Tänään valkokankaalle ei heijastu edes James Bond

14.11.2015 16:50

Eilen illalla Pariisissa tapahtuneet terroriteot ovat järkyttäneet ihmisiä ympäri maailmaa. Valtiojohtajien lisäksi julmia tekoja ovat eri kanavissa kommentoineet viihdetähdet, kuten näyttelijät Sarah Michelle Gellar ja Rob Lowe. Julmat iskut ovat heijastuneet myös elokuvien ensi-iltoihin.

Ranskalaisjournalistin soluttautumisesta ääriliikkeen sisään kertovan Made in France -leffan piti näkyä kotimaassaan sadalla valkokankaalla ensi keskiviikosta alkaen, mutta elokuvan levittäjä on ymmärrettävistä syistä nyt vetänyt Made in Francen pois listalta. Suomessa (luultavasti) 27.11. ensi-iltansa saavan Steven Spielberg -elokuva Vakoojien sillan piti saada ensi-iltansa Ranskassa jo 15.11., jolloin myös ohjaaja Spielbergin piti olla Pariisissa lehdistökiertueella vakoojatrillerinsä puitteissa. Tätä ja Natalie Portmanin tähdittämän Jane Got a Gun -westernin Ranskan ensi-iltaa on kuitenkin päätetty myös siirtää tapahtuneen tragedian vuoksi.

Monet suuret pariisilaiset elokuvateatterit ovat sulkeneet terroritekojen jälkeen ovensa, vuotuinen The State of the World and Cinema -festivaali on peruttu, eikä ole tiedossa, milloin elokuvateatterit palaavat normaaliin arkeen. Ihmiset, jotka olivat ostaneet lippunsa etukäteen esim. nähdäkseen uusimman James Bond -leffa Spectren tänään, joutuvat vielä odottamaan tietoa, millä tavoin kyseiset liput hyvitetään. Tähän mennessä lähes 130 uhria vaatineet terrori-iskut ovat kuitenkin todennäköisesti monen elämässä isompi asia kuin menetetty elokuvailta.

Lähteet: Variety, Deadline, THR, Reuters, The Local

Kuva: 20th Century Fox/ Vakoojien silta

Lisää luettavaa