Reservoir Dogs (1992)
- Tuotantovuosi:
- 1992
- Ohjaajat:
- Quentin Tarantino
- Pääosissa:
- Chris Penn, Harvey Keitel, Lawrence Tierney, Michael Madsen, Quentin Tarantino, Steve Buscemi, Tim Roth
- Maat:
- USA
- Pituus:
- 97 min
- Genret:
- Trilleri, Rikos
Keskiarvo
Arvostelut (16): 
Pikatuomiot (779): 
Oma pikatuomio
Väkivallan ja täydellisten dialogien mestaritaiteilija Quentin Tarantinon ensimmäinen täyspitkä ohjaus Reservoir Dogs ilmestyi vuonna 1992 ja saavutti lähes samantien valtavan suosion. Eikä aikaakaan kun siitä tuli jo klassikko, josta monet vieläkin puhuvat. Tarantino on ehdottomasti yksi lempiohjaajiani, yhdessä David Fincherin tai vaikkapa Steven Spielbergin kanssa. Tarantinolla on monta loistavaa elokuvaa, kuten Pulp Fiction (1994), Kill Bill: Vol. 1 (2003) tai Kill Bill: Vol. 2 (2004), mutta Reservoir Dogs on ehdottomasti yksi parhaimmista.
Juoni on yksinkertainen, mutta toimiva. Muuan rikollispomo Joe Cabot (Lawrence Tierney) päättää poikansa Eddien (Chris Penn) kanssa koota kuuden hengen ”koirakoplan” heidän lisäkseen ryöstääkseen timanttiliikkeen. Kaikki ei mene aivan putkeen, kun he jäävät rysän päältä kiinni ja päättävät vetäytyä takaisin päämajaan tassujaan nuollen. Pian toverukset tajuavat, että joukossa on vasikka, joka antoi heidät ilmi. Kuka on vasikka? Miten edetään kun kaikki on mennyt pieleen ja poliisit ovat kintereillä? Tästä asetelmasta lähdetään liikkeelle.
Jo heti ensimmäisestä kohtauksesta lähtien tähän lyhyehköön (vain puolentoista tunnin mittainen) leffaan jää koukkuun. Loistavat näyttelijät, loistavine roolisuorituksineen, mestarillinen dialogi ja juoni, sekä kaiken täydentävät K-Billy's Super Sounds of the 70's -kappaleet, jotka rokkaavat taustalla.
Parhaimmasta roolista vastaa Steve Buscemi (The Island, Armageddon, Big Fish), joka näyttelee Mr. Pinkiä, yhtä kuudesta miehestä. Hänen änkyttävä luimu hahmonsa on loistava piristysruiske, muiden vihaisten konnien joukossa. Loistavasta roolista vastaa myös Lawrence Tierney (Junior, Murphy's Law, Evicted), joka esittää Joe Cabotia, konnien pomoa.
Tämä pätkä ei kyllästytä missään vaiheessa mm. älyttömien ja hauskien vitsien takia. Lyhyt Reservoir Dogs tosin on ja yksinkertainen loppujen lopuksi, sekä paikoitellen hieman liian sadistinen, mutta nämä seikat eivät silti verota lähes ollenkaan miinusta. Loppussa ja loppuratkaisussa on jopa hitusen verran makua Clint Eastwoodin Hyvät, Pahat ja Rumat elokuvan lopusta, mutta ei siitä sen enempää.
Kaiken kaikkiaan Reservoir Dogs on verinen, humoristinen, väkevä ja kovaotteinen gangsteri elokuva, jolla on mielenkiintoinen dialogi, hyvät näyttelijät ja hyvä soundtrack. Ja niin, tietenkin myös taidokas ohjaaja, joka muuten nähdään itse leffassa sivuroolissa.
”Every Dog Has His Day”
Pisteet:
Arvosteltu: 12.09.2008
Katsottu: Kotona
Quentin Tarantino tunnetaan elokuvamaailman keskuudessa hyvin omaperäisenä, mutta varsin taidokkaana ohjaajana, jonka elokuvat ovat väkivaltaisia, veren ja mustan huumorin täyttämiä pätkiä. Tarantinon esikoisteos, vuonna 1992 valmistunut Reservoir Dogs nosti QT:n vauhdilla Pollykylän ohjaajalupausten joukkoon. Kaksi vuotta myöhemmin ilmestynyt Pulp Fiction, rikosgenren suunnannäyttäjä, vakiinnutti lopullisesti QT:n aseman mestariohjaajana.
Reservoir Dogs on varsin onnistunut esikoisohjaus. Näyttelijäpuoli on todella kovaa ja karskia sakkia. Mukana ovat Harvey Keitel, Michael Madsen, Chris Penn, Steve Buscemi, Tim Roth, Edward Bunker, Lawrence Tierney ja QT itse. Madsen ja Keitel ovat todella cooleja rooleissaan. Kaksi karskia machomiestä isojen pyssyjen kanssa antaa todella viileän tunnelman. Tim Roth ja Steve Buscemi ovat taas kaksikko Keitel & Madsenin vastakohdat. Siinä missä Keitel & Madsen olivat karskeja, Roth & Buscemi ovat karismaattisia, sekä hitusen sympaattisia. Buscemi varsinkin elämöityy täysin rinnoin roolinsa. Eikä unohdeta myöskään aina yhtä loistavaa Lawrence Tierneytä, joka jaksaa vielä painaa. QT ja oikean elämän linnakundi Edward Bunker ovat mukana vain muodon vuoksi, eikä heitä näy elokuvassa kuin vilaukselta muutamassa kohtauksessa.
Reservoir Dogsin näyttelijäpuoli on siis todella onnistunutta, niinkuin QT:n muissakin elokuvissa. Juoneltaan RD ei ole kovinkaan monimutkainen, eikä aivotyötä vaativa. Simppeli tarina siitä kuinka välit selvitellään epäonnistuneen timanttiryöstön jälkeen.
Koodinimillä liikkuvat Mr. White (Keitel), Mr. Blonde (Madsen), Mr. Pink (Buscemi), Mr. Orange (Roth), Mr. Brown (QT) ja Mr. Blue (Bunker) ovat ammattirikollisia, jotka yrittivät varastaa timantteja. Seuraukset ovat kohtalokkaat. Lopulta koplamme päätyy muuan varastohuoneeseen selvittämään välejään ja sitä mikä meni keikassa meni pieleen.
Tarina onkin varsin yksinkertainen. Kuvaukset tehtiin pääasiassa yhdessä varastohuoneessa, eikä budjettikaan ollut kuin vaivainen miljoona ja vähän päälle. Reservoir Dogs onkin juuri hyvä esimerkki siitä, kuinka pienelläkin rahankäytöllä voi saada erittäin onnistuneen ja toimivan elokuvan. QT paikkaa rahapulman kunniakaasti luoden varsin omalaatuisen pätkän, joka antoin aloituspotkun "Tarantino-taiteelle". Vaikka tarina onkin simppeli, se onnistuu olemaan hyvin monipuolinen omalla tavallaan.
