The Thing - "Se" jostakin (1982)
- Alkuperäinen nimi:
- The Thing
- Tuotantovuosi:
- 1982
- Ohjaajat:
- John Carpenter
- Pääosissa:
- Kurt Russell, T.K. Carter, Wilford Brimley
- Maat:
- USA
- Pituus:
- 104 min
- Genret:
- Trilleri, Kauhu, Sci-fi
Keskiarvo
Arvostelut (9): 
Pikatuomiot (377): 
Oma pikatuomio
Vaikka John Carpenterin nykytyöt tahtovat lähes poikkeuksetta olla tyhjänpäiväisiä, niin kumman paljon mies on kauhun saralla silti rakentanut. 50-lukulaisen kauhuleffa The Thing from Another Worldin päivitysversio The Thing - 'se' jostakin kuuluu niihin teoksiin, joista Carpenter muistetaan.
Tarina on hyvin klassinen: muusta maailmasta eristäytynyt (etelänavalla) tutkimustyhmä saa vieraakseen… no niin no, muuntautumiskykyisen Sen jostakin, ja helvetti pääsee irti käynnistäen selviytymistaistelun, jossa jokainen epäilee jokaisen olevan juuri Se. Carpenter ei turhaan leikittele alkupuolella, vaan kaikki etenee pelkistetysti. Jäätävä viima piiskaa vitivalkoisia loputtomia hankia jo alussa kumman synkeästi ja odottavalla tavalla. Ja sitten kun roiskahtaa niin roiskahtaa kunnolla. Pari kertaa vähän kuin överiksi asti.
Sen verran limaisia ns. kohokohdat ovat, että Carpenterin voi olettaa katsoneen Alieninsa erittäin hyvin ja aistineen ajanhengen vaatiman smägmämenon. Tästähän jatkoivat mm. Kärpänen ja Alienin massiiviseksi taistoksi paisutettu kakkososa. Lima roiskahtelee science fiction –pinnalle niin, että Thing toimii inspiraationlähteenä monelle myöhemmälle teokselle, uskallanpa väittää, että mm. muutama X-files-jakso etenee pitkälti näissä fiiliksissä. Eikä kyseisen sarjan leffaversiokaan vahingossa tainnut sijoittaa ulkoavaruuden kapselia jäätikön viiman keskelle.
Kuten klassise(n kliseise)en kauhustooriin kuuluu, väen vähetessä homma vapisee ohjaajansa käsissä, jämähtää paikalleen vain ponnahtaakseen kaaokseen, mutta kai ne pidot jotenkuten kasassa pysyvät. Pelkästään miehistä koostuva näyttelijäryhmä ainakin saa tuta ulkoavaruuden mörököllin kujeet. Alkuperäisleffan palasta käytetään oivasti hyväksi ja musiikista vastaa itse Ennio Morricone. Joskin hyvin epä-Enniota ja tasapaksua tämä avaruussurina on, ja vuoden 1983 Razzie-raati erehtyi jopa antamaan ehdokkuuden tästä hyvästä The Thingin soundtrackille.
Hankien keskellä roihuavat muukalaismönjät lämmittävät ainakin scifistin mieltä, mutta tutkijalauman hermojen luhistuessa leffa ei kyllä ota irti kaikkea mahdollista fiilistä, vaan nuokkuu paikallaan odottaen seuraavaa limanroiskautusta. Etenkään laimeahkossa lopussa ei saavuteta tunnetta, jonka pitäisi kauhistelua katsoessa rakentua. Kun lisäksi K. Russellin päähenkilö on luokkaa "kuolisit jo pois pois tylsä partasuu", niin haittaahan Se, eikä nyt siis puhuta Siitä.
Tulenleimahdukset jään keskellä kärsivät viimeisellä vartilla hyvin pahasta inflaatiosta. Siispä kaikki kunnia The Thingille noususta aikansa totaalikassaflopista neljännesvuosisadassa yleisesti arvostetuksi kauhuleffaksi. Mutta muuten täytyy hieman jopa puistella päätä miettien mitä aika leffoille saattaa tehdä ja kuinka tyypillisiä kikkoja hra Carpenter toistuvasti menee tekemään. Se jostakin ei ole missään nimessä Alienin veroinen limansylkijä, vaikka tuhonsiementä kylvääkin ihmisten sisään varsin miehekkäästi.
