Ziggy Stardust, Thin White Duke, Aladdin Sane, Screaming Lord Byron…

11.1.2016 20:30

Tieto brittimuusikko David Bowien kuolemasta on ollut monelle yllätys. Artisti taisteli lähipiirinsä Facebook-viestin mukaan kuukausia syöpää vastaan, mutta sairaus vahvistettiin julkisesti vasta myöhään eilen, kun Bowie nukkui pois 69-vuotiaana. Muuntautumiskyvyssä täysin omaa luokkaansa ollut monilahjakkuus teki musiikkiuran lisäksi uraa mm. elokuvien ja television parissa – vaikka hän kuvaili esim. Blue Jean -musiikkivideon yhteydessä itseään enemmän videon kömpelöksi kaveriksi, joka istui katsomossa, eikä lavalla keikkuvaksi rock-kukoksi.

Bowien elokuvaroolit olivat harvoin tavanomaisia ja toisaalta hän esiintyi myös teatterin puolella jopa Elefanttimiehen näytelmäsovituksen nimiroolissa. Tähti esitti tasapuolisesti sekä historian henkilöitä että fiktiohahmoja. Kiistellyssä Kristuksen viimeisessä kiusauksessa hän oli Pontius Pilatus, taiteilijakuvaus Basquiatissa eksentrinen Andy Warhol, ensimmäisessä Zoolander-komediassa tähti nimeltä David Bowie ja taikuridraama The Prestigessä sähköautomerkillekin nimen lainannut keksijä Nikola Tesla.

Puhtaan fiktion puolella Bowie nähtiin mm. ranskalaistähti Catherine Deneuven rinnalla Verenjanon kärsivänä vampyyrinä, fantasiaseikkailu Labyrintin kierona peikkokuninkaana ja koomisessa rikosjännärissä Yön selkään hän heittäytyi luihuksi varkaaksi. Bowien musiikkia on käytetty elokuvissa runsaasti. Esim. Guardians of the Galaxyn sankarin, Peter Quillin, soittolistalla soi Moonage Daydream. Viime vuoden hittileffoihin lukeutunut Yksin Marsissa hyödynsi puolestaan Starman-klassikkoa vuodelta 1972 ja urheiludraama Foxcatcherissa soi nimensä mukaisesti kuuluisuutta kommentoiva Fame.

Julkisuuden henkilöt Madonnasta Hectoriin ovat muistelleet Bowieta kuluvan vuorokauden aikana yhtenä innoittajanaan. Myös Bowie itse imi vaikutteita useista eri lähteistä. Yksi näistä, jonka kaikuja on nähtävissä myös kaksi päivää ennen artistin kuolemaa julkaistulla Lazarus-musiikkivideolla, oli englantilainen miimikko Lindsay Kemp.

Muusikko julkaisi eläessään liudan kappaleita, joiden teksteissä tai otsikoissa vilahtelee viitteitä elokuvista ja televisiosta. Leffa Seven Years in Tibet ei Brad Pittistä huolimatta ollut lippuluukkujen vetonaula, mutta Bowie julkaisi samoin nimetyn kappaleen. Where Are We Now -muistelossa puolestaan toistuu säe ”Just walking the dead” – The Walking Dead -sarjan pyörittyä sen julkaisuun mennessä ympäri maailmaa n. kolmen vuoden ajan.

Bowieta jäi kaipaamaan mallina työskennellyt vaimo Iman, heidän teini-ikäinen tyttärensä Alexandria, aiemmasta liitosta syntynyt Duncan Jones (Kuu) sekä suuri joukko faneja ja työtovereita.

Lähteet: Variety, Best of Bowie -DVD, Twitter, Facebook, Box Office Mojo

Kuva: Adam Bielawski

Lisää luettavaa