Christian Bale selitti miksi hän oli Batman vain kolmessa leffassa

17.11.2019 00:06

Uutta urheiludraamaansa Le Mans 66 promoava Christian Bale on palannut hetkellisesti menneeseen. Näyttelijä muisteli kiertueensa yhteydessä Batman-elokuviaan, jotka hän teki käsikirjoittaja-ohjaaja Christopher Nolanin kanssa.

Balen puheiden mukaan Nolanin Batman-elokuvien sarja olisi voinut kasvaa trilogiaa pidemmäksi. Tuotantoyhtiö Warner Bros. oli innokas jatkamaan yhteistyötä sekä Nolanin että Balen kanssa kolmen hyvin menestyneen leffan jälkeen.

Bale muistelee Nolanin sanoneen sekä ensimmäisen että toisen Batman-elokuvansa jälkeen homman olleen siinä, eikä tilaisuutta jatkaa tule. Kun studio kuitenkin lähestyi heitä jälleen, Nolan tarttui mahdollisuuteen tehdä vielä kolmas elokuva. Mutta siinä vaiheessa hän oli todennut, että sen jälkeen he kävelisivät pois.

– Kun [studiolta] taas lähestyttiin meitä ja ehdotettiin neljättä osaa, sanoin: ”Meidän pitää pysyä Chrisin unelmassa, mikä oli aina tarkoittanut toivetta trilogiasta. Ei siis pitkitetä tätä liikaa ja ahnehdita kuvaamalla vielä neljäs elokuva.” Siksi me, tai no Chris, luovuimme. Sen jälkeen minulle ilmoitettiin, ettei palveluksiani enää tarvittu, Bale kertoo.

Lähde: We Got This Covered

Kuva: Warner Bros./Yön ritarin paluu, 2012

Lisää luettavaa