PS. Windows- ja Mac-hahmohuumorista leffaa saa näennäisen plussan. Vaiko sittenkin miinuksen?
Pisteet:
Arvosteltu: 20.10.2007
Katsottu: DVD
On ollut jo pitkään tarkoitus tykittää tämä pätkä, mutta aina se on vaan jäänyt. Nyt pitänee korjata asia. John Carpenterin The Thing on uusintaversio 50-luvun samannimisestä kauhupätkästä. Aiheen lisäksi näillä kahdella leffalla ei kuitenkaan ole juurikaan yhtäläisyyksiä toisiinsa. Alkuperäinen versio on kuitenkin harvinaisen puiseva ja muutenkin keskinkertainen tekele. Carpenterin versio taas on ehkä paras näkemäni kauhupätkä.
Yli 100 000 vuotta sitten ulkoavaruudesta rysähti maahan jokin avaruusaluksen tapainen. 80-luvulla norjalainen tutkimusryhmä onnistuu kaivamaan kyseisen hökötyksen jäästä. Myöhemmin samaisella mantereella amerikkalainen tutkimusryhmä pääsee todistamaan kun norjalaiset jahtaavat koiraa helikopterilla pommitellen sitä kranaateilla ja ampuen samalla kivääreillä. Norjalaiset onnistuvat kuitenkin vain tuhoamaan kopterinsa ja yksi saa luodista. Koira jää amerikanpoikien huostaan. Kukaan ei tunnu ymmärtävän miksi ihmeessä koirasta haluttiin päästä niin kovasti eroon. Asia selviää kuitenkin jenkeille piakkoin ja silloin sitä toivoisi olevansa jossain aivan muualla.
The Thing iski Cuomenpoikaan kuin parikymmentä korkkaria. Iästään huolimatta Rob Bottinin luomat Thingit ovat harvinaisen onnistuneita kaikessa etovuudessaan. Pitää ainakin mainita se klassinen hämähäkkipää ja lopun sekasikiö. Myös ehkä leffan parhaasta osuudesta, eli veritestikohtauksesta löytyy hivenen hurmeista menoa. Leffaan on myös onnistuttu saamaan säveltäjänero Ennio Morricone, jonka yksinkertaisempaakin yksinkertaisempi musiikki istuu leffaan erinomaisesti. Suurin osa näyttelijöistä ei ole kovinkaan tunnettuja. Paitsi poikkeuksena pääosan vetävä Kurt Russel, joka ei ole lainkaan hassumpi. Toinen mainitsemisen arvoinen heppu on mm Platoonista tuttu Keith David. Leffan pohjalta on myös väsätty samanniminen peli. Pelistä löytyy mm, *Spoilerinpoikanen* Blairin väsäämä avaruusalus, McReadyn ääninauha ja muita pieniä viittauksia leffaan. Jos olet kauhuelokuvien ystävä tulet melko varmasti pitämään The Thinigstä ja jos et pidä kauhusta voi The Thing silti yllättää. Suosittelen.
nimimerkki: Cuomi
Pisteet:
Arvosteltu: 09.04.2005
Katsottu: DVD
The Thing, ensikuulemalta elokuvan nimen voisi kuvitella viittaavan aikuisviihteeseen - mutta kyseessä siis onkin Carpenterin kauhuklassikko. Nimi on osuvan mitäänsanomaton, sillä elokuvan kantava teema onkin tuntemattoman pelko - tämän pelon nimi on vain "Se" jostakin.
