Toisen kerroksen lauluja alkaa lupaavasti. Muistot hulvattoman minimalistisista Arla-mainoksista tulvahtavat mieleen ja odotukset kohoavat. Mutta argh! Tämä tekele on kuin kaikki elämäni kohokkaat: lässähtää ja maistuu puulta.
Elämä on rankkaa, se ainakin tulee selväksi. Hiukan liikaa yritystä asian esille tuomiseksi on ollut. Pieni osaamattomuus pilkahtelee sieltä täältä, mutta kovasti on taiteeseen pyritty.
Vanhan ABBA-miekkosen, Benny Anderssonin soundtrack on yhtä mitätön kuin tämä hajanaisista episodeista kasattu elokuva. Lopun muka-yhdistävä kohtaus ristiteemoineen on… Hämmentävä. Joko vihdoin loppui? …Hmmm… Olisi edes se Lillerilallerin näköinen tyyppi pudonnut aidalta ja mennyt palasiksi.