Ja parhaan suudelman palkinto menee...


Musiikkikanava MTV:n elokuvapalkintogaala MTV Movie Awards järjestettiin eilen Los Angelesissa 24. kerran. Show'n tällä kertaa juontanut stand up -koomikko Amy Schumer sai yleisesti kehuja etenkin verbaalikomiikastaan. Rento ja hyväntuulinen palkintojenjakotilaisuus sisälsi tuttuun tapaan omintakeisia kategorioita, joissa muistettiin mm. viime vuoden parasta elokuvasuudelmaa.

Parhaan elokuvan palkinnosta taistelivat nyt rinnan mm. Boyhood, Nälkäpeli - Matkijanärhi, osa 1 ja Tähtiin kirjoitettu virhe, joista viimeksi mainittu palkittiin. Traagisen rakkaustarinan naispääosaa näytellyt Shailene Woodley vei niin ikään popcorn-pystin kotiin. Lisäksi Tähtiin kirjoitettu virhe nappasi voiton Woodleyn ja Ansel Elgortin välisellä suudelmalla mm. James Francon ja Seth Rogenin The Interview -kohukomediassa toteuttaman suukon edestä parhaan suudelman kategoriassa. Illan muita menestyjiä olivat Zac Efron -komedia Naapurit (mm. paras esiintyminen ilman paitaa) ja Nälkäpelin tapaan nuortenkirjallisuudesta ammentanut Labyrintti (mm. paras tappelu ja läpimurtorooli).

Gaalan tunnelmaa kiteyttää ehkä parhaiten juontaja Schumerin muistutus, jonka hän antoi palkintoja vastaanottamaan tulleille: hän rauhoitteli väkeä, jotteivät nämä pelkäisi kiitospuheidensa pituuden puolesta - tällä kanavalla ei ainakaan soitettaisi musiikkia niiden päälle. Kuten tunnettua, MTV on karsinut rankalla kädellä musiikkivideoita kanavallaan mm. erilaisten reality-sarjojen alta.


Lähteet: MTV, Variety, CinemaBlend

Kuva: 20th Century Fox/ Tähtiin kirjoitettu virhe

R. Isoviita 13.04.2015 klo 07:58

Uusimmat uutiset

Tähdet kertovat: Tällaista oli tehdä Christopher Nolanin Tenetiä

Uutuutta odotetaan leffateattereihin heinäkuussa.

R. Isoviita

Lukuisten fanien unelmavävy muuttuu ihmissudeksi

Universal-klassikon uudella versiolla tähtikiinnitys.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...