Elokuva sijoittuu etelämantereelle vuoteen 1982, silloiseen nykyaikaan (elokuvan valmistumisvuosi). Filmin alussa nähdään, kuinka pari, ilmeisen sekopäistä, norjalaista jahtaa helikopterilla takaa koiraa yrittäen ampua sen hengiltä. Norjalaiset kuitenkin toheloivat itsensä hengiltä ja koira saa turvapaikan amerikkalaisen tutkimuskeskuksen mihistön luota. Norjalaisten motiivi askarruttaa ja vierailu näiden tukikohdassa paljastaa paikan autioksi. Samalla löytyy kasa poltettuja ruumiita, joiden joukossa on muutama varsin erikoisen näköinen tapaus. Oudot ruumiit, joista saadaan pian pari tuoretta tapausta, paljastuvat oudon muukalaiseliön aiheuttamiksi. Muukalainen on vapaana tukikohdassa ja se osaa muuntautua, se voi olla kuka tahansa. Parahiksi paikalle saapuu raju lumimyrsky. Eristyksissä kylmällä antarktiksella hermojaraastava taistelu selviytymisestä voi alkaa...
Elokuva kuuluu ehdottomasti pelottavimpien näkemieni joukkoon: painostava musiikki taustalla ja soitujen punertava valo hämrässä - tunnelma on käsinkosketeltavissa. Hetkeäkään ei tuhlata, vaan juoni pitää otteessaan koko esitysajan aiheuttaen puhdasta pelkoa. Toki erikoistehosteet ovat hiukan vanhahtavan näköisiä, mutta sentään huolella tehtyjä - osa tehosteista saa edelleen aikaan kylmiä väreitä ja väänteitä vatsan pohjassa. Näyttelijäkaarti suoriutuu hyvin osastaan, en yleensä pidä Kurt Russellista, mutta tällä kertaa hän kyllä sopii rooliinsa itsevarmana toimintasankarina.
Erona muihin katsomiini kauhuelokuviin täytynee todeta, että elokuvan juoni todella toimii. Juoni ei ole vain tekosyy, jonka nojalla näytetään silmitöntä väkivaltaa ja pelotteluefektejä, kuten yleensä - vaan tällä kertaa jokainen tapahtuma ikään kuin ruokkii juonta paljastaen siitä pikkuhiljaa lisää yksityiskohtia. Lopulta tilanteen epätoivoisuus paljastuu katsojalle ja aiheuttaa pakokauhun tunteen. Elokuva saa tyylilleen sopivan lopun, joka jätetään hiukan avoimeksi. Tähän olisi saanut helposti jatkoa, mutta onneksi kukaan ei ole pilannut tätä kulttileffaa B-luokkaisella jatko-osalla.
Mainittakoon vielä, että elokuvasta on kylläkin äskettäin tehty pelikin, joka kantaa samaa nimeä. Peli jatkaa elokuvan tapahtumia ja sisältää kutkuttavasti viitteitä elokuvaan ja jopa leikittelee elokuvan tapahtumilla; Pelissä löydät Childsin, toisen elokuvan lopussa jäljelle jääneistä, pihalta kuoliaaksi jäätyneenä - mutta minne Mc Ready on kadonnut? Myös tapahtumaympäristö on jäljennetty elokuvalle uskollisesti, löytyypä pelistä myös McReadyn ääninauha ja tohtori Blairin rakentama avaruusalus. Peli ei kuitenkaan tee oikeutta elokuvalle. Molemmat ovat kylläkin kerrassaan loistavaa viihdettä.
nimimerkki: Celder
Pisteet:
Arvosteltu: 08.08.2004
Katsottu: Teatterissa
Arvostelija
Celder
Vieras
John Carpenter teki 1980-luvun alussa runsaasti kulttimaineen saavuttaneita elokuvia. The Thing on yksi niistä.
Antarktiksella oleva tutkimusretkikunta saa vieraakseen koiran ja joukon norjalaisia, jotkakuitenkin kuolevat ennen kuin ehtivät selittää asiaansa tai sitä, miksi koira pitää tappaa. Avaruuden muotoamuuttava hirviö on saapunut ja sillä on pahat mielessä.
