The Batmanin tekijät harkitsevat roolia Matthew McConaugheylle

Vaikka Robert Pattinsonin tähdittämän ja Matt Reevesin luotsaaman The Batman -elokuvan sisällöstä ei vielä paljoa tiedetäkään, leffan ympärillä liikkuu useita roolitushuhuja. Osa niistä on jo vahvistettu: elokuvaan on tässä vaiheessa kiinnitetty myös Zoë Kravitz Kissanaiseksi ja Paul Dano Arvuuttajaksi.

Rainan on kerrottu tuovan valkokankaille liudan kuuluja Batman-pahiksia. Vaikka Jonah Hill kieltäytyi yhdestä näistä osista The Batmanissa, hänen ohellaan Martin Scorsesen suitsutetussa The Wolf of Wall Street -pukumieskertomuksessa nähty Matthew McCounaughey (kuvassa) on We Got This Coveredin saamien teitojen mukaan noussut ehdokkaaksi myös The Batmanin näyttelijäluetteloon.

Tänä vuonna hippihenkisessä The Beach Bum -rainassa pössytellyt McConaughey on The Batman -tekijöiden toivelistalla piirisyyttäjä Harvey Dentin rooliin. Tämä tarkoittaa, että McConaugheylle lankeaisi sopimuksen syntyessä myös Gotham Cityn pahamaineisen Kaksinaaman rooli. Samaa hahmoa on näytellyt aiemmin viittasankarin ei-animoiduissa elokuvaseikkailuissa mm. Tommy Lee Jones.


[EDIT: Korjattu aiempia Kaksinaaman esittäjiä koskeva lause.]


Lähteet: We Got This Covered, The Guardian, Variety

Kuva: Future Film/The Lincoln Lawyer, 2011

R. Isoviita 01.11.2019 klo 23:29

Uusimmat uutiset

Kristen Stewart on traagisen kohtalon kokenut Jean Seberg

Näyttelijälegendan elämäkertaleffa sai uuden trailerin.

R. Isoviita

Marvel-sankari Hawkeyen sarjasta uutta julki

Näyttelijä Jeremy Renner nähdään sittenkin pääroolissa?

R. Isoviita

Brad Pitt uumoili häipyvänsä kameran edestä, mutta…

Iso periodidraama lautasella.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...