Kirk Douglas ja Burt Lancaster lataavat valkokankaalle sellaisen määrän karismaa, että loppuhuipennuskin jää paitsioon.

1.3.2015 19:52

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:Gunfight at the O.K. Corral
Valmistusvuosi:1957
Pituus:123 min

Legendaarisen lainvalvojan Wyatt Earpin sekä hänen veljiensä yhteenotto Ike Clantonin klaanin kanssa Tombstonen kaupungissa lienee yksi amerikkalaisen lännenhistorian myyttisimpiä ja kerrotuimpia tapahtumia. Hollywood on kerrannut Tombstonen tapahtumia lukuisissa elokuvissa ja tunnetuimpien joukossa lienevät ainakin Dodge City (1939), Aavikon Laki (1946) ja John Sturgesin ohjaama Kuolemanloukku O.K. Corral (1957).

Tombstonen tulitaistelu käytiin lokakuussa 1881 lainvalvojien Wyatt, Virgil ja Morgan Earpin sekä suurtilallisen ja karjavarkaan Ike Clantonin johtaman joukkion välillä. Earpien apuna oli kiistelty uhkapeluri Doc Holliday, kun taas Clantonin veljesten apuna olivat Tom ja Frank McLaury sekä Billy Claiborne. Elokuvateollisuus tunnetusti muokkaa tosiasioita haluamallaan tavalla ja niinpä myös Kuolemanloukku O.K. Corral kirjoittaa historiaa omiin tarpeisiinsa sopivaksi. Todellinen tulitaistelu Tombstonessa kesti 30 sekuntia, eikä suinkaan pariakymmentä minuuttia. Ike Clanton oli paikalla, mutta ei osallistunut ammuskeluun, eikä elokuvassa Clantonien tukena ollut Johnny Ringo ollut edes paikkakunnalla. Tapahtumapaikkanakaan ei ollut O.K. Corralin vuokratalli, vaan Fremont Streetillä sijainneen Fly’s Photographic Studion edusta.

Todellisia villin lännen puristeja historialliset epätarkkuudet voivat häiritä, mutta tavalliselle leffafanille Kuolemanloukku kelpaa tapahtumien kuvauksena mainiosti. Ohjaaja Sturges käyttää paljon aikaa ja huolellisuutta henkilöhahmojen rakentamiseen. Varsinaista toimintaa elokuvassa on kovin vähän ennen loppunäytöksen kuuluisaa tulitaistelua. Muutamia jännitettä nostavia hetkiä toki tarjoillaan tasaisin väliajoin. Sturges seuraa yhdessä käsikirjoittaja Leon Urisin kanssa maltillisesti, kuinka Wyatt Earpin ja Doc Hollidayn keskinäinen suhde muuttuu piilevän vihamielisestä toisiaan arvostavaan toveruuteen. Kaksikon suhteen kehittymistä on kiinnostava seurata, mutta suurin ansio tästä ei lankea ohjaajalle saatikka käsikirjoittajallekaan.

Wyattin roolissa nähtävä Burt Lancaster sekä Doc Hollidayna kohtauksia varastava Kirk Douglas lataavat valkokankaalle niin yhdessä kuin erikseenkin sellaisen määrän karismaa, että loppuhuipennuskin jää paitsioon. Raskaansarjan näyttelijälegendojen kemia toimii loisteliaasti ja molemmat osaavat rakentaa hahmoistaan moniulotteisempia kuin lännenelokuvissa on yleensä totuttu näkemään. Onkin pieni harmi, että loppunäytöksessään Kuolemanloukku kääntyy selkeästi kaavamaisemman ja perinteisemmän westernin kaviouralle. Siinä vaiheessa, kun Wyatt ja Doc ratsastavat Tombstoneen ja lopputaistelu häämöttää ei Urisin käsikirjoituksesta löydy kunnolla ruutia jännitteiden nostamiseen vieläkin korkeammalle.

Pienestä hiipumisestaan huolimatta Kuolemanloukku O.K. Corral ottaa paikkansa 1950-luvun länkkärien kärkijoukossa, tai vähintäänkin aivan siinä kannoilla. Etsijät, Rio Bravo, Shane tai vaikkapa Sheriffi laukkaavat muutaman vankkurinmitan verran edellä, mutta lännenelokuvien ystävät viihtyvä vaivatta tämän parissa. Technicolorin värit hehkuvat kirkkaina eikä Frankie Lanen esittämä aavistuksen korni tunnuskappale lakkaa millään soimasta korvien välissä.

Huolimatta hyvästä menestyksestä ja myönteisistä kritiikeistä John Sturges ei koskaan pitänyt Kuolemaloukkua erityisen tärkeänä elokuvana itselleen. Ohjaaja koki, että tarina kerrottiin pääosin tuottajamoguli Hal B. Wallisin toivomalla tavalla. Niinpä Sturges palasi Wyatt Earpin seuraan kymmenen vuotta myöhemmin elokuvassa Aseiden Hetki. Silloin Sturges toimi myös tuottajan roolissa ja sai näin kertoa tarinan täysin haluamallaan tavalla.

Arvosteltu: 01.03.2015

Lisää luettavaa