The Thing on hyvä elokuva. Sen käsikirjoituksessa on jännitystä ja näyttelijöiden suoritukset ovat kiitettävät. Kaikista parhaan suorituksen kuitenkin tekee Rob Bottin, jonka luomat efektit ovat yhä uskomattoman inhoja. Hämähäkkijalkaiset irtopäät, toisiinsa sulautuvat ruumiinosat ja moni muu inhottava yksityiskohta osoittaa, että hienoihin tehosteisiin ei tarvita tietokonegrafiikkaa.
Musiikki on Carpenterin itsensä säveltämää ja toimii samalla monotonisella tehokkuudella kuin Halloweenissä. Kokonaisuutta katsoen The Thing on ennen kaikkea tehosteiden riemujuhlaa, vaikka mukana on myös hyvä käsikirjoitus.
nimimerkki: Jurpo
Pisteet:
Arvosteltu: 27.07.2004
Katsottu: VHS
Kaunis luminen maisema aukenee avauskohtauksessa ruudulle. Helikopteri, joka on täynnä norjalaisia hulluja, laskeutuu amerikkalaisten keskuuteen Etelämantereelle. Norjalaisporukka joudutaan tappamaan, koska nämä hyökkäävät amerikkalaisten kimppuun. Mitään selitystä norjalaisten käytökselle ei löydy. Pian alkaa jokin levitä amerikkalaisten keskuudessa. Miesten sisälle tunkeutuva geeni muuntautuu ulkonäöltään samanlaiseksi kuin uhrinsa. On vaikea luottaa kehenkään, ja kun ollaan Etelämantereella, kaukana sivistyksestä ja jonkin tuntemattoman uhkaamana, niin epätoivo voi ottaa vallan.
Etelämanner ja avaruuskauhua kuulostaa paljon paremmalta mitä loppujen lopuksi on. Koko leffaa kuvastaa hyvin sana "kömpelö". Se sopii näyttelijöihin, juoneen ja niihin ötököihin. Muutamien hetkien ajan leffa on tuntuu ainoastaan yhden pisteen arvoiselta, mutta on jotain on sentään toteutettu sen verran hyvin, että ei leffaa voi totaalisesti tyrmätä. Kuvaus on nimittäin se asia, joka pelastaa paljon. Luminen maisema on hyvin saatu tallennettua kameralle. Kaikki pieni hyvä, mitä elokuvassa on, peittyy sen paljon huonon alle. Kohtauksissa, joissa näytetään epämuodostuneita eliöitä, ovat turhan liioiteltuja ja sen takia saavat enemmänkin tylsistymään kuin pelottamaan. Kyllä ne kohtaukset kuvottavat, mutta eivät tee tästä elokuvasta yhtään nautittavampaa. Musiikin on säveltänyt kuuluisa Ennio Morricone, joka ei onnistu tällä kertaa niin hyvin kuin aikaisemmin. Musiikki hukkuu sinne jonnekin, jääden tyystin taka-alalle. Yksi inhonäyttelijöistäni, Kurt Russell, ei ainakaan yhtään paranna muutenkin niin huonoa elokuvaa.
The Thing on selvä b-luokan elokuva, jota jonkin ihmeen takia kutsutaan kauhuklassikoksi. Mielestäni The Thing on yksi huonoimpia näkemiäni kauhuelokuvia. Samoin kuin myös muut Carpenterit, kuten Hyökkäys poliisiasemalle ja Halloween, jatkaa The Thing suurta pettymysten putkea, jolle ei näy loppua.
nimimerkki: Viisas
Pisteet:
Arvosteltu: 25.07.2004
Katsottu: DVD
Tämä elokuva, Hohdon rinnalla, on sellainen johon kehittyi jo pikkupoikana hirvittävä kammo. Siitä ei pystynyt puhumaan eikä sitä todellakaan voinut katsoa toista kertaa. Pelkkä muisteleminenkin aiheutti suuria tuskia. Jonkinlaisena nostalgiapaukkuna kävinkin jokin aika sitten ostamassa elokuvan, kun ekstramateriaaliakin tuntui olevan niin runsaasti. Ja pakkohan ne lapsuuden pelot oli joskus kohdattava! Pienempänä elokuva aiheutti lähinnä pelkkiä inhoreaktioita, mutta näin hieman varttuneempana ne eivät ole niin isosti esillä. Alkuperäiseen Howard Hawksin version kanssa tällä ei ole juurikaan mitään yhteistä. Pidän tätä versiota parempana.