Ensinnäkin Reservoir Dogs on puolitoistatuntia täynnä erinomaista dialogia. Tarantino loi oman tyylinsä, jossa dialogit ovat pitkiä, eivätkä puheenaiheet liity välttämättä aiheeseen ollenkaan. Tämä korostuukin elokuvan alussa, pitkällä ryöstökoplan välisellä keskustelulla Madonnan laulusta. Tämä kuuluisa kohtaus onkin yksi elokuvahistorian tyylikkäimmistä introista. Musta huumori kukkii kiitettävästi taustalla ja iskee aina välillä antaen omaa terävyyttään tarinaan. Väkivaltaa ei sen sijaan ole kovin paljon mukana, eikä toimintaa. Valokeila annettiinkin periaattessa kokonaan veitsen terävälle dialogille ja erinomaista työtä tehneille näyttelijöille.
Reservoir Dogs on kauttaaltaan erinomainen teos. Dialogit ovat omaa luokkaansa samoin kuin näyttelijäsuoritukset. Musiikkipuoli antaa sopivan räväkän tunnelman yhdessä piilottelevan huumorin kanssa. Loistava esikoisteos QT:ltä ja kiehtova näyte siitä kuinka jälkijossittelut voidaan tehdä tyylillä.
Pisteet:
Arvosteltu: 06.08.2008
Katsottu: Kotona
Jos kysytään minun lempiohjaajaani niin tulee mieleen monia nimiä. Tästä suoraan voi luetella ainakin Stanley Kubrick, Tim Burton ja Martin Scorsese. NIitä on toki muitakin. Mutta ylitse muiden mene yksi mies. Nero. Jumala. Nimittäin Quentin Tarantino. Quentin Tarantino on ohjannut elämänsä aikana mahtavia elokuvia. Yksikään hänen elokuvistaan ei ole ollut huono. Ei lähellekkään. Mutta yksi hänen taidonnäytteistään on hänen ensimmäinen täyspitkä elokuvansa nimittäin Reservoir Dogs. Tinkimätön mestariteos.
Juoni on yksinkertainen. Joukko salanimillä varustettuja miehiä tekevät timanttiryöstön joka sitten loppujen lopuksi menee ihan päin mäntyjä. Ihmisiä kuolee. Koko keikka epäonnistuu. Verilöylystä selvinneet "koirat" kokoontuvat sitten läheiseen tyhjään varastotilaan miettimää mikä meni vikaan ja miksi ja ennen kaikkea kenen takia koska joku miehistä on kyttä.
Steve Buscemi on ensinnäkin niin mahtava Mr. Pinkkinä. Ei olisi ollut parempaa miestä tähän rooliin. MIchael Madsen on myös loistava jengin ilkeimpänä jätkänä Mr. Blondena joka muistetaan myös yhdestä tämän elokuvan ja koko elokuva histrian ikimuistoisimmasta kohtauksesta, vinkkinä että kohtaus liittyy korvaan. Harvey Keitel Mr. Whitenä on myös täyttä laatua. Tim Rothkin on korvaamaton Mr. Orangena. Ja itse Tarantinokin on Mr. Brown joka lausuu leffan hauskimman kommentin. Mr. Bueta nättelee lyhyessä roolissa myös vuorenvarma Eddie Bunker. Ryhmän pomona ja aivoina toimii loistava Lawrence Tierney. Ja viimeisenä muttei vähäisimpänä Chris Penn Nice Guy-Eddienä on mahtava ja Eddien rooli on varmasti Pennin paras ja muistettavin rooli.
Tarantinon tunnetuin leffa on varmasti Pulp Fiction. Mutta ei se tätä huononna. Tämä on väkivaltainen mutta humoristinen mestariteos jonka kruunaa korvaamattomat musiikit. Little green back, stuck in the middle with you ja coconut ovat korvaamattomia biisejä tähän leffaan.
Jo pelkästään tämän elokuvan avulla voi sanoa että Tarantino on yksi maailmankaikkeuden parhaista ohjaajista Kiistämätön nero. Sama juttu on Fincherin ja Fight Clubin kanssa. Mutta eihän tämä elokuva kestä kuin vähän yli puolitoistatuntisen. Miten siihen aikaan saadaan tungettua yksi maailmanparhaista leffoista. Kun miettii niin muut pidetyimmät leffat kestävät paljon pitempään. Hyvät, pahat ja Rumat kestää 2h 51m, Kummisetä kestää 2h 48 min, Kummisetä 2 kestää 3h 12 min ja itse Pulp Fiction 2h 28 min. Että on tämä kyllä lyhyt leffa mutta pituudesta huolimatta tämä on maailman parhaimman ohjaajan yksi maailman parhaimmista elokuvista.
Pisteet:
Arvosteltu: 27.02.2008
Katsottu: Kotona
Reservoir dogs jos jokin on sitä kuulua veeveeveetä eli väkivaltaviihdettä. Lisäksi se on erään Quentin Tarantinon palkittu debyyttiohjaus 90-luvun alusta. Kuten pari vuotta myöhemmin ilmestyneessä Pulp Fictionissa, tarina koostuu usean jäänviileän rikollisen polkujen kohtaamisesta, ja tällä kertaa yhdistävänä tekijänä toimii vatuiksi mennyt rikoskeikka.
Kuusihenkisen rikollisjoukon keikkaa varten kokoava J. Cabot (legendaarinen leffojen paha jätkä, Lawrence Tierney) varoittaa ennen keikkaa vitsissään, että pieleen menneen keikan jälkeen ei auta paljoa enää voivotella. On myöhäistä kysyä "mikä meni pieleen?". Tai "Mitä ei tehty?". Silti ammattilaisista koostuva joukkio on yllätetty pöksyt kintuissa ja herra Orangen rinnasta auton takapenkille pursuava veri kertoo keikan menneen pieleen. Pahasti.
Ongelman ääreen päästyään leffa alkaa tarantinomaisen paskapuhetäyteisen dialogin (huom. kommentti on siis positiivissävyinen) ja äijäilyn täyttämän kerronnan. Takaumiakaan ei toki unohdeta. Eikä wirallista pukuasustusta tai mustavalkoisuutta asustepuolta tasapainottavia värikkäitä salanimiä. Ei edes Pulpin Vincent Vegan velipoikaa.
Näyttelijäosasto on rautaa. Madsen. Roth. Keitel. Jokainen herroista on näytellyt parissakin Q-pätkässä ja osoittanut vahvan osaamisensa myös muualla. Rothin vessapuhetreeneissä on jotakin unohtumatonta, ja Keitel on leffan kantava voima tunteet peliin vetävänä särmänä rikollisena. Buscemi, Tierney, Bunker. Kaikki perinteisiä pahiskasvoja, joille voi kumartaa syvään. Varsinkin kahdelle viimeiselle, jotka parin viime vuoden aikana ovat siirtyneet autuaampiin rooleihin (RIP). Chris Pennistä on sanottava sen verran, että filmografiassa RD on selvä kohokohta. Viime vuosina vastaan kun on tullut Harvardin varkaiden ja Rush Hourin kaltaisia pätkiä.
Reservoir dogs on verinen, viileä, väkivaltainen & vaarallisen viihdyttävä leffa hienoilla näyttelijöillä, mutta toisaalta se on vasta alkusoittoa Q.n parhaimmalle leffalle eli Pulp Fictionille. Vaikutteensa Q tuo esiin aina samalla innolla (sillä innolla, jolla jätkä medialle projekteistaan mesoaa) ja hahmot ovat samasta cooliuden puusta veistettyä kamaa.
