Mainos: Trodo
Autoalalla sanotaan olevan käynnissä suurin mullistus vuosikymmeniin, kun polttomoottoriautoista ollaan siirtymässä sähköautoihin. Autot muuttuvat nyt muutenkin vauhdilla, kun esimerkiksi isot näytöt valtaavat sisätiloja ja tekoälyä hyödynnetään entistä älykkäämmissä ajo-ominaisuuksissa. Uuden auton koeajo voikin tarjota silmiä avaavan kokemuksen siitä, millaista ajaminen modernilla kulkuneuvolla on.
Ajoturvallisuutta ei voi vielä jättää tekoälyn varaan
Vaikka autojen digitalisoituminen tuo mukanaan paljon ajoturvallisuutta parantavia päivityksiä, ominaisuuksia ja osia, ei ajoturvallisuutta voi vielä jättää täysin tekoälyn varaan. Kuljettajan on edelleen oltava ratin takana hereillä reagoimaan myös muiden tielläliikkujien liikkeisiin, vaikka monet uudet ajoavustinjärjestelmät, kuten kaistavahti, hätäjarrutusjärjestelmä ja mukautuva vakionopeudensäädin, tekevätkin ajamisesta turvallisempaa ja vaivattomampaa. Joskus nämä uudet ominaisuudet saattavat tehdä myös yllättäviä liikkeitä omatoimisesti, joista voi pahimmillaan syntyä vaarallisia tilanteita.
Omasta autosta on myös edelleen pidettävä huolta ja määräaikaishuoltojen ohella myös omia tarkastuksia on syytä tehdä ainakin ennen pitkiä matkoja tai, jos havaitsee jotain poikkeavaa. Huolta on pidettävä varsinkin ajoturvallisuuden kannalta tärkeistä osista, kuten jarrujärjestelmän osista, renkaista ja ohjaukseen liittyvistä osista. Vaikka uusissa autoissa on paljon osia, joiden korjaaminen on hyvä jättää ammattilaisille, monet huoltotyöt voi yhä tehdä itsekin.
Autoalan digitalisoituminen näkyy myös varaosamarkkinoilla, kun varaosat tilataan entistä useammin netistä. Esimerkiksi Trodo myy eri automerkkien varaosia sekä huoltotöissä tarvittavia työkaluja. Trodo tarjoaa esimerkiksi suodattimia, jousituksen osia, moottorin osia, pakoputkiston osia, öljyjä ja korin osia kotiinkuljetuksella. Trodo ja muut verkkokaupat pystyvät myymään varaosia valtavia varastoja hyödyntäen, kun toimitilat eivät rajoita varaston kokoa.
Suuret näytöt ja monipuoliset viihdejärjestelmät
Moderniin autoon istahtaminen voi hämmästyttää monella tapaa, jos on tottunut liikkumaan yli 20 vuotta vanhoilla menopeleillä. Yksi silmiin pistävä tekijä on suuret digitaaliset näytöt, joilla voi hallita myös monipuolisia viihdejärjestelmiä. Joskus uudessa autossa voi olla keskikonsolin suuri kosketusnäyttö, digitaalinen mittaristo sekä HUD-näyttö (Head-Up Display). Monissa uusissa autoissa on toisaalta vain yksi suuri näyttö, joka voi kattaa koko kojelaudan.
Digitaalinen mittaristo on korvannut uusissa autoissa perinteiset mittarit ja ajoreittejä voi seurata nyt suurilta näytöiltä entistä helpommin. HUD-näyttöjen funktio on heijastaa tärkeimpiä tietoja tuulilasiin, jolloin kuljettajan katse ei herpaannu liikenteestä. Fyysisten painikkeiden poistuminen on herättänyt myös kritiikkiä ajoturvallisuuden näkökulmasta, sillä monen mielestä perinteisten painikkeiden käyttö on selkeämpää.
Suuren näytön voi joka tapauksessa myös jälkiasentaa, mikä tarjoaa keinon yhdistää älypuhelin auton järjestelmään. Suuri näyttö voi olla myös autoja harrastavalle iäkkäämmille miehille käytännöllinen lahjaidea työkalujen ohella, sillä esimerkiksi karttojen seuraaminen on helpompaa, vaikkei näkö olisi enää yhtä terävä kuin ennen.
Uusi muotoilu ja ulkoasu
Myös autojen muotoilu ja ulkoasu ovat jatkuvassa muutoksessa, mikä on helppo havaita eri vuosikymmenten autoja vertailemalla. Uudet autot tuntuvat hyvin futuristisilta verrattuna esimerkiksi 20 vuotta vanhoihin menopeleihin. Uudet mallit näyttävät aiempaa tyylikkäämmiltä ja dynaamisemmilta, ja vaikka aerodynamiikkaa hiotaan jatkuvasti, on uusissa autoissa myös enemmän muskeleita kuin aiemmin.
Autojen koko on myös kasvanut, vaikka samaan aikaan polttoaineen kulutusta pyritään minimoimaan. Terävät LED-ajovalot ja veistokselliset korilinjat antavat autoille nykyaikaisen ja voimakkaan ilmeen. Ajovaloja ja korin osiakin voi vaihtaa omaan autoonsa nykyisin tilaamalla osat netistä, sillä esimerkiksi edellä mainittu Trodo myy myös näitä auton osia. Yleisellä tasolla vanhojen ja pyöreiden muotojen tilalle on tullut entistä kulmikkaampia linjoja, jotka korostavat myös sporttisuutta.