Yli 100 000 vuotta sitten ulkoavaruudesta rysähti Maahan avaruusalus, jonka norjalainen tutkimusryhmä tulee kaivaneeksi esiin Etelämantereelta 80-luvun alussa. Muutamia kuukausia myöhemmin Etelämantereella, amerikkalaisen tutkimusalustan puolella, todistetaan harvinaista näkyä: norjalaiset miehet yrittävät saada kivannäköisen koiran hengiltä kiväärien ja kranaattien voimin. Amerikkalaiset ampuvat hullun norjalaiskaksikon, syystä että yksi koiraan tarkoitetuista harhaluodeista osuu erästä ryhmän jäsentä jalkaan. Kukaan tutkimusryhmän jäsenistä ei keksi mitään järkevää selitystä sille, miksi koiraa jahdattiin. Myöhemmin sekin selviää, mutta silloin sillä ei ole enää paljon merkitystä, kun kerta ollaan kaukana sivistyksen parista jossain Jumalan selän takana. Jos joku olisi vain ymmärtänyt norjaa!
Halloweenin ohella John Carpenterin paras elokuva. Loistavasti äänitetty, hienosti kuvattu ja hyvin näytelty. Erikoistehosteet ovat erittäin vaikuttavan näköisiä. Jos nykypäivänä sama olisi tehty tietokoneella, lopputulos ei tulisi olemaan läheskään näin vakuuttava. Lavasteet on tehty huolella, jonka ansiosta luovat illuusion oikeasta Etelämantereesta.
Vaikka jokainen näyttelijä hoitaa hommansa loistavasti, henkilöhahmot jäävät auttamatta pinnallisiksi. Jos elokuva olisi ollut puolikin tuntia pidempi, hahmoihin olisi voinut saada enemmän syvyyttä, mikä taas olisi edesauttanut elokuvan pelottavuutta. Asiat tuntuvat etenevän muutenkin aikamoisella kiireellä. Tämmöisenäänkin elokuva on suorastaan hyytävä, mutta jää vain kuviteltavaksi millaisen siitä olisi voinut saada. Koko lyhyehkön kestonsa ajan pitää kuitenkin tiukasti kiinni istuimella, lukuun ottamatta muutamia jännittävän kohtauksen keskeyttäviä huulenheittoja, jotka onnistuvat havahduttamaan katsojan hetkellisesti. Esimerkiksi kohtauksessa, jossa muukalainen näyttää todelliset kyntensä, yhdellä roolihahmolla on aikaa leikkisästi tokaista: "You've got to be fuc##ng kidding!?" Huumoria viljellään paljon elokuvan alkupuolella, mutta ei näin typerällä ja tönköllä tavalla. Loppupuolella leikki on nimittäin hyvinkin kaukana.
Mutta musiikkipuoli on mahtavaa. Ennio Morriconen säveltämä yksinkertainen, mutta painostava musiikki hoitaa hommansa täydellisesti. Voisiko tähän pätkään muunlaisia musiikkeja kuvitellakaan? Elokuvan piinaavasta tunnelmasta onkin n. 40% musiikin ansiota. Morricone on mies, joka taitaa kaikki tunnetilat. Suurin ihmetyksen aihe on elokuvan alhainen ikäraja. Se on nimittäin vain K-15, vaikka itse olisin kyllä nähnyt K-18 leiman tarpeelliseksi (ei tosin sisällä seksiä eikä rankkaa kielenkäyttöä). Se on silti aika raaka, eikä varmastikaan sovellu heikkohermoisille.