Neljä kuulaa viidestä ei ole huonosti. Yksi huti ja neljä osumaa suoraan sydämeen, on tiukka tulos. Nyt sitä odottaa kahta kauheammin Q:n paluuta Kill Billin miekkailukentiltä alamaailman välienselvittelyihin ja veljeilyihin.
Pisteet:
Arvosteltu: 08.10.2005
Katsottu: Kotona
Kuusi mustiin pukeutuneita peitenimeillä varustettua konnaa saa ikääntyvältä gangsteripomo Joe Cabotilta jalokivikeikan, joka on hyvin ja huolellisesti suunniteltu. Mutta kaikki ei mene niin kuin pitäisi. Keikka menee pahasti pieleen kyttien yllätyksestä ja konnat joutuvat omilleen, osa kuolee, osa selviää. Joukon rippeet kokoontuvat varastolle selvittämään tilannetta, kuka koplassa on petturi?
Elokuva, jossa mustiin pukeutuneet miehet kiroilevat, puhuvat viileästi ja tappavat - kyllä, se on ilmiselvää Tarantinoa. En pahemmin pidä Quentin Tarantinon Kill Bill -elokuvista, mutta miehen ensimmäiset ohjaukset, Reservoir Dogs ja Pulp Fiction, ovat vaikuttaneet syvästi minussa. Miehen kulttimaineen saanut debyyttiohjaus Reservoir Dogs on oma suosikkini koko filmografiasta. Sen älyttömän cool tyyli rokkaa, mainio musiikki soi päässä, palapelimäinen juonenkulku viehättää ja näyttelijät ovat tehneet hahmoistaan todella mielenkiintoisia ja mahtavia. Hahmot ovat lähes kaikki saaneet kunnioituksensa allekirjoittaneelta: Mr. White, Mr. Blonde, Mr. Pink, Mr. Orange, Mr. Blue, Mr. Brown, sekä tietysti Joe Cabot ja hänen poikansa "Nice Guy" Eddie. Tosin Mr. Bluen hahmolle olisin suonut paremmin huomiota. Hahmosta ei alussa saa irti juuri mitään. Loistavasti valitut näyttelijät saavat hahmonsa elämään ja saavat heistä mielenkiintoisia ja tyylikäitä.
Tarantinon kuljettaa ovelasti juonta eteenpäin, esittämällä kohtaukset erillaisessa järjestyksessä. Mies tekee tyylinsä heti täysin selväksi. Ensimmäisen katselukerran jälkeen annoin elokuvalle vain 3,5/5, mutta toisen kerran jälkeen en epäillyt yhtään antaa sille täysiä pisteitä. Sen rikostunnelman hypnoottisuus pääsee vasta ajan myötä vaikuttamaan. Mies käyttää taikurimaisesti myös musiikkia hyvin, en voisi kuvitella elokuvaa oikeaksi, jollei siinä soisi alussa Little Green Bag. Kyseinen biisi on muuten loistava. Lisäksi interaktiiviset hatun nostot miehelle yhdesta kaikkien aikojen legendaarisimmista alkukohtauksista. Dialogin, mustan huumorin ja coolin meiningin juhlaa kokonaan aina Madonnan keskustelusta alkutunnarina toimivaan Little Green Bagiin.
Näyttelijät ovat jokainen loistavia, tosin Mr. Orangea tulkitseva Tim Roth oli välillä hiukan ärsyttävä, mutta hyvän roolin hänkin teki. Erityisesti pidin Harvey Keitelistä (Mr. White), Michael Madsenista (Mr. Blonde), Steve Buscemista (Mr. Pink) ja Chris Pennistä (Nice Guy-Eddie). Parhaan roolin kuitenkin mielestäni veti Joe Cabottia näyttelevä Lawrence Tierney. Quentin Tarantino itsekin näyttelee leffassa ja tekee Mr. Brownista eräänlaisen oman kuvansa ja vetäisee loistavan roolisuorituksen. Myös Eddie Bunkerille mainintaa hänen lyhyestä, mutta hyvästä suorituksestaan Mr. Bluena.
Reservoir Dogs on 1990-luvun parhaimpia elokuvia ja selvästi 1990-luvun huippujen leffojen avaaja. Reservoir Dogs on taidetta Tarantinon tyyliin ja siitä joko pitää, tai ei pidä. Itse jaksan katsoa sen aina uudelleen ja uudelleen ollenskaan tylsistymättä. Se herättää ajatuksia aina elokuvan loputtua. Tarantinon luoma tunnelma antaa todella uskoa, että rikollisetkin ovat ihmisiä, jotka eivät huvikseen tapa (Blonde on suuri poikkeus). Joka katselukerralla se avaa uusia ulotuvuuksia ja saa huomaamaan pienimmät yksityiskohdatkin. Se saa aina vain enemmän ja enemmän arvostamaan Tarantinoa ja itse elokuvaa. Jos Tarantino olisi pysynyt Reservoir Dogsin ja Pulp Fictionin tyylissä, hän olisi kenties nykyajan paras ohjaaja. Mutta kyllä mies kehuja ansaitsee paljon, kun on tehnyt näin mahtavan elokuvan joka kuuluu rikoselokuvien parhaimmistoon, ellei ole jopa paras. Tarantino on nero, jonka elokuvista Reservoir Dogs kannattaa katsoa ensimmäisenä. Reservoir Dogs on taidetta!
nimimerkki: Mr. Sixpack
Pisteet:
Arvosteltu: 21.07.2005
Katsottu: DVD
Arvostelija
Mr. Sixpack
Vieras
Sen piti olla hyvin yksinkertainen ja tuottoisa keikka. Sisään, timantit mukaan ja ulos. Mutta jokin meni pieleen todella pahasti ja nyt meillä on neljä miestä mustissa puvuissa, jotka miettivät miten tähän pisteeseen päästiin. Voimasanoja tai väkivaltaa ei tietenkään säästellä ja K-Billy`s Supersound from the 70`s just keeps on truckin`.
Ainoana Tarantino-leffana, mikä minulta oli näkemättä eli Reservoir Dogs oli tietenkin suurten odotusten kuorruttama, eikä Filmifriikin temppuillut toimitus yhtään auttanut tilannetta. Lopulta sain kuitenkin plättyni ja nautinto(?) saattoi alkaa. Reservoir Dogs alkoi muihin leffoihin verrattain erikoisella tavalla. Kahdeksan miestä keskustelee Madonnasta, suurista mulkuista, tipeistä ynnä muusta vastaavasta. Taitaa olla aika miehinen leffa kyseessä.
Ja niinhän se olikin. Mutta täysin ilman sitä Schwarzenegger - pelleilyä missä lahdataan porukkaa sadoittain ja keikistellään yläkropat rasvattuina. Nyt on kyseessä täysin inhimillistä meininkiä johon kuka tahansa voisi samaistua: Pollareita ammutaan ja silvotaan ilman pienintäkään eettistä ongelmaa. Runsaat 1,5 tuntia tätä myöhemmin voi sanoa ettei mennyt 20 euroa hukkaan. Reservoir Dogs nimittäin on viihdyttävin, lumoavin ja henkeäsalpaavin leffa sitten Kellopeli Appelsiinin. Ei ihan heti uskoisi, kun koko leffa periaatteessa kulkee vain nokkelan dialogin voimalla eteenpäin pienessä varastorakennuksessa takaumien välillä höystäessä tarinaa.
