Huhumylly pyörii yhä kovemmin: Zack Snyderin Justice League -versiolle miljoonia

29.2.2020 23:52

Kun Zack Snyder luovutti tehtävänsä yllättäen keväällä 2017 Justice Leaguen parissa ja ohjaaja-käsikirjoittaja Joss Whedon palkattiin kursimaan elokuva valmiiksi, moni Snyder-fani oli pettynyt. Lopputulokseen tyytymättömät fanit ovat jo yli pari vuotta vaatineet Snyderin Justice League -leikkausversion julkaisemista. Aiheesta on kerätty adresseja ja vuodatettu paljon puhetta mm. sosiaalisessa mediassa.

Huhumylly nk. Snyder Cutin ympärillä ei edelleenkään ota laantuakseen. Viimeisimmän väitteen mukaan elokuvan tuottanut Warner Bros. olisi ottanut askeleen lähemmäs Snyderin version julkaisua tarjoamalla tälle 10 miljoonaa dollaria, jotta Snyder voisi viimeistellä oman näkemyksensä Justice Leaguesta. 10 miljoonaa olisi kuitenkin vain kolmasosa siitä, mitä ohjaaja tarvitsisi.

Rahan käyttötarkoitus kuulostaa leffan unelmaversiosta haaveilevien korvissa ehkä mielekkäältä, mutta toisaalta juuri se on seikka, mikä tekee huhusta vielä epäilyttävämmän. Miljoonilla pitäisi nimittäin suorittaa Snyderin johdolla uusia kuvauksia vuonna 2017 julkaistuun Justice Leagueen yhdessä mm. Ben Affleckin ja Henry Cavillin kanssa. Sekä Affleck että Cavill ovat sittemmin luopuneet Batmanin ja Supermanin viitoistaan, joten heidän paluunsa näihin osiin jäänee vain päiväuneksi.

 

Lähde: We Got This Covered

Kuva: Warner Bros./Justice League, 2017

Lisää luettavaa