Eräässä kohtauksessa tohtori tutkii tietokoneen avulla vieraan olion DNA:ta ja sen yhteensulautumista ihmisen DNA:han. Tietokone ilmoittaa ryhmän todennäköisyyden selvitä hengissä, ja siinä sivussa koko ihmiskunnan. Tästä heräsikin kysymys: minkälainen tietokone 80-luvulla osasi tutkia tuntemattoman olennon solua ja sen käyttäytymistä, ja näiden tutkimusten avulla tehdä täydellisen analyysin koko ihmiskunnan tulevaisuudesta? Tuskinpa nykyäänkään mikään pystyy, mutta tätä asiaa ei kai ole tarkoitettu pohdittavaksi. Muutamista pienistä kompastuskivistään huolimatta The Thing on erittäin nautittava kokemus.
DVD:llä on runsaasti ekstramateriaalia. Kommenttiraidalla elokuvan päätähti Kurt Russel ja ohjaaja John Carpenter kommentoivat yhtä sun toista, enemmän tai vähemmän asiaan liittyen. Poikkeuksellisesti hauska kommenttiraita muuten niin synkässä elokuvassa. Leffan kuvanlaatu on tarkkaa, joka saa näyttämään lumenkin houkuttelevalta. Klassikkoelokuva, jota suosittelen erityisesti pimeisiin talvi-iltoihin.
nimimerkki: Low Rider
Pisteet:
Arvosteltu: 23.06.2004
Katsottu: DVD
Kauhuohjaajalegenda John Carpenterin koko filmografia on jäänyt meikäläiselle suht. tuntemattomaksi. Osasyynä tähän voi olla se, että miehen nykypäivän tuotannot ovat olleet sen verran kuraisia laadultaan, ettei niitä ole elokuvapiireissä sen kummemmin hehkuteltu. Väistämättä tulee mieleen, että 56-vuotiaalla konkarilla alkaa iän myötä myös ideat loppumaan. Noh, joka tapauksessa miehen varhaistuotantoa ei voi olla huomioimatta. Äijän debyyttileffa Dark Star oli naurettavan hyvä ja ironinen scifi-parodia, ja sen siivittämänä mies on ohjannut muun muassa aika monille tutun Halloweenin (1978) ja hyytävän Christine – tappaja-auton (1983). Tähän väliin mahtuu kuitenkin suuren kulttimaineen saavuttanut John Carpenter’s – The Thing, typerästi suomennettuna: ”Se” jostakin. Jotkut varmaan tietävätkin, että elokuvan juoni perustuu aika paljolti John Campbellin vuonna 1938 kirjoittamaan ”Who Goes There?”-scifiromaaniin ja Howard Hawksin mustavalkoiseen kauhuklassikkoon ”The Thing From Another World”. John Carpenter ei kuitenkaan ole tyytynyt ainoastaan kierrättämään vanhoja ideoita, vaan on lisännyt tähän mestarilliseen elokuvaan omiakin mausteitaan, luoden oman nerokkaan otus-visionsa.
Elokuva alkaa ensiminuuteilta vakuuttavasti; siirrymme hyiseen Antarktikaan vuonna 1982. Kamera seuraa pahaa enteilevän basso-ooperan säestyksellä vuoristojen yllä lentävää helikopteria, jonka matkustajat kiitävät tundran yli jahtaessaan siberianhuskya kiväärien kera. Takaa-ajo päättyy amerikkalaiseen tutkimuskeskukseen, missä norjalaiset kohtaavat noutajansa. Amerikkalaiset ovat ällikällä lyötyjä; miksi ihmeessä aikuiset miehet ammuskelevat koiria näillä leveysasteikoilla? Miehet ymmärtävät miksi vasta paljon myöhemmin, mutta se saattaa olla jo liian myöhäistä heidän kannaltaan.