Mutta kyllä se niin on. Taitava näyttelijäkaarti on tullut todella tarpeeseen ja kun olin katsonut Reservoir Dogsin toisen kerran niin voi sanoa, että löysin itselleni uuden idolin: Steve Buscemin Mr. Pink. 100-prosenttinen ammattilainen, jonka verisuonissa virtaa jäävesi ja pitää tiukasti kiinni siitä, että ryöstely on vain bisnestä. Mukana heiluttelevat aseita myös Harvey Keitel ja Tim Roth, sekä Michael Madsen, joka onnistuu tekemään erään vastenmielisimmistä kohtauksista IKINÄ.
Lopetettuani Reservoir Dogsin tunsin heti päässäni miten se lähti raivaamaan tietään vähintäänkin TOP-10:iin. Se on täysin sen ansainnut, sillä Reservoir Dogs hurmaa niinkin erikoisella, muttei vähäpätöisellä asialla kuin arkipäiväisyys. Mikään tilanne ei ole niin vaikea etteikö voisi keskustella hieman nostalgisimmista 70-luvun biiseistä ja kuka tahansa ottaa osumaa niin kuin mies eikä antaudu Friedrich Nietzschen yli-ihmiskultin vietäväksi. Brilliant!
Pisteet:
Arvosteltu: 11.04.2005
Katsottu: DVD
Quentin Tarantino hyppäsi videomyyjästä elokuvaohjaajaksi tyylillä, sillä vähäisestä budjetistaankin huolimatta olisi vaikea tehdä Reservoir Dogsia upeampaa debyyttiä. Vaikka juoni ei nyt olekaan mikään monimutkaisin, on loistavasta dialogista ja taidokkaista näyttelijöistä kyhätty kokoon oikea mestariteos.
Elokuva alkaa, kun hyvin pukeutuneet miehet istuskelevat kahvilassa juttelemassa ja Tarantinon roolihahmo Mr. Brown esittää eittämättä mielenkiintoisen teoriansa Madonnan "Like a virgin" -biisistä. Jo tässä aikaisessa vaiheessa on elokuva aivan huomaamatta kietonut otteeseensa, tuntuu kuin katsoja kuuntelisi miesten aamiaiskeskustelua viereisestä pöydästä. Ja kuudella näistä miehistä on edessään riskaabeli tehtävä: timanttiryöstö.
Mutta kaikki ei menekään aivan niin nappiin kuin oli ollut tarkoitus. Miehiä kuolee ja henkiin jääneet (tai hengissä sinnittelevät) palaavat aiempana kokoontumispaikkana olleelle varastolle. Mikä meni pieleen ja miksi? Haiskahtaa epäilyttävästi siltä, että yksi näistä kuudesta miehestä on petturi.
Reservoir Dogs on aivan briljantti elokuva siitä mitä tapahtuu, kun kaikki mikä voi mennä vikaan, myös menee. F-sanaa viljellään useampaankin otteeseen, veri roiskuu ja aseet laulavat. Epälineaarinen tapahtumajärjestys pitää mielenkiintoa yllä ja vaikka itse ryöstöä ei loppujen lopuksi näytetä laisinkaan, ei se elokuvan kiinnostavuutta juurikaan hetkauta.
Näyttelijäkaarti on kieltämättä yllättävän hyvä. Vaikkei suurin osa näyttelijöistä vielä Reservoir Dogsin aikoihin kovinkaan tunnettuja ollut (eniten meriittejä kaiketi Harvey Keitelilla, joka käsikirjoitukseen ihastuttuaan halusi myös auttaa elokuvan rahoituksessa), osaa joka ikinen näyttelijä vakuuttaa roolissaan. Etenkin Steve Buscemi omalaatuisena Mr. Pinkinä on jollain tapaa huvittava, mutta myös aivan uskomattoman hyvä. Michael Madsenkin sopii erinomaisesti rooliinsa hieman psykoottisena machomies Mr. Blondina. Täytynee vielä mainita elokuvan ehdottoman loistava soundtrack (K-Billy's Super Sounds of the 70's!).
nimimerkki: Bubble Gun
Pisteet:
Arvosteltu: 09.01.2005
Katsottu: DVD
Quentin Tarantinon ensimmäiseksi elokuvaksi laskettava Reservoir dogs on pienestä budjetistaan huolimatta ehkäpä ohjaajaneron paras elokuva.
Muutama rikollinen palkataan hoitamaan yksinkertainen ryöstökeikka, jossa ei pitäisi tulla ongelmia suuntaan tai toiseen. Poliisien väijytys, yhden rikollisen sekoaminen ja muutamat muut seikat lennättävät keikan kuitenkin täysin perseelleen. Kohtaamispaikaksi sovittuun varastoon saapuu rikollisia yksitellen mukanaan enemmän tai vähemmän huonoja uutisia. Yksi asia on kuitenkin varma: keikassa oli mukana myyrä.
Juoni ei ole kovinkaan omaperäinen, tai edes kovin kiinnostava, mutta Tarantinon otteessa on jotain maagista, joka ei päästä katsojaa pitkästyttämään missään vaiheessa. Heti alussa näytetään jo mistä on kysymys, kun 6 rikollista jauhavat paskaa minkä kerkeävät. Tarantinon esittämällä Mr Brownilla on varsin omaperäinen teoria Madonna Like a Virgin -biisin sanoituksista ja Mr Pink tilittää miksei jätä tippiä. Nerokasta. Tämän jälkeen päästään kuuntelemaan Tarantinomaisia musiikkivalintoja, ja sitten nähdäänkin verta ja paljon. Elokuvan alkumetreillä tulee jo siis selväksi mitä on tiedossa. Mahtavaa dialogia, hyvää musiikkia ja verta. Näistä aineksista Tarantino saa pienen budjetin painaessa päälle leivottua täydellisen elokuvan.
Kunnon dialogi ei tietenkään olisi mitään ilman näyttelijöitä, joiden suuhun rivoudet ja kirosanat sopivat. Tältä osin ollaankin onnistuttu hyvin. Jonkinlaiseksi päähahmoksi nouseva Mr White on varsin uskottava ja hyvin kirjoitettu hahmo. Harvey Keitel vetäisee roolin upeasti läpi ja sopii rooliinsa täydellisesti. Tim Roth on myös Herra Oranssin (verisissä) housuissa hyvä. Suurin osa Orangen ajasta kuluu lattialla makaamiseen ja tuskan huutamiseen, mutta se ei pääse Rothin suoritusta huonontamaan, päinvastoin. Michael Madsen loistaa psykoottisen Mr Blonden housuissa. Madsenista paistaa aito hulluus ja psykoottisuus. Näyttelijän pelkät ilmeet ja eleetkin kertovat jo minkälaisesta kaverista on kysymys ja kun mukaan lisätään vielä Madsenin käheä ääni laukomassa upeaa dialogia on todellinen Norman Bates junior kasassa. Aina yhtä mainio Steve Buscemi loistaa roolissaan Mr Pinkinä. Buscemin suuhun Tarantinonmainen dialogi sopii äärimmäisen hyvin ja Buscemin roolisuoritus edustaa elokuvan kirkkainta kärkipäätä, vaikka elokuvaan ei ole yhtään huonoa näyttelijäsuoritusta eksynytkään. Näiden neljän henkilön joukkoon kuuluvat vielä Mr Brown (Tarantino) ja hiljainen Mr Blue (Edward Bunker). Molempien herrojen osuus jää melko olemattomaksi. Chris Penn Nice Guy Eddie'nä ja Lawrence Tierney Joe Cabottina kruunavat vielä kokonaisuuden. Molemmat hyviä näyttelijöitä todella hyvissä rooleissa.
