Tämä leffoista tuttu menopeli siirtyy historiaan

28.6.2020 23:56

Missä on kaksi pyörää, sähkömoottori, eikä yhtään istuinta? Vastaus ei toki ole sähköpotkulauta, vaan Dean Kamenin keksimä Segway. Noin parikymmentä vuotta markkinoilla ollut kulkupeli on näkynyt lähinnä isompien kaupunkien keskustoissa ja komedialeffoissa.

Nyt tämä mm. Ostarikyttä-elokuvasarjasta tuttu menopeli on tullut tiensä päähän. Segwayn akuissa riittänee edelleen puhtia, mutta laitetta valmistava yhtiö on ilmoittanut lopettavansa usean eri Segway-mallin tuotannon. Heinäkuun puolivälistä alkaen ei siis enää koota yhtään uutta Segway PT:tä ja stoppi tulee myös Segway SE-3 Patrollerille sekä nimensä mukaisesti robotteja liikuttavalle Segway Robotics Mobility Platformille.

Yhtiö on ilmoittanut keskittyvänsä jatkossa enemmän esim. skoottereihin. Näin ollen Segway liittyy tuotteena James Bondin käytössä nähdyn rakettirepun rinnalle, kuriositeetiksi valkokankailla nähtyjen keksintöjen historiassa.

 

Lähde: Deadline

Kuva: Disney/Ostarikyttä, 2009

Lisää luettavaa