Kaikesta pystyy päättelemään, että kyseessä ei ole mitään tusinakauhua; Carpenter jos kuka tietää, miten pitää jännityksen ja pelon ilmapiirin maksimaalisella tasollaan. Hän ei ole tyytynyt heittelemään kauhupläjäyksiä tasaiseen tahtiin katsojan eteen, kuten esimerkiksi Halloweenissa, vaan rakentelee rauhallisesti hiostavan tunnelman tasoa, ja iskee vasta silloin kuin vähiten sitä odotat. Katsoja saa joissakin kohdissa odottaa harvinaisen pitkäänkin, ennen kuin mitään ”pelottavaa” oikeasti tapahtuu. Tästä johtuen toiminallisemman kauhun ystävät tulevat luultavasti pettymään. Joissakin kohtauksissa meininki saattaa muistuttaa hämärästi saman ajan splatter-leffoja, mutta ero niihin on se, että The Thingin erikoisefektit ovat raudanlujien ammattilaisten tekemiä, eivätkä naurata tippaakaan (kuten esimerkiksi samana vuonna tehty Evil Dead), eikä veren roiskuminen ole läheskään samalla tasolla. Carpenterin taitava tapa luoda tunnelmaa pitää kuitenkin suurimman osan katsojista liimautuneina ruudun äärellä.
Näyttelijäsuoritukset ovat rautaa, joten tässäkään saralla ei voida camp-henkisyydestä kehuskella. Carpenterin haalima joukko keski-ikäisiä kaljamahoja saa elokuvan tilanteen vaikuttamaan kutkuttavalta ja hieman epätoivoiseltakin; ryhmä tavallisia mattimeikäläisiä vastaan suurta tuntematonta uhkaa. Nuori Kurt Russell tekee yhden uransa roolitöistä helikopterilentäjä McReadyna, joka päättää kaiken kaaoksen keskellä ottaa vastuun miehistä. On kiinnostavaa seurata, miten elokuvan edetessä hahmojen luottamussiteitä koetellaan viimeisen päälle. Kuten eräskin hahmo yhdessä vaiheessa sanoo: ”Nobody trusts anybody now”. Carpenter on täten onnistunut luomaan psykologisen tason The Thingiin, missä ihmisen paranoia ja selviytymishalut nousevat pääteemoiksi. Vielä erityismaininta Wilford Brimleyn loistavasta tulkinnasta hieman tärähtäneenä tohtori Blairina, joka on ehkäpä se mieleenpainuvin roolisuoritus tässä leffassa.
Viimeiseksi pitää antaa suuret aplodit elokuvan hirviöefektigurulle Rob Bottinille. Miehen maskeeraamat otukset ja härdellit ovat elokuvan antoisimpia hetkiä. Veri– ja mössöefektit ovat hetkellisesti hyvinkin kuvottavia, mutta inhorealismin äärirajoja ei sentään (ihan) koetella. Voi kyllä kuitenkin hyvin olla, että parit hyvät yöunet saattavat mennä tämän karmivan kauhukokemuksen takia.
The Thing on eittämättä parhaita kauhuelokuvia, mitä on koskaan tehty. Kaikki konseptit on tehty sellaisella huolella ja tarkkuudella, että tästä pläjäyksestä on huono mennä mitään huonoa sanomaan. Elokuva on ihan oikeasti pelottava, eikä se sorru mihinkään yliyrittämiseen tai ennalta-arvattavuuteen, kuten lähes jokaiset nykypäivän Hollywood-teinikauhut. Ja sokerikuorrutuksena, pääsemme nauttimaan legendasäveltäjä Ennio Morriconen selkäpiitä karmivasta musiikista, joka ihan oikeasti avitti tämän elokuvan pelottavuutta. Monille jää varmaankin leffan tunnari kaikumaan korvien välissä pitkään aikaan. Ehkä melkein parasta elokuvamusiikkia ikinä.
Vuokraamani DVD-versio sisälsi tavallista mielenkiintoisemman Making Of-dokkarin, mikä paljastaa esimerkiksi syyt siihen, miksi näyttelijäkaartissa on vain miehiä, tai miten eräs hirviöefekti jouduttiin tekemään uusiksi, koska se muistuttii liikaa suihkulähdettä Los Angelesissa. Dokkarissa ei ole juurikaan siirappimaista nuoleskelua, vaan on suurimmin osin Carpenterin, Bottinin ja muun tekijäkaartin valittelua elokuvan luomiseen liittyneistä (loputtomista) ongelmista. Tämä tekeekin rainasta tuplasti hauskempaa seurattavaa, mikä vaan lisäsi tämän koko kulttikokemuksen nautittavuutta.