Reservoir Dogs on todellinen mestarielokuva. Tarantino tekee tyylinsä selväksi jo alkuminuuteilla, eikä fiilis laske maahan hetkeksikään. Hyvät näyttelijät hyvissä rooleissa laukovat hyvää dialogia hyvän musiikin soidessa taustalla. Täydellistä.
nimimerkki: Siperia Jones
Pisteet:
Arvosteltu: 28.12.2004
Katsottu: DVD
Quentin Tarantinon ensimmäisen elokuvan Reservoir Dogsin syntytarina on mielenkiintoinen. Miehen rustaama käsikirjoitus päätyi monien mutkien kautta ja onnellakin Harvey Keitelin käsiin. Tämä piti jutusta niin paljon, että päätti ottaa osaa projektin hoitoon. Keitelin myötä leffalle saatiin hieman rahoitusta ja vähän isompia hollykylän nimiä pääosiin, mukaan lukien herra Keitel itse. Tarantino ideamiehenä tietysti ohjasi ja siirsi raapustuksensa onnistuneesti ruudulle. Leffan myötähän kaikki portit tunnetusti aukenivat Tarantinolle ja mies teki hienon läpimurtonsa kertaheitolla.
Kirjaimellisesti värikkäillä nimillä varustetut gangsterismiehet saavat hoidettavakseen ison pomon käskystä pankkiryöstökeikan, joka ei mene ihan täysin suunnitelmien mukaan. Leffassa tapahtumavyyhtiä aletaan purkamaan vasta keikan jälkeiselle tapaamispaikalle saapuvien jos jonkinmoisten, veren tahrimien ja hämillään olevien pukumiesten kesken. Seurauksena yhteistuumin porukalla läpikäytävää välien- ja tapahtumienselvittelyä, jota sitten piisaa ja paljon. Mikä meni pieleen ja mitä on oikein on tekeillä? Tähän arvoitukseen tarjotaan vastaus tiiviin puolitoistatuntisen myötä.
Keitel suhteidensa ansiosta onnistui haalimaan monipuolisen kaartin leffaan mukaan. Elämänsä roolissa valokeilat varastaa nyttemmin harmillisen heikkoihin osiin ajautunut Michael Madsen. Tim Roth, Chris Penn, Steve Buscemi ja nimilista jatkuu. Roolit ovat hallussa, eikä kenenkään näyttelijän panosta voi vähätellä. Tekeepä ohjaajakin pienen visiitin kuvaruudulla.
Tarantinon ohjaustyyli pääsee selvästi esille jo hänen debyyttileffansa aikana ja mies väläyttelee myöhemmissä leffoissa käyttämiään kikkoja sujuvasti. Vaikka eri aikatasoilla liikuskellaankin ahkerasti, niin kerronta hoituu kunnialla eikä suvantovaiheita löydy. Käsikirjoitus on tuttuun tapaan taidolla kirjoitettu henkilöhahmoja myöten ja se on erittäin dialogipainotteista, mutta mikäs siinä leffaa katsellessa, kun pukumiehet jauhavat turhuuksia erikoisen viehättävällä tavalla. Voimasanat tietysti käytetään loppuun jo alkusepittelyn aikana ja sitä v-alkuista viljellään lähes jokaisen lauseen aikana. Jää siinä suomen nuorisokin jälkeen ja pahasti. Väkivalta on aina ollut osa Tarantinon tuotoksia. Tyylikkäitä paukutteluita ja brutaalia mäiskettä löytyy asiaankuuluvasti paljon, eikä toiminnallisemmatkaan jaksot täten jää sekundatavaraksi, päinvastoin. Musiikkipuolesta täytynee antaa vielä ylimääräinen plussa.
Budjetin pienuus näkyy paikoin puitteissa, mutta mitään haittaa tästä ei koidu. Vähäiset tapahtumapaikat ovat varsin tarkasti rajattuja ja pääasiassa välienselvittelyjä käydään keikan jälkeisessä tapaamispaikassa eli syrjäisessä varastorakennuksessa. Joku voi teilata tällaisen ratkaisun tylsäksi ideaksi, mutta itse totean sen olevan nerokas. Pukumiesten kinasteluja ja keikan jälkipuintia harrastetaan paljon ja itse asiassa varastorakennus osoittautuukin otolliseksi ja tunnelmalliseksi paikaksi niille. Tarantinon ohjauksessa näyttelijät ottavat kohtauksista kaiken irti. Tehosteet ovat hienoja ja rosoisen realistisia, ja puvustus leffaan sopivaa.
Reservoir Dogs on puhdasverinen ja yksinkertaisen hyvä rikoselokuva, jota voi suositella kenelle vaan genrestä kiinnostuneelle. Ehtaa Tarantinoa, joskaan ei parasta mahdollista. Täydellistä kolausta ei tapahtunut, mutta katselukertoja leffasta irtoaa moneksi illaksi. Tällaista pikkunäppärää tarinaa ja loppuratkaisuun johtavia koukkuja on mukava seurailla toistekin.
nimimerkki: Lutkus
Pisteet:
Arvosteltu: 31.10.2004
Katsottu: DVD
Quentin Tarantino iski nimensä kiveen elokuvamaailmassa hulvattoman ja näppärän rikosleffansa Pulp Fiction avulla. Leffa oli melkein kaikkea, mitä elokuvaystävä saattoi toivoa, ja sitä on tietyissä piireissä kehuttu jopa 90-luvun parhaaksikin elokuvaksi. Itsekin rakastuin elokuvaan, ja myöhemmin seuraavan Jackie Brownin jälkeen en enää epäillyt Tarantinon lahjakkuutta briljanttien elokuvien luomisessa. Eräänä päivänä, eräs kaverini mainitsi erään halvalla tehdyn leffan josta hän ei erityisemmin pitänyt; kummallinen tarina pikkurikollisista, ketkä selvittelevät päin helvettiä mennyttä timanttiryöstöä likaisessa varastotalossa. Ja joku jätkä nimeltä Tarantino oli ohjannut sen. Seuraavana päivänä olin katsonut Reservoir Dogsin jo kahdesti läpi.
Jo leffan alku on herkullinen, joskin hieman väärään suuntaan johdatteleva; joukko mustiin pukuihin pukeutuneita miehiä istuvat kahvilan pöydän äärellä keskustelemassa elämän suurista kysymyksistä, kuten Madonnan ”Like A Virgin”-biisin oikeaa merkitystä. Kun hommaa kuuntelee ja seuraa, ei uskoisi että kyseessä olisi rikosleffa; miehet puhuvat kuin intellektuellit amerikkalaisten tarjoilijoiden yhteiskunnallisesta asemasta ja ravintolatippien hyötypuolista. Tarantinon kirjoittamat dialogit eivät ole kuitenkaan yliampuvia, vaan ne sopivat täydellisesti näyttelijöiden suihin, ja katsoja tuntee seuraavansa tapahtumaa enemmänkin ikkunan kuin televisioruudun läpi. Pitkän keskustelujakson jälkeen, George Bakerin hilpeä ”Little Green Bag”-biisi lähtee pyörimään, ja sitten päästäänkin jo kunnolla asian ytimeen, eli timanttiryöstöön ja sen seurauksiin. Let’s go to work.
