojen pätkätyöläinen Lucy Punch (Susannahin osassa) sekä särmää ja jopa komediallisuutta tuova veteraani Benjamin Whitrow.
