Rockyn loppu

11.2.2016 07:33

Sylvester Stallonen läpimurtoelokuvasta, Rockysta, tulee tänä vuonna kuluneeksi 40 vuotta. Nyrkkeilykehien sankarin tarinan käsikirjoittanut ja nimihahmoa itseään näytellyt Stallone on pannut itsensä likoon Rockyn takia uudelleen ja uudelleen. Seitsemän elokuvan mittaiseksi laajentunut Rockyn tarina vaikuttaa kuitenkin nyt olevan lopussa.

Stallone täyttää ensi kesänä 70 vuotta, mutta hän on jaksanut silti puskea toimintaelokuvia markkinoille edelleen. Miehen kunto ei kuitenkaan ole se asia, minkä hän itse ilmaisee kokevansa syyksi jättää Rocky taakse. Varietylle antamassaan haastattelussa näyttelijä toteaa seuraavaa:

– Minusta tuntuu, että [Creed-]elokuvan lopussa, niillä sijoillaan ja nuoren miehen tukemana [Rocky] katsoo ympärilleen ja sanoo: ”Täältä voit nähdä koko elämäsi”, mikä kuvaa koko asian pähkinänkuoressa. En tiedä, miten paljon pidemmälle siitä Rockya voisi viedä.

Tämä ei ole toki ensimmäinen kerta, kun Stallone on viitannut lopettavansa Rocky-elokuvien tekemisen – hän puhui aiheesta jo vuoden 2006 Rocky Balboa -leffan kohdalla. Teknisesti katsoen Rockyn viimeisin näyttäytyminen ei edes tapahtunut enää hahmon omassa elokuvassa, sillä kyseisen leffan nimen voi lukea nostavan etusijalle toisen urheilijan, eli Creedin. Sen yksi käsikirjoittaja ja ohjaaja Ryan Coogler onnistui houkuttelemaan Stallonen vielä Rockyn saappaisiin hyvällä tekstillään. Leffa toi näyttelijälle myös hänen uusimman Oscar-ehdokkuutensa ja ensimmäisen Golden Globe -voittonsa ja elokuvan vastaanotto on muutenkin ollut sen verran suotuisa, että MGM aikoo tuottaa sille jatko-osan. Jos Stallonen päätös pitää, jatkossa Creedin nuori nyrkkeilijälupaus saa kuitenkin pärjätä ilman Rockya.

Lähteet: Variety, MovieWeb

Kuva: Warner Bros./Creed, 2015

Lisää luettavaa