Tarinasta tai juonenkulusta on vaikea sen ihmeemmin lähteä selitelemään spoilaamatta kohtauksia, joten ei tehdä sitä sitten. Mutta leffan tarinankerronnan tyylistä voi tehdä pari huomautusta. Tarantino ei tyydy kertomaan tapahtumia tavanomaisessa kronologisessa järjestyksessä, jolloin katsoja olisi täysin varma, milloin mikäkin asia leffassa tapahtuu. Reservoir Dogsissa sen sijaan hypitään ajankohdasta toiseen sen kummemmin selittelemättä. Kuvakulmatkin siirtyilevät ripeään tahtiin, koska Tarantino on ilmeisesti halunnut valottaa monen tarinan henkilön näkökulmaa ja taustaa, luoden tarinaan äärimmäisen mielenkiintoisia ulottovuuksia, jotka eivät välttämättä heti ensimmäisellä katselukerralla aukea katsojalle. Esimerkkinä voisi sanoa, että juoni siirtyy hyvin usein timanttiryöstön jälkeisistä tapahtumista sitä edeltäviin tapahtumiin, ja sitten takaisin. Kuulostaako sekavalta? Sitä se onkin, mutta sitä seuraa kuitenkin suurella ihastuksella. Reservoir Dogsin budjetti ei ollut päätä huimaavaa (yhtä pääosaa esittävä Harvey Keitel joutui rahoittamaan osan leffasta, ja puvutkin taisivat olla näyttelijöiden omia), mutta eihän sitä hitto vie huomaa! Tarantino on onnistunut hyödyntämään kameraa niin näppärästi, että elokuva vaikutttaa visuaaliselta osaltaan hyvinkin komealta ja dynaamiselta. Erityisesti Steve Buscemin pakojuoksu poliiseilta on omasta mielestäni yksi vaikuttavimpia toimintakohtauksia ikinä. Vaikka elokuva olikin pienellä rahalla tehty, se on täysin verrattavissa mihin tahansa muuhun rikosleffaan.
Reservoir Dogsista ei voi kirjoittaa arvostelua mainitsematta loistavaa näyttelijäkaartia, josta moni mies omasta mielestäni tekee kyseisessä elokuvassa elämänsä työn. Harvey Keitelin tulkitsema Mr. White on ’oikeamielinen’ konkaririkollinen, lojaali ja tästä porukasta se ystävällisin. Steve Buscemin Mr. Pink on ylivoimaisesti hauskin hahmo; ärsyttävä sätkynukke, joka aina ajattelee omia etujaan ja usein valittelee suurella suulla kun muut munailevat. Michael Madsenin Mr. Blonde on hiljainen ja cool rasvaletti, jonka kuoren alla kuitenkin piilee sadistinen psykomurhaaja. Mainion Tim Rothin Mr. Orange on kokematon aloittelija, jonka elkeistä huomaa selkeää epävarmuutta. Vielä mainittakoon miesten kovispomo Joe (edesmennyt Lawrence Tierney) ja hänen vihainen ja suulas poika ’Nice Guy’ Eddie (Chris Penn). Huomautetaan vielä, että hauska Mr. Brown (Tarantino) vilahtaa parissa hyvässä kohtauksessa. Jos allekirjoittaneelta kysytään, kaikki edellä mainitut miehet olisivat ansainneet Oscarin suorituksestaan. Suut käyvät kuin konekiväärit, ja ruuminelkeet ovat kuin oikeiden gangstereiden konsanaan. Tarantino päätti kuitenkin luoda rikollisista oikeita ihmisiä kylmäveristen tappajien sijaan, joten katsojan sympatiat menevät pahiksille ja inhot poliiseille. Poliisien asema leffassa onkin hieman alentava, esimerkkidialogina:
”Tagged a couple of cops. Did you kill anybody?”
”A few cops.”
“No real people?“
“Uh-uh, just cops.“
Yhteenvetona ei voi sanoa muuta, kuin että Reservoir Dogs oli nautittava ja täydellinen pätkä alusta loppuun saakka. Pienenä yllätyksenä voi sanoa, että sitä kuuluisaa timanttiryöstöä ei lopulta näytetty ollekaan, mutta leffan katsottua huomaa, ettei sitä tarvittukaan. Jokainen kohtaus on viilattu viimeistä myöten täydellisyyttä hipovaksi (tarkempi katsoja saattaa bongata pari pikkuriikkistä mokaa joissakin kohtauksissa, mutta ne nyt tyhmäkin antaa anteeksi), ja leffaa säestää loistava ja omaperäinen musiikki, joka on ollut yksi erityispiirre kaikissa Tarantinon elokuvissa. Eritoten lopputekstin “Coconut”-laulu jää pyörimään päähän, varsinkin upean loppukohtauksen ansiosta. Elokuvan ystävät muistelevat myös lämmöllä Steven Wrightin esittämää K-Billyn radioshowta, jonka dialogin Tarantino oli kirjoittanut.
Vielä lopuksi pieni maininta elokuvan ‘aikuisesta’ sisällöstä; k-18 on mielestäni varsin oikeutettu. Väkivaltakohtaukset olivat Reservoir Dogsissa yllättävän niukkoja ja lyhyitä, mutta siitä huolimatta ne olivat hyvin tehokkaasti kuvattu; erityisesti se legendaarinen Michael Madsenin korvakohtaus (yksityiskohdista ei sen enempää). Ja tietenkin f-sanaa kylvätään kuin viimeistä päivää, mutta eiväthän rikoliset olekaan ottaneet oppia Englannin kuninkaallisten puhetyylistä. No ehkä tämän voisi vielä antaa mennä 15-vuotiaille, mutta pienellä varauksella vaan.
nimimerkki: SpaceCadet1
Pisteet:
Arvosteltu: 06.06.2004
Katsottu: VHS
Minimaalisella budjetilla kokoon kyhätty rikosleffa on onnistunut hankkimaan itselleen kulttimaineen ja se on kyllä ansaittu. Elikkäs, rikollispomo Joe Cabot (Lawrence Tierney) kasaa kokoon kuuden toisilleen tuntemattoman hepun ryhmän timanttiryöstöä varten ja antaa heille vielä kaiken varalta koodinimet: Mr White (Keitel), Mr Blonde (Madsen), Mr Pink (Buscemi), Mr Orange (Roth), Mr Brown (Tarantino itse) ja minimaalisessa osassa oleva Mr Blue (Eddie-Bunker). Mukana sopassa on vielä Cabotin poika Nice Guy Eddie(Penn).Homma sitten kuseekin ja pahasti ja henkiinjääneet kokoontuvat vanhaan varastoon selvittämään tilannetta ja pian selviääkin että yksi joukosta on poliisien vasikka. Tilanne kiristyy ja kaikki epäilevät toisiaan ja ruumiilta ei tosiaankaan säästytä.