nimimerkki: SpaceCadet1
Pisteet:
Arvosteltu: 21.06.2004
Katsottu: DVD
The Thing on enemmän kuin elokuva. Se on paranoidinen kuvaus ihmisistä äärimmäisen vaaran alla, jolloin keskinäinen luottamus ja ystävyys murenee käsiin, jättäen vain tusinan epätoivoisia, pelokkaita miehiä joiden mahdollisuus pelastautumiseen on minimaalinen.
Carpenterin elokuvauran kiistaton huippu, jota katsoessa voi vain murehtia, kuinka alas mestari on nykyisin vajonnut. Kurt Russell on elementissään helikopteripilottina, joka ainoana ryhmästä omaa potentiaalia edes yrittää tuhota olento, joka voi olla kuka tahansa. Muutkin osasuoritukset ovat silkkaa terästä, niin näyttelijöiden kuin kameran takaisten herrojen. Suosikkielokuvasäveltäjäni Ennio Morriconen viiltävät melodiat lisäävät omaa väriään jääkylmään kauhuun, ja Rob Bottinin olennot ovat eräitä kauhistuttavimpia kauheuksia, joita olen valkokankaalla nähnyt.
The Thing ei menestynyt lippuluukuilla, minkä katson hyväksi, silloin se olisi menettänyt kulttiasemansa ja olisi joutunut Hollywoodin rahanahneen roskaväen kynsiin. Näin siitä on tullut legenda, joka tullaan aina muistamaan elokuvamaailmassa.
nimimerkki: Jumikuppa
Pisteet:
Arvosteltu: 01.06.2003
Katsottu: DVD
Ex-kauhunmestari John Carpenter (Halloween) ohjasi 30-luvun tieteiskirjaan perustuvan kauhuelokuvan. Kirjasta oli jo aikaisemmin tehty elokuva jossa seikkaili myös nainen (kirjassa eikä Carpenterin elokuvassa naisia [ihme kyllä] ollut) ja hirviö ei pystynyt muuntautumaan.
Norjalaiset jahtaavat koiraa helikopterilla pitkin jäätiköitä. Koira kuitenkin hyppää Jenkkien tukikohtaan turvaan ja norjalainen jää nuolemaan näppejään (tässä tapauksessa kuolee). Miksi ihmeessä kukaan jahtaisi koiraa, ei 8 viikkoa erakoituneena jäätiköllä tee vielä hulluksi.... onko koirassa jotain miksi sitä ei olisi kannattanut ottaa turvaan? Se selviää jenkeille valitettavasti liian myöhään.
Thing on varmasti Halloweenin veroinen kauhuteos vaikka Thingissä rahaa onkin ollut hieman enemmän ja ällöefekteillä on mässäilty huomattavasti enemmän kuin Michael Myersin teurastuskarusellissä pitää Thing silti Halloweenin tavoin otteessaan. Näyttelijät tekevät hyvää työtä, eikä valittamista löydy kässäripuoleltakaan. Carpenterin jo kehuttu ohjaus on leffan elinehto.
Thingin efektit eivät ole vanhentuneet päivääkään efektit edelleen kiehtovat sekä kuvottavat tasaiseen tahtiin ei voi kuin ihmetellä efektinikkarien kekseliäisyyttä. Verelläkin leikitään sopivasti vaikka nyt ei (onneksi) millään braindead-tasolla liikutakkaan.
Miksi Carpenter sitten nykyään vääntää moista roskaa, johtuuko se sitten kässäreistä vai onko veteraaniohjaajan taidot päässyt lipsumaan kusen noustua päähän en tiedä mutta Carpenterin vanhat tuotannot ovat mahtavia upeita kauhuklassikoita joita kenenkään tärähtäneen ei tulisi jättää katsomatta.
nimimerkki: Criiticco
Pisteet:
Arvosteltu: 20.01.2003
Katsottu: DVD
