Jason Statham kuljettaa arkaluontoisen lastin lisäksi vaikka koko elokuvaa, kun käsikirjoitus kiskaisee käsijarrun päälle.

23.7.2009 17:18

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:Transporter 3
Valmistusvuosi:2008
Pituus:100 min

Elokuvasarja rimpuilee ongelmissa, kun jatko-osat alkavat pilkata ensimmäisen leffan ja sitä kautta koko leffasarjan ydintä. Transporter 3 ei arkaile aloittaa leffasarjan fanikunnan pettämistä jo varhaisessa vaiheessa. Kun ykkös- ja kakkososa ovat alkaneet sillä, että parkkihallissa kököttävä Frank Martin (brittien oma yrmynaama Jason Statham) lähtee suorittamaan tehtävää ja tarjoilee elokuvan ensimmäisen toimintakohtauksen, alkaa kolmas osa sillä, että vanha kunnon Frank on kalassa. Homma jatkuu niin, että Frank lähtee kotiin syömään kalaa… ei näin.

Noh, ruokailun jälkeen Robert Knepperin esittämä pahishahmo Johnson haluaa Martinin kuljettavan lastin halki Euroopan. Koska Frank ei ole yhteistyöhaluinen, Johnson lätkäisee Frankin ranteeseen pommin, joka räjähtää päätyessään yli 25 metrin päähän Frankin autosta. Kyydissä heiluu myös vastaavanlaisella rannekorulla varustettu nuori nainen Valentina (Natalya Rudakova).

Idea päähenkilön sitomisesta autonsa ympärille on erinomainen. Sarjan edeltävät elokuvat eivät olleet puhtaasti sitä, mitä nimi kuljetukseen viittaava nimi Transporter antaisi odottaa eli kaahailua Frankin Bemarilla tai Audilla. Tarvitseehan itseään kunnioittava toimintaelokuva muunkinlaista vauhtikohtausta kuin kaahailua, mutta loppupeleissä Transportereita on tässä suhteessa ollut jopa hankala erottaa muista toimintatuotteista. Toisaalta ranneke ei järisyttävästi muuta tilannetta: Frank voi yhä mätkiä 25 metriä autoa lähemmäksi uskaltautuvaa porukkaa, eikä ajokohtauksissa ole mitään erikoisen järisyttävää edellisosiin verrattuna.

Sen sijaan leffojen perusperiaatteita mätkitään armotta kumoon. Frankin kolme simppeliä sääntöä – tiukkaehtoista diiliä ei muuteta, ei nimiä, eikä kurkkauksia kuljetettavaan lastiin – romutetaan tuskallisesti. Samalla eurooppalaisen toiminnan tehotiimi Luc Besson ja Robert Mark Kamen ovat jostain käsittämättömästä syystä venyttäneet leffan pituuden reippaasti yli edellisten tiukkapakettisten osien keston. Lähtökohtaisesti tätä toimenpidettä ei pahemmin pääse moittimaan, mutta lopputulokseen ei ole saatu alkeellisimmallakaan tasolla kiinnostavia täytekohtauksia. Trendikkäästi tarinalla on olevinaan jotain tekemistä ympäristönsuojelun kanssa, mutta pääasiassa ylimääräistä ruutuaikaa täyttää kirjaimellisesti kadulta poimittu – ja sen oloisesti myös ”näyttelevä” – Rudakova, jonka hahmokin tarjoaa katsojalle syyn piipahtaa vähä väliä lääkekaapilla etsimässä Aspirinia. Joskus Valentinan valitukseen tulee tauko, kun Frank kertoo, mitä hän haluaa päivälliseksi (?). Se on melko varma merkki siitä, että viileää alamaailman ammattilaista on jostain syystä haluttu rukata James Bondin suuntaan. Viimeinenkin pultti tuntuu katsojan päässä löystyvän, kun alaisiaan lonkalta ammuskeleva Johnson alkaa pölistä pasifismista.

Leffan ytimessä ovat kuitenkin kaikkia kiinnostavat kysymykset: Kai Statham takoo porukkaa lattiaan ilman paitaa? Ajaahan hän Audillaan kahden rekan välistä kallellaan kahdella pyörällä? Onhan mukana kohtaus, jossa hän vaarantaa useampaan otteeseen henkensä jahdatessaan vietyä peltilehmäänsä läpi tehdasalueen polkupyörällä? Vastaus on huojentava. Typerät temput kuuluvat tässä leffasarjassa lähes asiaan. Besson ja Kamen tietävät, että pokkana muun tarinan seassa kerrottuna pari tai kolme suurtakin valhetta menee läpi. Joitain toimintakohtauksia ei ole onnistunut pilaamaan edes hupaisalla sukunimellä siunattu depyyttiohjaaja Olivier Megaton, joka yhdistää toimintakohtauksissa MTV:n, CSI:n takaumajaksojen ja Bourne-elokuvien leikkaustyyliä Aspirinin myyntiä lisäävällä lopputuloksella. Intensiiviset lähitaistelut ovat soopaa. Niin ollen lopputulos on vakaa: leffan katsovat vain aiempia osia diganneet, ja hekin todennäköisesti harkitsevat uusintakatselua kahdesti.

Arvosteltu: 23.07.2009

Lisää luettavaa