Reservoir dogs iski itsensä elokuvahistoriaan yhtenä kovimmista rikosleffoista. Mutta väkivalta ei ole Reservoir dogsin vahvin valtti (vaikka kyllä sitäkin löytyy), vaan näyttelytyö ja dialogi mikä onkin Tarantinon leffoissa se suurin valttikortti. Näyttelijät ovat erinomaisia. Etenkin Steve Buscemi Mr Pinkinä ja Michael Madsen psykopaattisena Mr Blondena. Myös Harvey Keitel tekee hyvän roolin Mr Whitenä. Oikeastaan Reservoir dogsissa kaikki näyttelijät hoitavat hommansa erittäin mallikaasti. Ja sitten se Tarantinon suurin vahvuus, dialogi. Reservoir dogsin dialogi sopii täydellisesti rikosleffaan joita Tarantinon lähes kaikki elokuvat taitavat olla. Heebot jauhavat silkkaa paskaa ja etenkin alun kahvilakeskustelusta saa monet naurut. Dialogille siis täysi kymppi. Reservoir dogsin tarinan kerronta muistuttaa paljon Pulp fictionia epäkronologisella järjestyksellään. Leffassa siis pompitaan ajasta ja paikasta toiseen mutta se sopiikin tähän leffaan täydellisesti. Sokerina pohjalla vielä hyvä soundtrakki johon kuuluu mm paljon 70-Luvun hittejä. Etenkin maininnan ansaitsee legendaarisessa "korvanleikkuu" -kohtauksessa soiva Stealer Wheelsin Stuck in the middle with you. Reservoir dogsin kulttimainetta ei voi kiistää. Heebot ovat viileitä ja kytät ovat leffassa silkkaa teuraspaskaa, jos saan sanoa. Alun hidastettu kävelykohtaus ja näyttelijöiden esittely on kaikessa ylicooliudessaan erittäin hieno.
En oikein keksi mitään pahaa sanottavaa tästä leffasta. Joitakin saattaa häiritä hitaanoloinen ja epäkronologinen tarinan kerronta, mutta kaikille muille suosittelen tätä leffaa lämpimästi. Jos et vielä ole nähnyt Ressuja niin kipin kapin ostoksille tai vuokraamoon. Ette todellakaan pety.
nimimerkki: Cuomi
Pisteet:
Arvosteltu: 12.04.2004
Katsottu: DVD
Quentin Tarantino on todellinen mestari. Hänellä on jonkinlainen outo kyky saada pelkästä dialogista erittäin hyvä ja viihdyttävä leffa. Hänen kykynsä todisti jo Pulp Fiction, joka oli vallan loistava rikoselokuva. Nyt kun sain käsiini miehen ensimmäisen ohjaus työn niin lopulta se todisti minulle että mies on todellinen nero.
Tarina kertoo kuudesta ammattilais rikollisesta, jotka palkataan tekemään ryöstökeikka yhdessä vaikka he eivät tunne toisiaan, joten he saavat itselleen tunnusnimet kuten mr. White tai mr. Pink. Keikka epäonnistuu todella pahasti. Muutamat onnistuvat kumminkin pakenemaan ja he päätyvät kohtauspaikalle vanhaan varastoon. Tästä alkaa todella värikäs ja hermojaraastava välienselvittely miesten välillä ja asiaa ei helpota myöskään yhtään se että heidän joukossaan on petturi.
Heti ekaksi täytyy nostaa hattua Tarantinolle että on saanut todella loistavan näyttelijäkaartin mukaan elokuvaan. Kaikki pääosan esittäjät ovat todella mainioita, varsinkin Steve Buscemi on loistava. Juoni on erittäin yllätyksellinen ja se sisältää myös loistavaa dialogia, joka suorastaa pursuaa hyvää huumoria ja valtavaa machoilua. Pääosan esittäjät ovat saanet etsiä itsestään kunnon bad guy -puolia ja he päästävät sen valloilleen suorastaan hirveällä raivolla.
Yleensä Tarantinon elokuvat ovat väkivaltaisia, kuten myös tässä tapauksessa, mutta väkivalta ei nouse pääosaan kuten joissakin elokuvissa on tapana. Tarantino on saanut kiinnitettyä myös hyvin epäluottamuksen päähenkilöiden välille, joten mistään ei voi olla täysin varma elokuvassa. Musiikki ansaitsee myös kiitosta. Tarantino on saanut musiikin vanhat klassikot hyvin sopimaan elokuvan tunnelmaan. Tämä on Tarantinon paras elokuva ainakin allekirjoittaneen mielestä.
Loistavaa viihdettä, jonka voi aina katsoa kun tekee mieli nähdä hyvä rikoselokuva. Suosittelen katsomaan et varmasti pety.
nimimerkki: J-P
Pisteet:
Arvosteltu: 25.12.2003
Katsottu: DVD
Quentin Tarantino on eittämättä 90-luvun taitavampia ohjaajia ja ukon ohjausdebyytti Reservoir Dogs on samalla 90-luvun parhaimpia elokuvia. Vuosikaudet Tarantino koulutti itseään katsomalla elokuvia ja kirjoitti pari käsikirjoitusta siinä lomassa. Kolmannen käsikirjoituksen ukko halusi itse ohjata ja saikin ohjata sen, kun Harvey Keitel nousi mukaan. Keitelistä tuli niin tuottaja kuin pääosan esittäjä.
Reservoir Dogs alkaa kahvilasessiolla, jossa saamme uuden merkityksen Madonnan Like A Virgin –kappaleelle. Juuri elokuvan alku lupailee mitä tulevan pitää ja katsoja innokkaasti odottaa lisää ja lisää. Sitten pääsemme itse asiaan ryöstöön, itse ryöstöä emme saa todistaa mutta jälkipuolta kylläkin ja tämä toimii. Timanttiryöstö kusee täysin ja elokuva keskittyy tähän. Miksi näin kävi? Reservoir Dogs antaa siihen vastauksen pikku hiljaa.
Tarantino onnistuu luomaan hyvän elokuvan ilman, joka pärjää jo dialogilla hyvin. Reservoir Dogsia on moitittu väkivaltaisuudesta, itse en pidä elokuvaa hirveän väkivaltaisena. Tarantino ei kylve väkivaltaa ympäriinsä koko ajan vaan käyttää sitä kun siihen on tarvetta. Näinkin saamme todistaa loistavaa elokuvatekoa. Pienellä budjetilla toteutettu leffa pystyy toden teolla haastamaan ison budjetin leffat ja Reservoir Dogs sanoo niille tyylikkäästi fuck you. Täydellisestä indieleffasta on kyse.
Quentin Tarantino räjäytti tajuntani tällä elokuvalla ja siitä lähtien ukko on ollut lempiohjaajani. Kaksi seuraavaa Tarantinoelokuvaa, Pulp Fiction ja Jackie Brown, ovat olleet myös tajunnan räjäyttäjiä, joten kiivaasti odottelen ukon neljättä ohjaustyötä Kill Bill.
