Pääseekö Euroopan kalleimmaksi tituleerattu leffa sittenkin plussan puolelle?

Tykättyyn ranskalaissarjakuvaan perustuneen Valerian and the City of a Thousand Planets -leffan DVD-, bluray- ja muut kotimyyntiin tarkoitetut versiot julkaistiin tämän viikon tiistaina, eli 21.11. Vaikka elokuva ei saanut leffateatterikierroksellaan järisyttävää suosiota, ohjaaja Luc Besson on toiveikkain mielin sen jatkon suhteen. The Fifth Element - puuttuva tekijä -tieteisseikkailustakin vastanneen ohjaajan uutuus oli miljoonien budjetillaan Ranskan kallein ja useiden lähteiden mukaan samalla myös koko Euroopan kaikkien aikojen kallein elokuva.

Leffateatterikierroksellaan Valerian and the City of the Thousand Planets koki samankaltaisen kohtalon kuin niin ikään tyyris tieteisleffa Blade Runner 2049: se jäi tavoitteestaan. Tähän mennessä Valerianin ja hänen kumppaninsa Laurelinen seikkailu on kuitenkin kerännyt maailmanlaajuisesti sentään jo yli 225 milj. dollaria, mikä on arviolta lähes saman verran kuin elokuvan budjettikin.

Besson uskoo, että kotikatselussa leffa antaa enemmän, kun jokainen pääsee ihailemaan kaikessa rauhassa sen yksityiskohtia, kuten esim. suureen markkinakohtaukseen kätkettyjä viittauksia 5th Elementiin. Hän pitää myös mahdollisena, että kymmenissä sarjakuvajulkaisuissa hämmästyttäviin maailmoihin lentäneet Valerian ja Laureline palaavat valkokankaalle.

- Jos DVD-, bluray- ja suoratoistolevitykset onnistuvat… [M]eillä oli todella huono markkinointikampanja Yhdysvaltojen teatterilevitykselle, se on minun mielipiteeni. Jotkut kirjoitetuista jutuista, noin 70%, olivat hyvää ja 30% huonoa, kuten tavallista, mutta niitä huonoja levisi myös muualle maailmaan, hän harmittelee.

Vauhdikkaan tieteisseikkailun jatko-osat on joka tapauksessa jo käsikirjoitettu. Besson on suunnitellut ainakin trilogiaa, mutta paljastaa siitä toistaiseksi vain vähän.

- Toisen osan tarinan toteuttaminen kustantaa vähemmän. Kolmas osa on lähes yhtä kallis kuin ensimmäinenkin. Se riippuu tarinasta, hinta ei nouse, koska haluat sen nousevan. Se riippuu siitä, mitä sanot. Mutta toinen osa on halvempi. Sen tarina on erilainen, on joitakin elementtejä, mitä voimme hyödyntää ensimmäisestä osasta ja nyt myös tiedämme enemmän, Besson kertoo.


Tätä kirjoittaessa leffan tilanne näyttää eri uutuusjulkaisujen myyntitilastoissa seuraavalta:

  • Yhdysvallat/Bestbuy.com: 2. (steelbook) ja 5. (DVD)
  • Suomi/Discshop.fi: 15. (bluray)
  • Ranska/Amazon.fr: 17. (bluray) ja 18. (DVD)
  • iTunes: 18. (suoratoisto)
  • Iso-Britannia/Amazon.co.uk: 22. (DVD)
  • Yhdysvallat/Amazon.com: 50. (bluray)


Lähteet: Collider, Movie Pilot, Box Office Mojo, ScreenRant, Bestbuy, Discshop, Apple, Amazon

Kuva: Future Film/Valerian and the City of a Thousand Planets, 2017

R. Isoviita 24.11.2017 klo 22:52

Uusimmat uutiset

Mission: Impossible 7:n kuvaukset keskeytyivät onnettomuuden takia

Tämä Tom Cruise -leffa ei synny onnellisten tähtien alla.

R. Isoviita

Vanha videovuokraamo laajensi toimintaansa omaperäisellä tavalla

Blockbuster-ketju on suoratoistoaikana kuihtunut liki olemattomiin.

R. Isoviita

Casino Royalen Bond-kaunotar ja tuotantoyhtiö riitelevät miljoonista

Eva Green on sittemmin vaikuttanut mm. Penny Dreadful -sarjassa.

R. Isoviita

Säveltäjämestari Andrew Lloyd Webber avautui Cats-flopista

Leffa jäi isosti miinukselle.

R. Isoviita

La La Land -ohjaaja täräytti tiskiin poikkeuksellisen hienon kännykkävideon

Damien Chazellen lyhytelokuva nähtävissä ilmaiseksi.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...