Tom Cruisen kanssa näytellyt Westworld-tähti paljastaa ajautuneensa tämän kanssa raivon partaalle

Mission: Impossible 2:n julkaisusta on jo parikymmentä vuotta, mutta leffassa Tom Cruisen vastaparina näytellyt Thandie Newton jaksaa yhä muistaa sen kuvaukset. Tuoreessa haastattelussaan Newton kertoo Vulturelle, ettei toimintarainan kuvauksissa kaikki sujunut kuin rasvattu.

Vaikka toimintaleffojen lajityypissä taistelukoreografioilla ja näyttävillä stunteilla on iso rooli, se ei tietenkään tarkoita, että näissäkään leffoissa tarvitsisi osata näytellä. Nykyään Westworld-sarjassa mukana oleva Newton muistelee leffan ohjaajana toimineen John Woon vain päättäneen olla puhumatta englantia kenellekään, joten hänen ohjauksensa seuraaminen oli hankalaa. Niinpä eräässä kohtauksessa päästara Tom Cruise alkoi omia ohjaajan tonttia.

- Pelkäsin Tomia. Hän oli niin päsmäröivä. Hän yrittää olla todella kovasti mukava henkilö, mutta se paine. Hän omii niin paljon ja luulen, että hänestä tuntuu, että vain hän voi tehdä kaiken kaikkein parhaimmalla tavalla.

Newtonin mukaan Cruise ei ollut tyytyväinen hänen suoritukseensa, joten he vaihtoivat Cruisen vaatimuksesta rooleja. Näin Cruise näytteli Newtonille tämän roolia niin kuin Cruise halusi sen olevan, mikä ei Newtonin mukaan auttanut ollenkaan. Esim. näyttelijäohjausta vuosia opettanut Judith Weston on todennut, ettei hyvää roolityötä saa aikaiseksi kopioimalla jonkun toisen esitystä, vaan keskustelemalla esim. roolihahmon päämääristä.

Newton kehaisee Cruisea silti yrityksestä ja toteaa tämän käytöksen johtuneen kovasta stressistä. Pari vuosikymmentä sitten hyvin ärsyyntyneenä ja harmissaan kuvauspaikalta lähtenyt Newton kertoo keskustelleensa tapahtuneesta tuoreeltaan ohjaajaystävänsä Jonathan Demmen kanssa ja päätyneensä lopulta kuvaamaan samaa kohtausta vielä uudestaan. Puhuminen ja pieni tauko olivat avuksi, sillä hän oli niiden aikana oivaltanut, mitä Cruise oli häneltä toivonut.


Lähde: Vulture

Kuva: HBO/Westworld

R. Isoviita 07.07.2020 klo 23:52

Uusimmat uutiset