Pisteet:
Arvosteltu: 16.09.2003
Katsottu: DVD
Tarantinon pätkät eivät ole koskaan oikein kolahtaneet minuun. Pulp Fiction oli (muistaakseni) mahtava, mutta Reservoir Dogs ja Jackie Brown aika surkeita (Olen kommentoinut molempia ja antanut varmastikkin "klassikko" pisteitä vähän liikaa). Nyt Tarantinon esikoispätkä Reservoir Dogs tuli katsottua uudelleen ja nyt ymmärsin miksi sitä on niin kehuttu.
Kourallinen ryöstäjiä saa tehtäväkseen ryöstää erään timanttiliikkeen. Homma kuitenkin kusahtaa pahan kerran ja rosvot ovat varmoja että joukossa on petturi, mutta kuka?
Tässä alkuasetelma Quentin Tarantinon upealle rikos-leffalle.
Juoni kuulostaa aika normaalilta rötöstelyleffalta, mutta Tarantinon ohjaus ja taitava musiikin käyttö sekä herran omintakeinen kertomistyyli tekevät leffasta jotain ennennäkemätöntä.
Harvey Keitel tuotti leffaa ja hankki siihen kunnon näyttelijät, onneksi sillä amatöörinäyttelijöillä leffan henki tuskin olisi samanlainen. Dialogi on nerokasta ja "fuckkia" tulee kuin Sopranosissa. Heebot kertovat härskejä vitsejä ja polttelevat tupakkaa kaikessa rauhassa, näyttelijä työ onkin Reservoir Dogsin yksi keskeisimmistä tekijöistä. Tapahtumat käydään takaumina, mutta ei niin perinteisesti kuin yleensä tusina jännäreissä ja sitä suurta ryöstöä ei (onneksi) edes näytetä. Tarantino tekee itsekkin vähäsanaisen rooli työn Mr. Brownina.
Väkivaltainen, mutta hauska Reservoir Dogs kolahti minuun täysin toisella (vai kolmannella en ole varma) katselukerralla ja vasta nyt tajusin miksi elokuvaa on niin ylistetty, sehän on nerokas leffa, jossa kaikki olennainen on kunnossa: Mahtava ohjaus, kiinnostava kässäri, joka jaksaa kiinnostaa alusta loppuun ja hyvät/uskottavat näyttelijät.
Ehkäpä herra Tarantinon muutkin pätkät pitäisi katsoa uudestaan oli ne sitten hebun ohjaamia tai käsikirjoittamia.
nimimerkki: Criiticco
Pisteet:
Arvosteltu: 30.03.2003
Katsottu: Kotona
Tarantinon ohjasi ja käsikirjoitti debyytti elokuvassaan Reservoir Dogs ,mikä kertoo kuudesta ryöstäjästä, joiden timanttikeikka menee pahasti pieleen.
Elokuva alkaa kuppilassa missä hyvin pukeutuneet miehet heittävät pahaa läppää ja juttelevat musiikista. Tarantino näyttelee itse elokuvassa pienen mutta unohtumattoman roolin. Parhaan ja mieleenpainuvimman roolin tekee mr. Pink (Buschemi), joka teki läpimurron tässä elokuvassa myös Tim Roth ja Michael Madsen myös unohtamatta Harvey Keiteliä, he myös näyttelivät erinomaisesti.
Elokuva jatkuu kuppilasta heti epäonnistuneeseen keikkaan, mistä vain muutama palaa tapaamis paikkaan ja eloonjääneet alkavat miettiä mikä meni pieleen. Mitä enemmän elokuva etenee sitä enemmän alkavat tunteet kuumeta.
Reservoir Dogs nosti itsensä heti elokuva historiaan kovimpana rikoselokuvana.
Elokuvana RD on Erinomainen, myös aika raakakin. Elokuvassa on saman tapainen kerrontatapa kuin Natural Born Killersissä ja Pulp Fictionissa, paitsi RD kertoo lähes jokaisesta krakapukumiehen menneisyydestä miten he joutuivat keikkaan mukaan. Miehet elokuvassa ovat tosi viileitä, he ampuvat kyttiä kuin ilmaa niin etteivät edes ilmeet värähdä. Yhdessä kohdassa elokuvaa Mr.Pink kysyy Mr.Whiteltä että: Did you shoot any real people. No, only cops.
Tarantino on osannut tehdä Reservoir dogsin niin realistiseksi että luulisi elokuvaa tositarinaksi ja jokaisella katsomakerralla Reservoir dogsissa kokee jotain uutta.
Nimimerkki: Filmifriikki
Pisteet:
Arvosteltu: 07.02.2003
Katsottu: DVD
Arvostelija
Filmifriikki
Vieras
Reservoir Dogs on pienimuotoinen rikoselokuva epäonnistuneesta timanttiryöstöstä ja sen jälkimainingeista. Tapahtumat sijoittuvat pääosin rikollisten sovittuun kohtauspaikkaan johonkin varastoon. Juonta kuljetellaan takaumien ja nykyhetken kerronnalla. Reservoir Dogs on Quentin Tarantinon ensimmäinen ohjaama ja käsikirjoittama pläjäys. Se on erinomainen esimerkki siitä että loistavaan elokuvaan ei tarvita kasapäin dollareita. Tarinalla on väliä.
Elokuvan alku tekee välittömästi selvän meiningistä. Konnajoukko istuu kahvilassa juuri ennen h-hetkeä ja koodinimeä Mr Brown käyttävä hemmo (Tarantino) esittää oman teoriansa Madonnan ' 'Like a Virgin' -kappaleesta. Näin tempaistaan katsoja sanansäilän lennolla mukaan keikalle jolta ei ole paluuta.
Näyttelijöiden kohdalla Reservoir Dogs onnistuu nappiin. Näyttelijätyö on hienoa seurattavaa. Joillain tapaa elokuva olikin eräänlainen merkkipaalu monelle siinä vetävälle hemmolle. Steve Buscemi ja Tim Roth mainittakoon hyvinä esimerkkeinä. Michael Madsenillä jopa jäi vähän pahan pojan rooli päälle tosin huonommalla menestyksellä. Oikeastaan Keitel kuului ilmestymisen aikoihin vähän tunnetumpaan kastiin, joskin myös hieman jo unholaan jääneenä äijänköriläänä. No ei hätää, tämän jälkeen hemmo olikin taas täystyöllistetty.
Tarantino loikin elokuvan myötä sellaisen buumin ettei mitään rajaa. Pikkunokkelia käsikirjoituksia alkoi ilmestyä ja elokuvaa apinoitiin erikoisen rakenteensakin puitteessa siellä suun täällä vaihtelevalla menestyksellä. Terävän sanailun sisältäviä takautumien kautta kertovia tarinoita syntyi kuin sieniä sateella. Vaikka leffa sisältää itsessäänkin kopiointia etenkin Tarantinon suosikkien suuntaan, menkööt ne puhtaasti kunnianosoitusten piikkiin. Klassinen pistoolien osoittelu on kuitenkin ladattu täyteen äijäenergiaa, jota saa nykyhollytuotoksissakin seurata oikein olan takaa.
Omassa genressään Reservoir Dogs on kuitenkin kulttitavaraa. Sen tarinankerronnasssa on poikkeuksellisen tehokasta draivia ilman mitään poikkeuksellista kamerakikkailua. Hyvään tarinaan ja vahvoihin elokuvan perinteisiin nojautuen on syntynyt perusklassikko 90-luvun rikoselokuville.
Pisteet:
Arvosteltu: 06.09.2002
Katsottu: DVD
